www.ristila.com -> VAELLUSTARINAT -> SAAME-POLKU 02

Saame-polku Sevettijärveltä Karlebotniin

Suunnittelua

22.4.2002. Inarin polku Sevettijärveltä Karlebotniin hylätty liian pitkänä reittinä (meillä on seitsemän maastopäivää käytettävissä). Nyt on suunniteltu Saamepolun suuntaista reissua, tosin koko ajan Sevettijärven tien pohjoispuolella. Reissuajankohta on lyöty lukkoon. Matkaseuraksi on varmistunut isäni ja kaimani päässee mukaan, mikäli ehtii toipua selkäleikkauksestaan. Varusteista osa on hankkimatta, varustelista kehittynee tässä pienemmillä vaelluksilla ennen tätä kesän kohokohtaa tällä vaellusrintamalla. Jussilla tuntuu olevan hieman eriäviä reittitoiveita, koetamme sovittaa yhteen tunturissa kulkemista ja kalastamista.

23.6.2002. Kauko lähtee pohjoiseen moottoripyörällä, joten meillä on kaksi kulkuneuvoa käytettävissämme. Nyt pääsemme vaeltamaan Karlebotniin, sillä voimme heittää autoni Norjaan odottamaan. Reittisuunnitelma siis muuttui... Kaima-Jussi ei pääse mukaan, joten lähdemme Kaukon kanssa kahdestaan.

Metsähallituksen retkeilijän sivuilta löytyy hieman tietoa alueesta, mutta reittikartta on vain Karttakeskuksen Sevettijärvi-Nuorgam-kartalla. Samalla kartalla on 1:200000 -kartta Norjan puolelta. Tuo pikkukartta on aikas viitteellinen, kuten allaolevasta kertomuksesta käy ilmi. Reittiselostus on myös Metsähallituksen julkaisemassa Suomen retkeilyoppaasta, jota saa tilata ainakin Metsähallituksen verkkokaupasta. Retkeilyoppaan reittiselostus ei ole kuitenkaan ole riittävä, retkeilykartta on pakko olla ainakin suunnittelussa mukana. Retkeilykartan avulla voi hahmotella sitten Norjan karttoihin polkua.

Uusia varusteita

Edellisillä reissuilla on ollut ongelmia vanhojen kumisaappaideni ja villasukkieni kanssa --jaloissa oli Karhunkierroksen jälkeen sellaiset rakot, että ajatus jalkineiden vaihdosta kypsyi. Sovittelin eri merkkisiä ja mallisia vaelluskenkiä ja parhaiten jalkaani sopi Haglöfsin lesti. Eurooppalaisilla taitaa olla kapeammat räpylät kuin minulla... Valintakriteerinä oli siis ensisijaisesti kengän sopivuus, onneksi se ei tällä kerralla tarkoittanut kaikkein kalleinta mallia. Haglöfsin Lupis sijoittui hinnaltaan keskitasolle, tuhannen vanhan markan kohdalle. Samalla ostin Goren suosittelemia liner-sukkia ja vaellussukkia kumpiakin kaksi paria. Gore-Texin kosteudenpoisto vaatii oikeanlaiset sukat, sillä perinteinen puuvilla kyllä siirtää sekin kosteutta, mutta myös sitoo sitä. Näin jalka ei kuivu. Ans kattoo miten jalat pärjäävät tällä reissulla.

Vielä ennen reissua lähtöpäivänä ostin tarjouksesta Haglöfsin (mustahan tulee ihan Haglöfs-mies kohta) vaellustakin mallia Nansen Fjelljacket. Takki on kehuttua Rabot-mallistoa hieman vahvempaa kangasta. Gore-takeista kesäolosuhteissa olin kuullut, että ovat kovasti hikoavalle hiostavia, kalvosta ei takissa kerta kaikkiaan mene loputtomasti kosteutta läpi. Tämä ostamani takki kuuluu kategoriaan "vettä hylkivä, hengittävä ja nopeasti kuivuva". Takki oli enempi heräteostos. Olin juuri tuosta takista haaveillut ja nyt se oli tarjolla alennettuun hintaan. Katsotaan miten takin kanssa pärjää, vettä on tulossa ja sitä päässee liottamaan kunnolla. Mukaan pakkaan myös sadeviitan todellisen kaatosateen varalle. Vastaavia housuja ei ollut, joten ne voi tilata myöhemmin vaikka Globetrotterista tai jostakin jos tarvetta on.

Sadeviitassa liikkuessa reppu kastuu silloin kun se ei ole selässä ja viitan kyttyrän suojassa, samoin pakatessa (mulla on teltta rinkassa pystyssä selkää vasten, joten reppua ei voi pakata teltan suojassa). Ostin sitten vielä rinkalle sadesuojan. Kun ei ollut aikaa sovitella, ostin rinkan valmistajan (Haglöfs, jälleen) isoimman sadesuojan yli 70 litran repuille, eiköhän se ole riittävä. Kaukolla on muistaakseni hieman liian kinkeä sadesuoja ja se ei riitä kunnolla suojaamaan kunnolla koko reppua. Kyllähän rinkka jonkin verran vettä pitää, mutta kastuu lopulta muutaman päivän liottamisella jo hieman sisältäkin. Lisäksi kuiva reppu on mukavampi ottaa sisään telttaan pengottavaksi.

Hain vielä urheilukalsarit ja -aluspaidan, joka näyttää ihan tavalliselta T-paidalta. Puuvillaiset eivät meinaa kuivua päällä kastuttuaan sateesta tai hiestä, kokeillaan nyt sitten keinokuitua. Nämä olivat Adidaksen Climalite-materiaalia. Kaima oli hakenut Uffalta vanhan korispaidan, mutta ei nyt ollut aikaa ja motivaatiota etsiskellä (ja pestä). Matkaan piti päästä parin tunnin päästä...

Pakkasin jälleen mukaan myös Nokian kommunikaattorin. Alla sisennetyt kappaleet ovat otteita illalla teltassa kirjoitetusta retkipäiväkirjasta. Kirjoitusvirheet on toki korjattu, pikku näppäimistöllä tulee niitä jonkin verran väsyneenä kirjoitellessa...

Lauantai 20. heinäkuuta ja sunnuntai 21. heinäkuuta

Matkaan pääsin taas myöhässä, vasta puoli viideltä. Suuntasin Mursun ehostetun keulan (22-vuotias kulkupelini meni lopulta katsastuksesta läpi) kohti pohjoista ja aloin ajaa. Kilometrejä en ollut etukäteen laskenut, mutta Rovaniemelle olisi noin 750 ja Sevettijärvelle paljon enemmän. Tuhat menee rikki varmasti. Neljäntoista ja puolen tunnin kuluttua kurvasin Sevettijärven Nilituville, jossa isäni Kauko oli jo ylhäällä aamuseitsemältä. Keittelimme kahvit faijan Trangialla ja otin puolen tunnin torkut Mersun apumiehen penkillä Kaukon kootessa telttaansa.

Ajoimme peräkkäin Näätämöön, Neideniin ja Karlebotniin, jonne jätimme johtotähtivanhuksen kunniapaikalle Karlebotnin tienristeykseen. Toivottavasti se säilyy siellä viikon. Palaisimme moottoripyörällä Sevettijärvelle reppujemme luokse ja lähtisimme kulkemaan Nilituvilta. Mersulla pääsisi sitten vaelluksen jälkeen takaisin Sevettijärvelle, jossa Kaukon pyörä odottelisi häntä.

Matkan pääsee toki kulkemaan bussillakin, mutta busseja Tana Brusta Neideniin kulkee hieman satunnaisesti. Parhaana päivänä kaksikin, mutta lauantaina, paluupäivänämme, ei yhtäkään. Neidenistä pitänee hankkiutua Suomen puolelle 10 km taksilla tai vaikka liftaamalla ja Gold Line näyttää ajavan Näätämöstä etelään klo 8 aamulla, arkisin. Aikaa siis kuluu vaihdossa... jopa päiviä... Matkaa Sevettijärveltä Karlebotniin on tietä pitkin noin 120 kilometriä, joten taksi lienee vaihtoehto vain isommille ja/tai rahakkaammille porukoille.

Kiinnostuneet voivat etsiskellä aikatauluja Internetistä. "Karlebotn Neiden" -haku googlessa tuotti norjalaisia aikatauluja pikku penkomisella. (Myös sanat "rutetider" "lokalrute 520A" saattavat olla hyviä :o), joskin tuo reittinumero saatta vaihtua.) Eskelisen Lapin Linjat ei aja Sevettijärvelle, mutta Gold Line ajaa. Bussiliikenne on kyllä aika vaisua verrattuna kymmenen vuoden takaiseen aikaan, jolloin viimeksi vaelsin pohjoisessa. Sääli, sillä (yhdellä) omalla autolla voi tehdä vain sellaisia vaelluksia, jotka päättyvät alkupisteeseensä.

Mikäli matkustaa kokonaan bussilla, voi palata Utsjoen kautta. Bussilla pääsee Karlebotnista Skippagurraan, mutta sieltä on vielä noin 20 km Suomen rajalle. Tana Bru - Skippagurra - Polmak (Pulmanki) -reitti kulkee vain koulupäivinä. Pulmangista olisi enää viitisen kilometriä rajalle. Tämä jälkimmäinen reitti löytyy googlella hakusanalla "Tana Bru Polmak" tai "Rutetider lokalrute 516". Menomatka Sevettijärvelle mennee Gold Linella.

Maisemat olivat Norjassa jylhiä, mutta Karlebotnin kohdalla oli loivempia tuntureita. Alkoi selvitä, miksi lappalaiset ovat tulleet polkua juuri tähän kohtaan Jäämeren rantaa. Reitti olisi helpompi.

Moottoripyöräily valotti parhaita puoliaan istuessani hieman alivaatetettuna kaatosateessa Kaukon takana. Kuului iloinen heläys kunkin pisaran törmätessä kyparään kahdeksankympin vauhdissa. Värjötellessäni kuuntelin iloista helinää ja koetin katsella poroja, joita oli mennessä tiellä ainakin viidesti. Yksi vasa meinasi menehtyä rutaten uusia nokkapeltejäni, mutta onnistui loikkimaan pakoon minun pumpatessani jarruja. Enpä ole ennen nähnyt poron pyllyä niin läheltä, metrin päässä etupuskurista. Poro on arvaamaton ja tyhmänoloinen eläin, jota pitää väistää ja varoa sen mentyä jo tien sivuun. Tuo mokoma kun saattaa pompata takaisin... Paluu moottoripyörällä tuntui porojen takia paljon hurjemmalta kuin meno henkilöautolla.

Eipä silti, matkalla tuli vastaan jatkuvasti motoristeja. Norjan mutkaiset tiet, jylhät maisemat ja Euroopan pohjoisin kohta näyttävät houkuttelevan moottoripyöräilijöitä.

Kello taisi olla jo neljä iltapäivällä kun viimein nostimme reput selkään ja lähdimme Nilituvilta kohti polkua. Polulle olisi päässyt kävelemällä maantietä pitkin noin kolmisen kilometriä, mutta päätimme lähteä metsään Nilituvilta ja tavoittaa polun myöhemmin.

Maasto oli melkoista ryteikköä viitisen kilometriä ennen kuin pääsimme Opukasjärven polulle. Metsässä ei näe kauas ja parhaan kulkumaaston etsiminen on työlästä. Jälkeenpäin ajatellen kevyempi reitti olisi ollut maantietä pitkin polun alkuun. Puolen tunnin yöunilla väsykin jo painoi keitellessämme hernesoppaa pikku suolammen reunalla polun varressa.

Polku oli pienempi kuin olin odottanut, täällähän on ilmeisen tunnettuja kalavesiä. Ei silti, ei minulla kalavehkeitä ole mukana tälläkään kerralla. Tuhosin kaima-Jussin siimaa satakunta metriä heittoharjoituksissani enkä rynnännyt ostamaan omaa vapaa ja Döörin kelaa. Kenties myöhemmin.

Taivaalla pörräsi pikku vesitaso tuon tuostakin. Aivan ilmeisesti kaikki kalamiehet eivät arvosta vaeltamista, sillä liikenteen määrästä päätellen kulkijoita tundralla olisi enemmän kuin polulta voisi arvioida.

Löimme telttamme pystyyn Sundeejärven eteläpäähän ja jatkamme siitä huomenna. Polkua pitkin matka taittunee helpommin kuin metsässä, jossa ei näe eteensä kuin kymmeniä metrejä, jossa on ryteikköä ja jossa jalka lipsahtaa tuon tuostakin kivenkoloon. Huh.

Uusista varusteistani ekan päivän kokemukseni olivat hyvät. Takki tuntuu hengittävän, keinokuituiset alusvaatteet olivat mukavat päällä (toisin kuin syyhyttävä polypropyleenikerrastoni, joka tosin on mukana repussa sekin). Kengät olivat mahtavat, jalat olivat ihmeen kuivat ja kulkeminen miellyttävää. Enää eivät kivuliaat rakot pilaa vaellusta!

Maanantai 22. heinäkuuta

Lämpömittari näytti aamulla 12 astetta, yön alin oli ollut 8.

Ennen puoltapäivää on vaikea päästa liikkelle. Nyt pääsimme polulle minuuttia vaille kaksitoista. Sundeejärven eteläpäästä talsimme polkua pitkin pohjoiseen. Polku yhtyi välillä mönkijäuraan, välillä kelkkauraan. Pääosan aikaa kuitenkin polku oli vain polku ja illuusio koskemattomasta luonnosta säilyi. Mitä nyt oli niitä oranssipäisiä tikkuja tuon tuostakin.

Opukasjärven tuvalla oli yksi vaeltaja, jatkoimme eteenpäin kohti riippusiltaa. Näätämöjoella oli kolme kalastajaa, pitivät ääntä pikku kosken äärellä toisille huudellessaan. Ilon huutoja ei kuulunut, ei tainnut suoda Ahti antejaan. Söimme hiljaa Italian pataa.

Sitisjoella oli vene. Melkoista sähläämistä taisi olla joenylityksemme, mutta yli sentään päästiin ja vielä ihan kuivina. Kauko työnsi pikku venettä eteenpäin sauvalla ja minä liikutin narun rissoja. Jos venettä koetti vain työntää, nokka nousi kun veneen köyden virran yli viritettyyn vaijeriin kiinnittävät väkipyörät eivät rullanneet kunnolla. Ehkä vene olisi kuulunut irrottaa, mennä vastarannalle, vetää köysikin sinne ja kiinnittää vene uudelleen. Paha sanoa, ei ollut käyttöohjetta tarjolla. Yksin tuon veneen käyttäminen lienee koko lailla hankalaa ja aikaavievää puuhaa.

Vaelluskenkiin jo hieman tottuneena olin hieman varomaton yhdellä pikku suolla. Kenkä upposi vartta syvemmälle suohon ja hörppäsi kunnolla mutaa. Ääh, kenkä vain pois jalasta ja muta pois sukista ja kengästä. Onneksi tavara oli sen verran kiinteätä, että se ei valunut kovinkaan pahasti kengän sisälle. Jos olisi ollut vaellushousut, jotka ylettyvät kengän päälle, ei mutaa olisi kenkään ehkä päässyt laisinkaan.

Matka meni mukavammin sapuskan jälkeen, joskin lopulta alkaa aina väsyä. Pääsimme Lyöttijärven pohjoispäähän ja asetuimme sinne. Teltoille ei löytynyt parhaita mahdollisia paikkoja, mutta jotakin kuitenkin. Kaukolla oli teltta ylempänä koko lailla teltan kokoisella terassilla, josta oli järvinäköala. Minulla oli vähän vaatimattomampaa.

Näimme yhden vaellusporukan suolla kenkää siivotessani, mutta nyt ei varmaankaan tulisi ketään vastaan ennen Norjan rannikkoa. Polkukin kapeni ja muuttui paikoin vaikeasti havaittavaksi hetimiten Rousajärven tupaa kohti käännyttyämme.

Vielä hetkeksi karttojen pariin. 52 kilsaa näyttää olevan Norjan puolen osuus. Ihan tarkkaan en kuitenkaan reittiä tiedä, norjalaisiin karttoihin sitä ei ole merkitty ja suomalaisen retkeilykartan 1:200000 hahmotelma on hieman suuntaa-antavan oloinen.

Vieläkin toimi kommunikaattori, huomenna on luvassa yhden tipan sadetta, ylihuomenna kahden tipan sadetta, sitten hiljalleen selkeämpää. Huomisen jälkeen lämpenee myös. Ei täällä ihan ennustetun kaltaista ole ollut, hieman sateettomampaa ja lämpimämpää. Huomiseksi luvataan lämpöä yksitoista astetta.

Ja sitten nukkumaan, Kauko kuorsaa jo äänekkäästi.

Tiistai 23. heinäkuuta

49.5 km linnuntietä autolle, alussa oli 70.9. Sataa.

Ei ollut edellisyön veroinen telttapaikka, mutta kuhmujen ja kivien välistä löysi kyllä muutaman mukavahkon nukkumisasennon. Kääntyessään kyllä heräsi. Ja jokin elukka taisi kerran ropistella teltan nurkalla, katosi vauhdilla kun liikahdin kääntyäkseni katsomaan teltan pikku ikkunasta.

Kauko keitteli aamupuuroa ja minä heräilin verkalleen. Pitkä tukka on päivä päivältä tukalampi selvittää. Vielä ei kuitenkaan tarvittu saksia.

Kahveja keitellessä alkoi jälleen sataa. Takaisin telttaan karttoja tutkimaan ja pakkaamaan. Kirjoitellessa sade ropisee rauhakseltaan teltan kattoon. Tavoitteena tänään on raja, kartallekin merkityn romahtaneen kammin tienoolla pitäisi olla hyviä telttapaikkoja.

Tuli lähtiessä kiirus ja jäi GPS-pisteet tekemättä. Laitteesta on kuitenkin iloa sillä kun tietää sijaintinsa, voi katsoa kartalta pisteen, jonne haluaa, mitata kompassilla etäisyyden ja kulman ja syöttää ne GPS:lle. Virhettä tulee kyllä helposti kilometrinkin verran, joten tarkkana pitää olla. Nyt pakkaamaan.

Matka Rousajärven tuvalle meni mukavasti. Ensimmäinen tupa sisältä tällä reissulla, valmistimme tacoja tai burritoja, hieman soveltaen. Tuvassa oli viileää, sillä emme viitsineet laittaa tulta kamiinaan. Tupa oli kuitenkin siisti ja siellä oli mukava keitellä sapuskaa valtion kaasulla. Ulkona sade taukosi ja jatkoimme matkaa.

Tiheimmät metsät olivat jääneet jo taakse, nyt metsä oli harvaa ja matalaa tai sitten puutonta tunturipaljakkaa. Polku muuttui entistäkin pienemmäksi. Ilmeisesti kulkijoita rajan suuntaan oli todella vähän, eihän siellä ollut enää tupiakaan. Rajan vieressä olevan kammin olin lukenut jo romahtaneen. Polku katosi välillä kokonaan, toisinaan se oli juuri havaitavissa. Tätä reittiä ei liene moni kulkenut. Pariin otteeseen sai oikein haeskella seuraavaa polun merkkiä.

Ei silti, on ihan hyvä, että reitti on juuri ja juuri havaittava polku. Riekkoja lähti polun varresta useitakin ja pikku lammilla piipitti kapustarinta, lappalaisten bitjuus. Ja lapintiira, kivitasku,... metsäalueella ei lintuja samalla tavalla havainnutkaan. Minkähänlainen polku on Norjan puolella, kun viitatkin ovat vaikeammin havaittavia.

Aittoaivin kammi on romahtanut jo aikaa sitten. Ja karttaan merkityllä tulipaikalla ei ole valtion puuta. Pari telttaa sentään vanhalle asuinkentälle toki saa. Vanhat kodanpaikat ovat nähtävissä tasaisina läntteinä, joissa on keskellä tuuhea ruohotupsu. Rajalle on matkaa enää muutama sata metriä. Pystyttelimme telttamme ja keittelimme iltateetä.

Juuri ennen kammille saapumistamme näimme pari telttaa aittoaivin kammin vieressä olevan järven rannalla. Kyllä täällä sentään joku näyttää liikkuvan.

Keskiviikko 24. heinäkuuta

Aamun lämpotila oli 12 astetta, yön alin oli ollut 10. Varsin tasaista lämpöä ympäri vuorokauden.

Norjan kartoissa koordinaatit ovat muotoa WGS84 ja UTM. Uudet asetukset vain ajotietokoneeseen. Otin muutaaman pisteen GPS:ään kartalta, nyt pitäisi löytää eteenpäin pikku murkussakin. Sumua alkoi nousta tuossa aamukahvin aikana. Kamat nyt vain kasalle ja matkaan.

Tämän päivän tavoitteena on Måkkejavri, jonka koillisniemessä pitäisi olla hyviä telttapaikkoja. Matkalla olisi vanhoja kodanpaikkoja ja purnuja. Purnuilla pitäisi olla ikää satoja vuosia. Katsotaan, että miten niitä havaitsee, ovat ilmeisesti vain kivikuoppia.

Huh, kello on kaksi yöllä. Oli vaikeampaa maastoa kuin Suomen puolella ja polku mutkitteli enemmän kuin kartalta arvasi. Korkeuserojakin oli. Polku katosi toisinaan aivan kokonaan ja kerran lähdimme Kaukon kanssa hieman eri suuntiin etsiskelemään niitä päällekkäin laitettuja kiviä. Molemmat löysivät polun hetken päästä, mutta Kauko lähti vahingossa väärään suuntaan. Hetken päästä kuulin huutoja kaukaa, Kauko oli alkanut ihmetellä tutun näköisiä kivilatomuksia. Palasin hakemaan isääni ja jatkoimme matkaa. Kyllä Kaukollakin jossakin rinkan uumenissa piti olla kompassi, ei vain tullut sitä esiin kaivaneeksi.

Norjalaiset kartat ovat suomalaisia suurpiirteisempiä, korkeuskäyriä on harvemmalla jaotuksella ja jokaista kiveä ei ole merkitty karttaan. Suomalaisiin karttoihin tottuneelle ensivaikutelma karttaa silmäillessä on että onpas aikas loivaa maastoa. Totuus on toki toisenlainen. Kartalta ei voi lukea kaikkia maaston muotoja kuten Suomessa ja maasto on paljon jylhempää kuin kartta antaa ymmärtää.

Pari kertaa polku oli hakusessa, kun seuraavaa viittaa ei meinannut löytyä. Polkua on kuljettu vielä vähemmän kuin Suomen puolen polkua. Norjan kartallani koko polkua ei ole laisinkaan. Mulla on kaksi maastotöiltään koko lailla vanhaa karttalehteä (työt vuodelta 1975), Guorrunjunis ja Varangebotn. Kaima-Jussi on ne jostakin hankkinut, en tiedä tarkalleen mistä. Paluumatkalla ostin uudet Jussille Siida-saamelaismuseosta. Karttoja tuottaa Norjan Statens Kartverk, ehkä niitä voi tilata sieltä. Ainakaan Tampereen Akateemisessa Kirjakaupassa niitä ei ollut, kenties tilaamalla saa. Aikaa voi toki mennä jonkin verran. Mahtaakohan reitistä olla Norjan puolelta retkeilykartta? Siinä polku olisi varmaan merkitty tarkasti ja realististen päivämätkojen suunnittelu olisi helpompaa.

Norjan puolella suunnistustaito, kompassi ja kunnon kartta ovat välttämättömiä. Kiikari, GPS ja koordinaattilevy ovat suositeltavia. Polulta on helppo eksyä ja sille takaisin löytäminen vaatii suunnistustaitoa. Pitää tietenkin osata myös paikantaa itsensä, mitenkäs sitä muuten voisin jonnekin suunnistaa. Siinä GPS ja koordinaattilevy ovat lyömättömiä.

Justinoaivin lähellä olevan pikku järven eteläpäässä olivat ensimmäiset purnut. Joku oli asiantuntevasti pitänyt nuotiota purnun kansikivellä. Noo, olihan tuo toki hyvä paikka siihenkin. Ehkäpä nuo tiettävästi satoja vuosia vanhat rakennelmat vielä joskus merkitään asiaankuuluvasti.

Polku kulki paljakalla, puita ei ollut juuri ollenkaan ja "filmiä" kului jo enemmän. Jotenkin siellä metsässä oli ahdasta ja näkyi vain puita. Paljakalla näkee kauas.

Yöllä alkoi taivas hiljalleen seljetä, oli miltei tyyntä ja tunturissa oli murkua.

Myöhään meni vaeltaminen, olimme liikkeellä vielä yhdeltä yöllä. Tultiin siis Måkkejavrin niemeen yöksi. Hieno paikka, kuten ennalta olin lukenut. Matkaa kertyi 19.5 km kaikkine sekoiluineen.

Jalat olivat aikas villissä kunnossa. Aivan märät, jalkapohjat aivan vitivalkoiset ja pehmenneet, mutta ei onneksi rakkoja tai muita isoja ongelmia. Gore ei näköjään toimi jos kengät ovat likomärät. Niin kyllä vähän arvelinkin, ei likomärkä pintanahka voi hengittää. Huomenna tarttis saada kengät kuiviksi jollakin konstilla. Jos vaikka aurinko paistaisi kunnolla ensimmäisen kerran tällä reissulla...

Torstai 25. heinäkuuta

Kengät ovat edelleen märät. Ulkona tuulee ja koetan kuivatella kenkiäni pitämällä niitä välillä hetken ja jättämällä ne taas kuivumaan. Vaihdoin sukat, toisessa linerissa oli jo valmiiksi pikku reikä. Bridgedale, laatua niin ja niin monta vuotta...

Koordinaattilevyjä kannattaa ottaa parikin, ainakin jos ne on tehty valokopiokoneella. Väri näyttää lähtevän hankauksessa tiukkaan pakatussa repussa ja housun taskussa. Eiköhän tuolla vielä pari päivää saa koordinaatteja. Koordinaatit ovat olleet jälleen tarkkoja, kun niitä saa koordinaattilevyllä kartalta eikä tarvitse tehdä projektiota (kulma ja etäisyys senhetkisestä pisteestä).

Lähdin ottamaan kuvaa leiristä tuohon hieman ylärinteeseen. Kameraa esiin kaivellessani tuli pari isoa sadepisaraa ja kuvan saatuani taivas aukeni. Vettä tuli kaatamalla. Teltassa oli ovi auki, rinkka oli ulkona kuivumassa, Kauko oli omassa teltassaan, josta päälliteltta oli jo purettu. Kiirus ja kaaos. Hetken kuluttua Kauko oli ulkona sukkasillaan kaatosateessa sadeasussa ja minä omassa teltassani pakkailemassa. Kaukolla kastui joitakin varusteita, mulla yksi näkkäripaketti pehmeni reunasta. Toivottavasti Norjan kesä kuivaa minkä kastelee.

Hain keittimen tuohon oven suuhun ja laitoin teetä tulelle. Kaadoin laitteesta kunnon lorauksen vettä. Esilämmitys ja hana auki. Ihme vinkuna läpimärässä keittimessä. Liekki muuttui tehoa lisättäessä keltaiseksi, mutta hyvin varovasti tehoa lisäämällä laitteen sai toimimaan kuumalla sinisellä liekillä kaatosateessakin. Hyvä.

Sateen tauotessa sain teltan miltei kuivana pussiin ja pakkasin repun pikku sateessa. Uusi takki päälle ja rinkkaan sadesuojus, jalkaan sadelahkeet. Nyt testataan mitä tarkoittaa vettä hylkivä norjalaisten mielestä. Takki ei mielestäni päästänyt vettä lävitseen, mutta ei myöskään hengittänyt tarpeeksi, joten se kastui sisältä kulkiessa. Goren kanssa käy kuulemma näissä lämpötiloissa suunnilleen samalla tavalla. Jokin raja sillä ulos menevällä vesimäärälläkin on. Ja mulla pukkaa hikeä enemmän kuin monella muulla.

Matka jatkui pikku sateessa. Aslatnjoaski-kurussa on keskimmäisen järven kohdalla polun varressa purnuja. Suomesta päin tultaessa on kohdalla iso nuoli ja kaukaisesti hannunvaakunaa muistuttava töherrys. Nähtävyys. Nämä purnut olivat ehkä paremmin tunnistettavissa purnuiksi kuin ne eiliset.

Aurinko mateli esiin pilvien takaa lähestyessämme suunniteltua ruokapaikkaamme. Olin hahmotellut Norjan kartoille reittiä Suomen kartasta ja luulin polun kulkevan pohjoisimman Aslatnjoaski-kurun järven eteläpuolitse. Siihen valitsin ruokapaikankin. Viitat tulivat alas rannan lähelle.

Ruokailtuamme ja valokuvattuamme ketun pesäkoloa jatkoimme puron yli. Viitat katosivat. Jatkoimme kuitenkin pohjoiseen ja pian vastarannalla olikin havaittavissa viittoja ja polku tuli sen pikku järven jälkeen länteen päin. Polulla jälleen!

Nyt polku olikin vaihteeeksi kunnon ura, jota oli helpohko seurata. Väärällä rannalla maasto oli kehnompaa, sillä rinne oli varsin jyrkkä. Kai se lappalainen on monisatavuotisen polkunsa paikaksi valinnut helppokulkuisimman kohdan. Polku kiemurtelee melkoisesti ja matkaa kertyy ajotietokoneeseen enemmän kuin kartalta voisi arvioida. Tänään ei kuitenkaan ole erityisen raskas päivä.

Kuva-arvoitus: Missä menee polku ja missä on polun merkki? Oikeassa reunassa on merkkikivi ja polku kulkee sen vierestä parin puskan välistä. Hyvällä mielikuvituksella siihen voi kuvitella uran.

Polun merkintä, laatu ja näkyvyys vaihtelevat suuresti. Koivutiheiköissä polulle on toisinaan raivattu tilaakin, toisinaan polkua on jopa helppo seurata, mutta muualla polku on toisinaan ura, toisinaan se katoaa kokonaan. Jos polulta eksyy, joutuu seuraamaan isompia kukkuloille tehtyjä merkkejä, "näköalareittiä", ja jatkuva nousu ylös ja alas syö miestä pikku hiljaa. Kukkuloilta polkua on usein vaikeata tai mahdotonta havaita. Skaideilla polku katoaa kokonaan ja kulkijan pitää etsiskellä välillä hyvinkin harvaan asetettuja kivimerkkejä. Kunnon sumussa polun seuraaminen lienee mahdotonta.

Pari viimeistä kilometriä Kruvnasskaidilla ovat puutonta tunturiylänköä. Olin ajatellut yöpaikaksi Kruvnasjavria, mutta järven suu näytti soiselta ja polku meni luultua idempää Kruvnasjohkan yli, joten jäimme joen rantaan yöksi.

Perjantai 26. heinäkuuta

Aamulla lämpöä oli 13 astetta, yön alin oli ollut 11. Kuuden maissa oli kuulemma ollut kunnolla murkua, mutta nyt on koko lailla selkeää, joskin taivas on harmaa.

Polkua eteenpäin vain. Polku oli jälleen havaittavissa lähinnä muutaman viitan kohdalla, skaidimailla näkee kauas ja viittoja on harvassa. Kartalle merkitty vihreä oli paikoin tiheämpääkin koivikkoa ja polku näkyi toisinaan. Keittelimme sapuskaa Gaeddajavrilla ja polkukin löytyi jälleen. Järvellä voisi yöpyäkin, paikka on kaunis ja teltalle olisi tasaista maata. Syödessä satoi hiljalleen.

Säät eivät ole suosineet. Sadetta on tullut joka päivä, aurinkoa toisinaan. Tosin olisihan täällä voinut olla kylmää, räntää ja enemmänkin olisi voinut sataa. Kokonaista aurinkoista päivää ei kuitenkaan ollut. Kamat on kuitenkin saatu aina välillä kuivateltua sateettomina hetkinä. Ihmeen nopeasti nuo vettä hylkivät kamppeet kuivavat.

Gaeddajavrin jälkeen polku yhtyi mönkijän uraan. Toisinaan oli pari kiveä päällekkäin, mutta en ole varma olimmeko enää oikealla uralla. Todennäköisesti. Matka joutui, mutta polku on aikas kiharaista. Pikku lampia ja muita esteitä piisasi ja polku kiersi niitä tehden puolen kilometrin lenkkejä itään ja länteen. Välillä matkaa tuli tuplaten kartasta arvioituun nähden.

Njidgojavrin konhdalla polku sitten katosi. Järvellä on runsaasti, paljon karttaan merkittyä enemmän, mökkejä. Ja polkuja menee ristiin rastiin. Pihojen läpi ilmeisesti saa kulkea, sillä mökit ovat nousseet polkujen varsille. Ensimmäistä polun varressa olevaa mökkiä väistin, kun en kehdannut kulkea mökin ja saunan välistä pihan halki, mutta oli sen verran työläs kierto, että jäi ainoaksi. Pihojen halki vaan.

Näimme kauempaa pari alkuasukastakin. Näyttivät etsivän koiraansa. Koira lyöttäytyi kuitenkin meidän seuraamme, eikä suostunut lähtemään pois.

Urbaani polkujen määrä sai minut suunnistamaan puolihuolimattomasti vikaan ja tuli ylimääräinen kilometrin lenkki. Alkoi jo väsyttää, pidinmme tauon ja otimme energiapatukat. Sitten vain nöyrästi takaisin ja toiselle polulle.

Garvingaisalle oli tarkoitus mennä yöksi, mutta eihän sinne löytynyt polkua. Tosin ei puolilta öin ollut enää intoa kiivetäkään. Karttaankin merkitty polku vei Garvinjavrille, yövyimme siellä. Pikku niemestä länsirannalta kolmisensataa metriä järven eteläkärjestä pohjoiseen löytyi viimeinen yösijamme. Teltoille löysimme melko tasaiset paikat ja paikka oli kyllä hieno. Jyrkkä kallio järven pohjoispäässä ja aivan tyyni järvi. Järvelle tullessa alkoi jo usko loppua, kun GPS näytti parisataa metriä eteenpäin ja edessä oli vain harjanne. Norjan kartassa ei kuitenkaan tuollaisia pikku harjanteita noteerattu, järvi löytyi heti sen takaa.

Kaukon rinkan uumenista löytyi taskumatillinen saksalaista brandya, nautimme sen viimeisen illan kunniaksi. Koira katseli vierestä. Mahtaakohan olla paikalla vielä huomenna. Ei me sitä kyllä etelään viedä.

21 kilometriä ajotietokoneen trippimittarissa kaikkine vikasuunnistuksineen. Aikas paljon kun kartalta arvioiden matkaa oli 13 - 14 km.

Lauantai 27. heinäkuuta

Sataa. Yön alin oli 12, nyt 14 astetta. Kello on yksitoista ja Kauko ei ole vieläkään puuronkeittopuuhissa. Taisi olla eilinen riittävän raskas päivä. Tänään on autolle 5 km linnuntietä, ehkä 6 km polkuja. Hyvät ladut pitäisi oleman, mönkijäura muuttuu traktoritieksi ja sitten autotieksi.

Koira pyörii tuossa vieläkin. Ei ole annettu sille mitään sapuskaa, jotta se ymmärtäsi lähteä kotiinsa. Taitaa otus pärjatä ihan omillaankin täällä erämassa. Vettä se juo järvestä ja eilen Kauko näki sen popsivan pari kuollutta myyrää, joten eiköhän se jaksa kotiinsa jolkotella vaikka seuraisikin meitä Karlebotniin.

Hellyimme sitten kuitenkin ja annoimme sitten koiralle näkkäriä, juustoa ja meetvurstia. Kohta sillä on pitkä matka kotiinsa.

Satoi kaatamalla ja pakkasimme puolihuolimattomasti rinkkamme ja lähdimme mönkijäuralle. Laitoin vain sadelahkeet ja vaellustakin, housuni kastuivat edestä ja takaa miltei saman tien. Noo, autossa olisi kuivat shortsit. Pari kilometriä ennen autoa paikallinen keski-ikäinen pariskunta poimi meidät pickuppiinsa. Pitkässä hytissä oli nippa nappa tilaa neljälle ja reput mahtuivat takakonttiin. Ystävällistä porukkaa.

Isäntä puhui hieman suomea, ymmärsi toki enemmänkin. Hän tiesi jo vanhan Suomi-Mersun tienhaarassa ja vei meidät perille. Emme juuri vastustelleet likomärkinä kyytiä viimeiselle kahdelle kilometrille.

"Lämppäri päälle ja radiosta haitarinsoittoo", kuten Kauko asian ilmaisi. Sateessa sitten laitoimme reput autoon ja vaihdoin kuivempaa ylle. Vaellus oli ohi ja käänsin pyörät kohti Sevettijärveä. Näätämön kaupasta haimme makkaraa ja olutta, olimme yötä Sevettijärven Nilituvilla. Saunakin olisi kuumana.

Sauna teki hyvää viikon vaelluksen jälkeen. Makkarat maistuivat ja painuimme pehkuihin.

Sunnuntaina ajelin takaisin Tampereelle. Matkaa kertyi auton mittariin kaikkiaan 2619 km.

Epilogi

Retki meni koko lailla hienosti. Matkaa oli taivallettavana enemmän kuin kartta antaa ymmärtää ja kuusi päivää oli retkeen ehkä liian vähän. Mikäli kulkisi 15 km päivämatkoja, saisi siellä kulumaan seitsemänkin päivää. Jotkut pitävät kolmen tai neljän päivän jälkeen lepopäivän eivätkä kulje lainkaan, silloin saa kulumaan jo yhdeksän päivää. Jos vielä kalastelee... Ehkä reissuun kannattaa käyttää vähintään seitsemän päivää, jopa enemmän, silloin saa kulkea lyhyempiä päivämatkoja ja kalasteluunkin jää ehkä aikaa.

Aurinko ei juuri pilkahdellut, mutta toisaalta ei myöskään satanut räntää... Jäämerta lähestyttäessä vallitsee jäämeren ilmasto, jota voinee kesällä kuvata kahdelle sanalla: Aina sataa.

Vaelluskenkien kuivaamiseen täytyy kehitellä jokin konsti. Nahkapintaiset vaelluskengät hengittävät ja pitävät jalat kuivana (ja lämpimänä viileämmällä kelillä, olettaisin) vain kun ne saa vetää aamulla jalkaansa kuivina. Aapeli taisi kuivata kenkiään tuikkukynttilöillä, jonkinlaisia kädenlämmittimiäkin voisi ehkä kokeilla. Pitää laittaa asia tutkintaan.

Kaiken kaikkiaan hieno retki. Reittiä voi varauksetta suositella muillekin!

Muutama GPS-piste alueelta

Pisteet ovat YKJ-järjestelmässä (Garminissa päälle KKJ ja Hayfordin ellipsoidi niin toimii ok). Norjan pisteet ovat WGS84 ja UTM -järjestelmässä. Pisteet on luotu pääasiassa peruskarttaa ja koordinaattilevyä käyttäen ja ne on todettu maastossa riittävän tarkoiksi (en ole viitsinyt editoida niitä vaelluksen aikana).

Pisteitä Suomessa (Finnish KKJ27 ja Finland Hayfrd Garminissa):
Ensimmäinen leiri Sunddejavrin eteläpäässä 3560204 7718963
Iisakkijärven tupa 3556015 7729080
Toinen leiri Lyöttijärven pohjoispäässä 3556576 7733982
Rousajärven tupa 3559790 7734998
Kolmas leiri Isokivennokan ja Aittoaivin kupeessa rajan lähellä 3563653 7744890
Rajapyykki 350E 3563628 7745219

Pisteitä Norjassa (UTM/UPS ja WGS84 Garminissa):
Neljäs leiri Måkkejavrin koillispäässä 0563157 7753188
Aslatnjoaski-kurussa hyvä tauko- tai telttapaikka 0560400 7756500
Viides leiri Kruvnasjåkkalla 0556306 7761331
Gaeddajavri (hyvä leiripaikka) 0556400 7767000
Kuudes leiri Garvinjavrilla (suunnilleen, katsottu kartasta myöhemmin) 0559500 7775400
Auto oli täällä (pohjoisempi Karlebotnin risteys) 0558419 7780321

Jussi Ristilä
www.ristila.com