Abisko 2006

Reittisuunnitelman jo vakiinnuttua Retki-lehdessä oli juttu Abiskon seudusta. Melkoinen ylistystarina, mutta vahvistipahan ainakin tunnetta siitä että hienoon paikkaan ollaan menossa.

Kuvat saa isommiksi tarinan pikkukuvia klikkaamalla. Tästä pääsee ensimmäiseen kuvaan. Kuvat voi katsella läpi myös klikkaamalla "seuraava"-linkkiä tai itse kuvaa. Ja "takaisin"-linkistä pääsee takaisin (Internet Explorer ruikuttaa aktiivisesta sisällöstä. Jollet luota minuun niin käytä selaimen paluutoimintoa.)

Perjantai 14. heinäkuuta

Matka oli jälleen uskomattoman pitkä. Jonnekin Tornioon asti ajaminen menee mukavasti, mutta sen jälkeen voisi olla jo perillä. Perheellisellä ei kuitenkaan ole aikaa näihin matkoihin loputtomasti, joten kerralla tämä vaan oli väännettävä että saa olla jonkin aikaa sitten siellä erämaassa. Keli oli sentään komea.

Pohjanmaalla on annettava tunnustusta Alavuden Puustelli-hotellin erinomaiselle ja edulliselle seisovan pöydän lounaalle. Siinä sai matkamies hyvän lounaan edullisesti! Paikka näkyi olevan paikallisten keskuudessa tunnettu, sillä sinne tulivat syömään poliisitkin.

Seuraavaa ruokataukoa pidettiin Kemin Cumuluksessa. Aikanaan tuli vietettyä pääosa erästä talvea Kemin ensimmäisen LumiLinnan parissa ja hotelli tuli tutuksi tuolloin. Aina ei päässyt Kemin kaupungin pilkkihaalareissa yökerhoon, mutta sitä en enää muistele pahalla. Pippurijuustopihvi oli kerta kaikkiaan erinomainen. Edessä oli koko lailla viimeinen lihapala viikkoon. (Meetvurstinriekaleita ei lasketa.)

Ruotsin puolella hämmästelimme jälleen suomenkielisten paikannimien määrää. Päätimme yhdessä, että jos meiltä kysytään, vaihdamme Ahvenanmaan päikseen Ruotsin Lappiin koska tahansa ja siirrämme rajan täällä Kainuujoelle (Kalixälv). Hämäläisinä tunsimme olevamme esi-isiemme kolonioissa, olihan täällä hämäläisten kyliä jo satoja vuosia sitten. Samaan aikaan kun lappalaisasutuksen ja suomalaisasutuksen raja kulki kotikaupunkimme Tampereen tienoolla. (No minä olen ollut virallisesti lempääläläinen reilun vuoden. Se ei kuitenkaan vaikuta vielä näin nopeasti vaan olen edelleen identiteetiltäni neljännen polven tamperelainen.)

Kiirunassa pysähdyimme hetkeksi kuvaamaan valtavia tuulivoimageneraattoreita. Eivät nuo tuulimyllyt ole kyllä millään tavalla kauniita. Tai ehkä kauneus on katsojan silmässä. Minun puusilmääni nuo eivät kyllä miellytä. Toisaalta puusilmän etuna on kyllä se että se kelluu. Nojoo, takaisin autoon ja Abiskoon.

Abiskoon pääsee myös junalla. Sama juna taitaa jatkaa Narvikiin asti. Rataa Narvikiin on ollut aikanaan rakentamassa enimmillään muistaakseni peräti 5000 miestä ja sen rakentaminen aloitettiin monesta kohdasta samanaikaisesti. Huoltoa varten tehtiin tie, joka sittemmin unohdettiin. Nyt tiestä on tehty vaellusreitti välillä Abisko - Narvik ja tien varren rakennusaikaisten yhteisöjen jälkiä on kuulemma vielä havaittavissa. Reitin nimi taisi olla Navvyleden. Nimi juontaa juurensa radanrakennuksesta ja siihen liittyvästä navigoinnista.

Olin varannut purkit Karhua autonpurkupuuhiin. Vaihdoimme vaatteet Abiskon yössä ja lähdimme Kungsledeniä etelään.

Kungsledenille on raahattu jokunen munanmuotoinen kivijärkäle, joihin on kaiverrettu mietelauseita ruotsiksi ja saameksi. Meditointipaikkoja. Dag Hammarskjöld Leden tai jotakin.

Abiskojoki on näyttävän näköinen.

Asetuimme ensimmäisen kuukunanmunan kupeeseen Abiskojoen varteen yöksi. Aikas hieno leiripaikka ja pikkuisen suojassa parin kymmenen metrin päässä kulkevalta polulta.

Lauantai 15. heinäkuuta

Pari kilsaa Abiskosta etelään, koleaa, tihuuttelee vettä. Uskomatonta että olen taas täällä pohjoisessa.

Matka oli jälleen uuvuttavan pitkä, mutta nyt kun on teltassa aamukolmelta Ruotsin aikaa ei enää uuvuta. Ihanaa!

Rinkka painoi melkoisesti yöllä ja matkanteko oli aika vaivalloista pitkän ajomatkan jälkeen. Tavoitteeseen, parin kilsan päähän maantiestä kuitenkin raahustimme. Keli oli sinällään ihan ok.

---

Meditaatiomuna ruotsalaisten aamunkoissa.

Ensimmäinen leiripaikkamme.

Aika monen vaeltajan kuviin pääsimme aamun kuluessa. Leiripaikkamme näkyi harmittavan hyvin polun näköalapaikalta joen seuraavasta alemmasta mutkasta eli tulosuunnasta.

Edessä on korkeampia tuntureita.

Kaima-Jussi kalibroi rannekellokompassiaan. Tässä vaiheessa oli ikävä huomata, että kelloseppä oli rikkonut paristokannen ja jättänyt sen tiivisteen asentamatta.

Pikku kukkia joentörmällä. Piti päästä kokeilemaan loittorengasta ja kulmaetsintä...

---

Polku oli aikamoinen maantie Abiskojärven tuville asti. Polulla kulki väkeä ilman reppujakin, joten ilmeisesti käynti Abiskojärven tuvilla oli mukava päiväretki. Mikäs siinä kun Abiskojärven tuvilta voi ostaa ruokaa ja laittaa sen sitten kaasulla keittössä. Lautaset ovat posliinia ja eväät voi nauttia pöydän ääressä. Sitten voikin jo kävellä takaisin.

Kuvailimme Abiskojokea, siinä on hienoja koskipaikkoja.

Polkua mukaili myös mönkijäreitti. Abiskojärven koillispäässä on pieni kämppä- ja kammiryhmä. Lienee jokin poromiesten kyläntapainen, majoitteet näyttivät olevan ihan käyttökunnossa. Alueella on muutenkin aika paljon porokämppiä ja yksi asuttu kesäkyläkin, Alisjärvi.

Abiskojoki tupien sillan kohdalla, Abiskojärvelle päin.

Kohti korkeampia tuntureita, puurajan yläpuolelle.

Kaima-Jussi tauolla Garddenvaggin sillan kupeessa.

Silta ja puro.

Abiskojärven tuvilla emme pistäytyneet, vastahan pääsimme pois sivistyksen parista. Kungsleden jatkuu tuvilta etelään ja nousee Garddenvaggiin. Garddenvaggi on vedenjakaja, ja sen eteläpuolelta vedet juoksevat etelää kohti. Garddenvaggissa juoksevan joen ylittävän sillan jälkeen puuraja jäi nopeasti taakse ja olimme jälleen ylhäällä tunturissa, puurajan yläpuolella. Nousua riitti vielä jonkun verran, mutta hyvältä tuntui. Tänne sitä oltiin tultu. Tunturitkin alkoivat jälleen muistuttaa Sarekissa ja Kebnen reissulla nähtyjä, ylärinteillä oli lunta ja paikoin rinteet olivat todella jyrkkiä.

Garddenvaggissa, puurajan yläpuolella.

Matka taittui varsin vaivalloisesti. Reppuni oli varmaan kaikkien aikojen painavin ja valmistavia pikkuvaelluksia en oikein ollut ehtinyt tehdä. Kaima-Jussi puolestaan oli pyöräillyt ainakin pari tuhatta kilometriä ja tehnyt tätä reissua varten oikein hiilihydraattitankkausta, joten äijä painoi kuin sähköjänis pitkin tundraa (ainakin minuun verrattuna). Katsotaan miten jatkossa käy, yleensä toisena päivänä homma alkaa jo kulkea (ja kaima-Jussin hiilaritankkaus on käytetty).

Joku porukka näkyy leiriytyneen aivan meditaatiomunan viereen.

Olin katsellut leiripaikkaa pikku lammelta polun vierestä Ahpparjärven pohjoispuolelta, mutta vedet olivat kovin matalalla. Lampi oli matala rutakko. Kaima-Jussi kulki edellä ja olisi varmaan kävellyt vaikka minne jollen olisi huutanut ja vaatinut pysähtymään. Suunniteltu pikkulampi oli jo ohitettu, yksi teltta siinä jo olikin. Jäimme hieman isommalle lammelle yöksi, vastarannalla näkyi poromiesten kämppiä ja poroaitaus. Hyvin oli kaluttu harmaaksi aitauksen sisus, kämpistä ei noussut savua.

Asetimme telttamme varsin hyvälle paikalle, maa oli tasaista ja pari vanhaa tulisijaakin löytyi ihan läheltä. Kyllä sitä vaan ihmeesti aina sattuu vanhalle asentopaikalle.

On ilta ja vähän vilu kun hauduttelen tacomössöä teltan edessä. Sataa tihkuten ja lämmintä on seitsemän astetta.

Päivä oli erinomaisen rankka, vaikka tultiinkin "vain" noin 18 kilometriä. Kunto ei ole kohdillaan kun en ole tehnyt perinteisiä kevätvaelluksiani enkä liikkunut säännöllisesti. Kohta seitsenkuinen poikamme on vienyt aikaa, samoin duuni ja uuden asunnon etsintä. Sykemittari väitti minun olevan saman kuntoinen kuin männävuonna, mutta se ei kyllä ole totta.

Niin ja onhan minulla neljä kiloa painavampi kameralaukku. Ens vuonna pitää ostaa yhden hengen teltta ja järkeistää vaatetusta. Teltalla saisi heti 1.4 kiloa pois ja pudottamalla vedenpuhdistimen hieman lisää (järviveden voi keittääkin). Pitää käydä koko varustelista suurennuslasilla läpi, lähtöpaino on saatava alle 30kg (josta 6kg kamera).

Tacot ovat jumalaisia! On niin uupunut olo ettei ollut enää nälkäkään ja vilukin jo melkein täristi kun vedin kuivia fleecejä ylle. Kulkiessa menee, mutta paikallaan tulee todella nopeasti kylmä, erityisesti märissä vaatteissa.

Sunnuntai 16. heinäkuuta

Herätyskello soi kahdeksalta ja mies nousi yhdeksän maissa. Tuli taas laitettua herätyskello pois päältä ja nukahdettua uudelleen. Huomenna käytän torkkuominaisuutta puhelimessani.

Kaima-Jussi aamupuuropuuhissa.

Toinen leirimme.

Poroerotuspaikkaa lammen toisella rannalla.

Kaima-Jussi oli ajoissa valmis ja lähti lopulta noin puolta tuntia ennen minua. Huutelin perään radiopuhelimella, mutta notkelmasta signaali ei kantanut. Noo, ukko oli jo yli kilsan päässä. Perään vain.

Miesakjärven maisemia, itään ja etelään.

Miesakjavrin kahluu.

Tänään kulki ihan eri tavalla ja saavutin Jussia hiljalleen. Poroaidalla Alisjärven tienoolla huomasin Alisjärven veneen aikataulun. Palasin oikein muutaman askeleen takaisinpäin katsomaan aikataulua tarkemmin ja aloin hautoa laivamatkaa. Soitin Jussille radiolla ja hän oli ajatellut samaa.

Radjujavri.

Alisjärven kahluu.

Kaima-Jussi mutustelee riisikakkuja venettä odotellessamme.

Lepäilimme jonkin aikaa kodassa laivaa odotellen ja puoli neljältä se oli laiturissa kuin nakutettu. Matkalla selvisi, että vene menee tuvilta Alisjärven kylään ja pummasimme kyydin sinne. Taas säästyi yli kilsa. Nyt pääsisi lähemmäs Vistastugania ja pudottaisi nousupäivän alle 20 kilometriin.

Veneessä oli tunnelmaa. Sadan kaakin kone nosti paatin komeasti plaaniin täydestä kuormasta huolimatta.

Rento kuski ohjaa kyynärpäällä. Vakava matkustaja katsoo horisonttiin.

Ajatuksena oli että kun tänään pääsee hieman pidemmälle tulee kolmannesta, erittäin rankasta päivästä kevyempi. Tässä kun taas ihan käytännössä muisti että kuinka rankkaa se onkaan kulkea näissä maastoissa 20 kilometriä päivässä alkoi kilometrin nousu siihen päälle hieman arveluttaa. Huomisesta tulisi erinomaisen rankka päivä joka tapauksessa.

Alisjärven kylää.

Alisjärven tuvat olivat näyttävästi korkealla kallioisella niemellä. Etualalla Alisjärven kylää, tuvat taaempana vastarannalla.

Alisjärven kylä oli yllättävän iso, taloja oli varsin laajalla alueella harvakseltaan. Joka toisen mökin pihassa oli mönkijä ja moni mökeistä näytti asutulta. Veneen kippari oli kertonut, että hän asuu kylässä kesällä viisi kuukautta. Kävelimme kylän halki ja tuntui siltä, että moni silmäpari tuijotti meitä siinä tallustaessamme. Jäimme ensimmäiselle tasanteelle kylän yläpuolelle laittamaan ruokaa. Lapset leikkivät lähempänä kylää ja vanhempi pariskunta kulki saamea puhuen ohitsemme tunturiin.

Näkymiä Visttasvaggiin noustaessa.

Pakollinen porokuva.

Moarhmmajohkan kuru on näyttävä kuivaankin aikaan.

Kylän jälkeen ei sitten vaeltajia enää näkynytkään. Polkukin pieneni huomattavasti Kungsledeniltä poikettuamme. Illan mittaan alkoi tihuuttaa vettä ja koetimme vain kulkea niin pitkälle kuin jaksamme, seuraavaa päivää keventääksemme. Asetuimme tulvatasangolle kurun pohjalle polun viereen. Vesi olisi ainakin ihan vieressä.

Melko väsyneenä rankan päivän jälkeen tacoja rustaamassa. 20 km on pitkä matka näissä maisemissa.

Huomenna saattaa puhelin toimia kun ylhäältä on eräältä kohdin varsin suora nökyvyys Nikkaluoktaan. Ans kattoo...

Karttaa kun katselee niin huominen näyttää liki mahdottomalta. Onko tämä nyt se vaellus joka osoittautuu ylivoimaiseksi? Palaammeko samaa reitiä takaisin?

Aamulla pitää herätä aikaisin ja Vistastuganilla pitää olla puolilta päivin. Sitten on aikaa nousulle kilometri kerrallaan. Jos keli on onneton ei kannata edes yrittää.

Maanantai 17. heinäkuuta "Lite ovanlig resplan"

Kolmas leiripaikkamme.

Näkymä leiripaikasta Visttasvaggin pohjalta. Jylhää on.

Alisjärven laivan kippari oli todennut Kaima-Jussille retkisuunnitelmastamme että "Lite ovanlig resplan." Eikä ihan syyttä, kuten saimme todeta.

Sykemittarikello vaatii tarkistamaan männäviikon suoritukset. 8655 kcal, 1018% viikon tavoitteesta (kolmessa päivässä).

Sataa ja sataa. Aamukahvia tässä hörpin ja Jussi taitaa olla jo ihan tulessa, lähteä pitäisi. Pitää pakkailla hieman että saa nopeasti teltan kasaan jos sade taukoaa. Teltasta toiseen huutaminen on yllättävän vaikeaa sateessa kun ropina on niin voimakas ja ääni hukkuu tuuleen.

Suunnittelin hieman matkaa, jos pääsee Vassajavrille asti niin huomenna sitten korkeimman huipun yli. Tässä yltyvässä tuulessa se on kyllä suoritus. Kattellaan. Nyt tarttee olla varovainen ja pitää järki päässä. Palaaminen ei ole iso nöyryytys...

---

Tauolla purolla juuri ennen Vassatsohkkan ylitystä:

Matka taittui joten kuten rannan pöpelikköpolkua. Polku laskeutui takaisin puurajan alapuolelle. Ei mitään herkkua, eikä järin nopeata. Viitta Mårmanille oli onneksi selkeä keskellä viidakkoa ja nousu sai alkaa. Nousu olikin melkoista heti alusta alkaen ja korkeutta tuli joen 600 metristä nopeasti 150 lisää. Väkisin vain ja hissukseen, sisulla, ja ilman illalle varattuja suklaita sun muita. No yhden rivin otin matkalla ja nälkä olikin melkoinen puroilla ennen Vassaloamijavria.

Lounaaksi perinteinen Reiter, näkkäriä, koskenlaskijaa ja meetvurstia. Matka sai jatkua.

Näkymiä noustessamme Visttasvaggista.

Visttastugan vaggin pohjalla.

Vielä vähän ylempänä. Voimakkaat pilvet antoivat oman lisänsä jylhään maisemaan.

Vassanjunnjin rinteillä.

Kaima-Jussi pitää taukoa jyrkässä rinteessä. Välillä sitä ihmetteli että miten ne kivet siinä oikein edes pysyvät kun jyrkkyyttä tuntui pahimmillaan olevan yli 45 astetta.

Vuorotteleva sade ja paiste loi näyttäviä valoja pilviin.

Viimeinen nousu. Tuosta ylös ja lumilänttien välistä matalimpaan kohtaan. GPS:n nuoli näyttää juuri oikeaan paikkaan jos näkymä huipulle välillä jää rinteen peittoon.

Maisemat olivat upeita heti kun pääsi takaisin puurajan yläpuolelle. Sade vuorotteli pilvisen sään kanssa ja taivaassa oli satunnainen sininen aukkokin. Vassanjunjia noustessa siniset aukot kasvoivat, vaikka vettäkin tuli edelleen. Vassajavrille laskeuduttaessa aurinko paistoi välillä jo ihan kunnolla.

Nousut olivat erittäin vaativia. Nyt pidämme taukoa Vassajavrilla, Jussin päälyteltan tuulensuojassa. Kohta alkaa viimeinen rypistys, Vassatsohkkan ylitys. Reput selässä tuhanteen kuuteensataan! Tästä nousua on vielä 430 metriä!

Kaima-Jussi pystyttää taukotelttaa.

Keli on kuitenkin suht hyvä, kello vasta puoli kahdeksan ja vaativinta on vasta tunturin korkein sata metriä. Valitettavasti myös alastulo toisella puolella on varsin vaativa.

Kohta matkaan ennen kuin tulee liian kylmä ja luovuttaa ja jää tähän.

Suunnitelmana oli mennä eteenpäin hissukseen ja levätä tarpeeksi. Jyrkissä rinteissä kaatuminen on vaarallista, joten sitä on vain mentävä tarpeeksi rauhallisesti. Annoin Jussille yhden energiapatukan kun hänellä ei juuri enää ollut suklaata tai patukoita jäljellä ja minä puolestani olin säännöstellyt noita herkkuja tarkasti. Tästä eteenpäin ajattelin ottaa patukan puolikkaan tunnin välein niin kyllä se matka siitä taittuu. Voin käyttää ylimääräisiksi varatut patukat nyt, sillä huomenna ei kyllä jaksa käydä missään huipuilla, huomenna on kyllä kevyt päivä.

Kaima-Jussi nousee.

Huipulla! Näkymä pohjoiseen.

Aurinko kajastelee keskellä yötä etelässä.

Lumi jää 1600 metrissä maahan. Koleaa on.

---

Nousu oli erittäin rasittava. Hivuttauduimme lopulta muutaman kymmenen metriä kerrallaan jyrkintä kohtaa ennen loivempaa huippua. Noustessa alkoi sataa lunta. Ei paljoa, mutta vähän kuitenkin. Lumille uusi lumi jäi koristamaan vanhoja lumia.

Alastulo oli myös jyrkkä, mutta onnistuimme pysymään merkityllä reitillä.

Alastuloa verkalleen. Taustalla jäätikkö.

Lasku oli tosiaan aika hurja. Sinne huipulle oli vääntänyt jossakin ihme euforiassa ja saavutuksen jälkeen alkoi väsähtää. Jussi koikkelehti kivikossa minua nopeammin ja koetin pysyä vauhdissa mukana varovaisuutta noudattaen. Välillä kantoviillekkeisiin ripustettu kameralaukku tuntui olevan edessä kun katseli jalansijaa jyrkässä laskussa, mutta hiljalleen ja taukoja pitäen matka jatkui polunmerkkejä seuraillen.

Alhaalla oli jäätikkövirta, jota ei oltu merkattu karttaan. Jäätikkö oli kyllä kartalla, mutta sulamisvesiä ei. Kaima-Jussi ylitti virran ansiokkaasti vaelluskengillä, minä laitoin coverbootsit. Tasamaalla kivikossa edetessämme se sitten tapahtui. Kaima-Jussi kaatui ja satutti jalkansa. Ei siihen mitään ihmeempiä tuntemuksia heti tullut, joten jatkoimme kohti Mårmastugania. Virta piti ylittää vielä uudelleen ja koetin nyt etsiä Jussille vaelluskengillä ylitettävää kohtaa. Sellaisen löysinkin, mutta voimakkaassa virrassa Jussi menetti hieman tasapainoaan ja joutui astumaan syvään kohtaan ja kastui polvea myöten. Väsymys taisi alkaa kantaa veroaan.

Virran varrella oli kotarinki.

Tuvalla Kaima-Jussi alkoi tunnustella jalkaansa, johon oli ilmestynyt isokokoinen kohouma. Lahkeet ylös ja vertailimme Jussin jalkoja, katsellen epäuskoisina mahtavan kokoista kohoumaa. Tuolla jalalla ei kyllä voi kävellä enää 40 kilometrin matkaa maantielle. Siinä tuvasa pöhistessä 15 kertaa 10 sentin kohouma nousi noin puolitoista senttiä paksuksi ja siihen alkoi tulla sinertäviä läikkiä.

Jussi pyysi kylmää vettä ja toinkin sitä kattiloillani. Seuraavan kerran kun kurkkasin kämppään uitti Kaima-Jussi pokkana sukkaansa kattilassani ja viilensi märällä kylmällä sukallaan pahkaansa. No sama hygieenikko oli kertonut että yöllä voi virtsata kattilaan jos ei halua lähteä kylmään kuselle, mutta tuo kolme päivää käytetty sukka soppakattilassani nyt kuitenkin tuli hieman yllätyksenä. Kaadoin jääkylmää vettä minigrippiin ja sanoin että viilennä tuolla. Otin kattilani takaisin elintarvikekäyttön pestyäni sen huolella hiekalla rannassa.

Olosuhteisiin nähden tyylikäs SOS-kyltti.

Virittelin raahattavan kokoisista polttopuista SOS-kyltin rinteeseen, jos vaikka helikopterista joku sen huomaisi. Ainakin aiemmissa laaksoissa oli ollut lentoliikennettä, ehkä siis täälläkin. Laitoin ruoaksi Meksikon pataa soijalla ja makaronilla terästettynä. Jussi ei innostunut ruoanlaitosta, joten annoin hänellekin lautasellisen. Oli kuulemma hyvää.

Joskus ennen neljää aamuyöllä pääsimme hiljalleen yöpuulle. Päätimme nukkua yön ja ajatella asiaa uudelleen seuraavana aamuna (päivänä). Alustavasti kuitenkin näytti siltä, että minä lähtisin Abiskojärvelle tai Alisjärvelle soittamaan apua. Alisjärven veneen "satamassa" oli puhelin, jolla voisi soittaa ylimääräisen kyydin. Sillä voisi kysellä apua päiväsaikaan, arvelimme. Illalla pitäisi mennä Abiskojärven tuville. Etelään reitti olisi liian rankka kun nyt tunsimme reitin sitä tultuamme. Kelikin näytti huononevan, joten se olisi vaarallinenkin. Eikä huomenna varmaan olisi ihan kokonaan palautunut, sykemittarin mukaan tänään paloi huikeat yli 8000 kcal. Melkoinen päivämatka!

Tuvan ikkunan tilalla oli revennyt kangas, joten paikkasimme ikkunaa vielä jätesäkillä ja roudarinteipillä ettei tuulisi niin kovasti. Musta jätesäkki tekikin sitten torpasta pilkkopimeän jos laittoi oven kiinni. Nukuimme klapi ovenraossa, valoa oli pikkuisen eikä tuullut kovastikaan.

Tiistai 18. heinäkuuta

Kaima-Jussi punkan pohjalla. Hän jäisi tähän.

Paskahuussi seisoo ylpeänä rinteessä.

Heräsin myöhään, Kaima-Jussin nukkumisista en tainnut muistaa edes kysellä. Aika väsynyt sitä oli sitten neljältä ollut kun jo illalla vaivanneeseen päänsärkyyn ei kerta kaikkiaan jaksanut nousta ottamaan ibuprofeenia. Samaan jomotukseen heräsin useita kertoja. Tiesin jo etukäteen, ettei 400 milliä riitä ja otin toisen varttia myöhemmin. 1300 metrin korkeus tekee jo päänsäryn, sama juttu oli siellä Kebnellä viime vuonna. Kebnellä noustiin 1200 metriin ja siellä päänsärky ilmani aamulla. Täällä käytiin 1600 metrissä ja jäätiin 1300 metriin ja päänsärkyä oli jo nukkumaan mennessä. Ei mitään vaarallista, mutta hieman kiusallista ja ilman lääkkeitä kurja vaiva.

Kaima-Jussin patti oli muuttunut osin sinertävämmäksi, joten totesimme ettei se ainakaan nopeasti parane. Minä lähtisin nyt kohti hätäpuhelinta. Keli oli varsin viileä, vain hieman nollan yläpuolella, ja taivaalta tuli vuorotellen hiljalleen vettä ja hiljalleen lumihiutaleita. Lumi ei kuitenkaan jäänyt maahan. Välillä paistoi aurinkokin, mutta paiste ei juuri lämmittänyt.

Keittelin aamupuurot, pakkasin ja lähdin matkaan. Oli jotenkin palikat sekaisin, hukkasin MSR:n keittimen pussin ja pakkaaminen oli hidasta siinä sählätessä. Kolmen maissa iltapäivällä otin vielä pari kuvaa leiripaikasta ja hyvästelin Kaima-Jussin. Kaima-Jussi näytti olevan varsin synkissä tunnelmissa, mutta minulla ei oikein ollut keinoja piristää häntä. En minä tuosta patista mitään tiennyt, en voinut luvata nopeaa pelastusta koko ajan huononevassa kelissä enkä voinut heittäytyä hänen sairaanhoitajakseenkaan. Koetin kuitenkin lieventää hänen "Montakohan tuntia mulla on elinaikaa" -puheitaan. Ei tuohon nyt ollut tarkoitus kuolla, ei hänellä ollut avomurtumaa eikä hänen yleiskuntonsa ollut huono. Nyt piti vain odottaa.

Hain Kaima-Jussille vielä täyden sangollisen vettä ja tarkistin että keitin ja muut tarpeet ovat esillä. En jäänyt tekemään puita kun pikku kamiina ei näyttänyt kovin käyttökelpoiselta. Enkä laittanut ruokaa kun mies pystyi siihen ihan itsekin. Vannotin Kaima-Jussia syömään ja juomaan, apu tulee sitten aikanaan. Jussi vastasi keskittymällä mökistä löytyneeseen saksankieliseen dekkariin entistä tiukemmin. Kun minulla oli lopulta reppu valmiina hyvästelimme ja lähdin kohti pohjoista. Aurinko kurkisti pilvestä lähtiessäni.

Keli oli huononemassa, joten lähdin täydella pakkauksella. Joutuisin todennäköisesti yöpymään matkalla. Kameranikin otin mukaan kun se nyt ei sitten ihan mahdottomasti lisännyt kuormaa. Saisinpa sitten otettua vähän kuvia jatkossakin ainakin tauoilla, ei tätä matkaa kukaan jaksa juosta näillä pakkauksilla tauotta.

Vierrojohkassa oli näyttäviä putouksia, joki tuli alaspäin aika vauhdilla, satakunta metriä kilometrillä.

Aurinko paistoi sapuskatauolla.

Polku yli 1000 metrissä kulki kivikossa. Vierrojohkan kuru oli varsin jyrkkä ja polku kulki pääosan aikaa aivan virran vieressä. Alempana huomasin porokämpän satakunta metriä polkua ylempänä tunturinrinteessä laajalla tasangolla ja päätin käydä siellä tarkistamassa mahdollisen hätäpuhelimen. Kämppä oli uudehko ja puuttui kartaltani. Rankan noin sadan metrin jyrkän nousun jälkeen kämppä oli tietenkin lukittu eikä siellä mitään puhelinta ollut. No tulipahan katsottua, jollen olisi siellä käynyt niin asia olisi varmasti jäänyt painamaan.

Aliseatnun lähellä sillan liepeillä Vierrojohka kulki syvässä rotkossa. Polulta sai näyttävän kuvan.

Vastaan käveli yksinvaeltaja matkalla etelään. Jens oli matkalla Mårmanille ja kerroin hänelle tilanteen. Sovimme, että hän hälyttää apua Vistastuganilta jos ehtii sinne ennen kuin minä olen Abiskojärvellä. Hän oli kuitenkin jo tullut jonkin aikaa eikä ehtisi tänään vielä Mårmanillekaan, joten olisin varmaan ennen häntä hätäpuhelimella. Sovimme, että kerromme pelastettavan nimen jottei tulisi suotta kahta pelastusoperaatiota.

Aliseatnun laakso näkyi hienosti polulle joen eteläpuolella. Jokilaakso aivan joen lähellä oli jälleen viidakkomaista pöpelikköä. Polku tuntu välillä katoavan rehevään kasvillisuuteen ja soisiin kosteikkoihin. Käännyttyäni länteen kohti Kungsledeniä sain edelleen talsia kilometritolkulla pöpelikössä, mutta puronuoma kerrallaan maasto parani nousun myötä.

Jälleen yksi riippusilta, tällä kertaa Aliseatnun yli.

Kymmenen jälkeen illalla olin läpimärkä ja jo vähän viluissani ja päätin pystyttää leirin heti kun se on mahdollista. Mahdollisuus tuli Hongganjire-purojen jälkeen. Kartallekin merkityn pikku lammen luona oli tasaista teltanpaikkaa, mutta varsin tuulisella kohdalla. Tuuli puhalsi kovaa lännestä laakson suuntaisesti.

Laiton alusteltan kiinni ja koetin pitää päällytelttaa suojaamassa alustelttaa sateelta, mutta nihkeän teltan pystyttäminen kovassa tuulessa oli hankalaa. Kaaret eivät nousseet helposti pystyyn kun vastassa oli nihkeä alusteltta johon kaari piti pujottaa, päällä märkä painava päälysteltta ja vielä telttaa kokoon painava kova tuuli. Hyödynsin puuskittaisen tuulen taukohetkiä ja lopulta seisoin kumarassa teltan yllä pitämässä telttaa pystyssä kaarien risteyskohdasta. Huohotin, oli kylmä, ja teltta notkui tuulessa. Tulisipa nopeasti tauko tuulenpuuskiin. Vielä lyhyt poikkikaari ja TNF Roadrunner 2 olisi muodossaan. Viimeinen kaari, teltan liepeen kiilat ja harusnarut. Sivuovi oli tuulta vasten ja laitoin vielä ison kiven kiilan ja teltanliepeen päälle tuota kiilaa tukemaan. Tein siis myrskypystytyksen: kaikki harusnarut kiinni ja kiinnitin vielä alus- ja päälystelttaa yhdistävät tarranauhatkin. Teltta eli edellen tuulen voimasta, muttei enää niin paljoa. Kamat sisään ja ukko kans.

Teltassa oli varsin reipas ilmanvaihto, vaikka kaikki tuuletusaukot olivat kiinni ja teltan lieve niin lähellä maata kuin vain mahdollista.

Riisuin likomärät vaatteeni ja väänsin kuivaksi sukat ja kalsarit. Pistin märät vaatteet teltan peränurkkaan ja laitoin kiireesti päälle kuivan alusasun ja microfleecen ja vetäydyin makuupussiin. Liikuin kylmissäni ja kirjoitin muutaman rivin muistiinpanoja:

Lähdin soittamaan apua, mutta edessä oli kahden päivään matka. Taivaalta tuli vettä ja rakeita vuorotellen ja aurinko pilkahti vain harvoin.

Tuuli oli erittäin voimakas ja varmasti voimisti sateen kylmyyttä. Kaikki vaatteet kastuivat hiljalleen läpimäriksi joko sateesta tai hiestä.

Illalla klo 11 maissa teltta pystyyn melkoisessa tuulessa. Pystytys oli hankalaa, mutta pystyssä teltta näyttää kestävän vakka notkuukin melkoisesti.

En uskalla sytyttä keitintä tässä myrskyssä teltan viereen. Lisäksi on niin pirun kylmä olo. Natustelen näkkäriä ja Bastogne-keksejä. Ulkona on kaksi astetta lämmintä ja jonkinmoinen myrsky.

Eipä ole Jussillakaan hääviä siellä Mårmanilla, ikkuna on rikki ja paikattu revenneellä kankaalla ja päälle teippaamallani jätesäkillä. Satanee sisään. Ja kun oven laittaa kiinni niin on tönkkäpimeää.

Keskiviikko 19. heinäkuuta

Nukuin huonosti mutta pitkään. Kahdeksan maissa keli oli vieläkin mahdoton ja tuuli teltassa viilensi ihmeesti nukkujaa. Toisaalta märkä iho oli kylmä alkuillasta huolimatta kuivista makuupussivaatteista ja mikrofleecekerrastosta. Välillä heräilin viluun ja liikuin hieman lämmetäkseni. Nyt tuntuu ihmeen levänneeltä vaikka iltaruokakin jäi väliin.

Teltta notkui tuulessa läpi yön ja viima tuntui sisälläkin sen verran että makuupussissa oli yllättävän kylmä. Makuupussin pinta ei ole tuulenpitävä, joten tällaisissa erikoisolosuhteissa pussin lämmittävyys on heikompi kuin tyynellä tai "normaaleissa" tuuliolosuhteissa.

Heräilin useita kertoja viluntunteeseen, mutta liikkuminen tuotti tarpeeksi lämpöä että pystyi taas nukkumaan ehkä tunnin verran. Herätyskello taisi soida jossakin vaiheessa, mutta aamulla sain lopulta unen päästä kiinni ja nukuin pitkään.

---

Kello on jo yksi kun laittelen aamukahvia. Tulee jälleen pitkä päivä.

Suuntana on Abiskojärven tuvat ja puhelin siellä, näissä olosuhteissa kierto kahluulle säästäisi jokusen tunnin Jussin odottelua mutta tekisi minun matkastani ehkä ylivoimaisen.

Tuuli on edelleen voimakas ja lämmintä on viisi astetta.

Piti oikein ottaa kuva kun tunturinhuiput olivat muuttuneet talvisiksi. Uusi lumi oli jäänyt huipuille ja värjännyt tummat huiput valkoisiksi. Mahtoikohan Jussillakin olla lunta siellä Mårmastuganilla 1300 metrissä?

---

Samaan aikaan toisaalla: Jussi vietti ensimmäisen päivän tuvassa yksin. Toisena päivänä eli tämän keskiviikon aikana tapaamani Jens pääsi tuvalle asti ja auttoi Jussia paikkaamaan ikkunan löytämällään kattohuovan riekaleella.

Miehet koettivat lämmittää tupaa, mutta ulkona säilytetyt puut olivat likomärkiä ja pikkuinen kamiina ei vetänyt ihan suunnitellusti. Vuotava ikkuna taisi aiheuttaa sen, että savut pöllähtivät sisälle ja tuulettamisen jälkeen tuparäähkä oli aivan yhtä kylmä kuin ennen lämmitysyritystä. Ja kaikki tuoksui savulta... Ilmeisesti äijät saivat kuitenkin pikkuisen lämpöä torppaan, Jensillä oli osa varusteista aika märkiä.

Niin ja sitä uutta lunta oli maa valkoisena... Jussi vietti aikaa seuraamalla lumen satamista "vaakasuoraan alaspäin"...

---

Liikkeelle lähtiessä vaatteet olivat edelleen aivan likomärät. Jätin alle kuivat alusvaatteet, se teki pukeutumisesta hieman mukavampaa. Minulla on vielä kolmas alusvaatekerta jota olin käyttänyt makuupussissa, joten illaksi on vielä kuivat vaatteet. Niillä voi sitten taas huomenna jatkaa.

Teltan pakkaaminen olikin ruljanssi! Voimakkaassa tuulessa sai tarkkaan miettiä mitä tekee ettei koko majoite repeä tuhannen päreiksi tai lennä jonnekin Sodankylään asti. Yöllä olin kiinnittänyt alus- ja päällysteltat yhndistävät tarranauhat, ihan vain varuiksi. Nyt kun irrotin ne ja ulkoteltan etuovi (suojan puolella) oli auki, koko teltta vajosi kasaan!

Kasaan painununutta telttaa ei yksinkertaisesti saanut enää pystyyn, vaan tuuli piti sen litistyneenä maata vasten. Kaaret olivat melkoisella jännityksellä ja kosteiden kaarien irrottaminen märin käsin litistyneestä teltasta oli erinomaisen hankalaa. Tuuli puhalsi niin lujaa, että silmät olivat kyynelistä märät heti kun tuuli pääsi puhaltamaan silmälasien ohi.

Jonnekin oli kadonnut teltan suojapussikin, ehkä se vielä löytyy repun uumenista. Tuuli täytti silmät kyynelillä aina kun teki jotakin niin etteivät silmälasit suojanneet kunnnolla. Kunnialla matkaan kuitenkin, eikä edes kovin viluissaan.

Likomärät vaatteet alkoivat lämmetä kulkiessa eikä enää ollut erityisen kylmä. Tauot jäivät kuitenkin melko lyhyiksi...

Keittelin pikalounaan yhdellä puronuomalla sateen hetkeksi tauotessa. Puropainanteessa tuulikaan ei juuri haitannut. Aloin olla koko lailla uitettu, se mikä ei kastunut sateesta kastui hiestä. Vilu tulee märkänä nopeasti, joten äkkiä matkaan vaan taas.

Noustessani pöpeliköstä jälleen kokonaan puurajan yläpuolelle sade alkoi loppua. Garddenvaggin kohdalla sade oli jo loppunut ja vaatteetkin alkoivat jo hieman kuivua. Pysäytin jokaisen vastaan tulevan porukan ja kyselin satelliittipuhelinta, mutta turhaan. Ei sellaisia kukaan kanna näreessä. Laskeutuessani viimeistä alamäkeä Abiskojärvelle luovutin jo, en enää jaksanut selittää tarinaa kaikille vastaantulijoille. Matka vain hidastui kun juttelin jokaisen vastaantulijan kanssa ja puhelimelle oli enää parisen tuntia matkaa.

Lopulta näin auringonpaistetta, osa Abiskojärven laaksosta kylpi auringonvalossa!

Viimein pääsin tuville asti ja etsin tupavahtien talon. Laskin reppuni tuvan seinälle, otin puhelimeni, karttani ja koordinaattimuistiinpanoni ja pyysin apua tupavahdeilta. Helpotuksen kyyneleitä tihrustaen kerroin tapahtuneesta. Tupavahdit soittivat heti poliisille hätäpuhelimella ja asia alkoi edetä. Tupavahdit kysyivät tarvitsisinko jotakin ja pyysin yösijaa ja olutpurkkia. Peti luvattiin, olutpurkki löytyi ja vielä suklaapatukka ja pikku sipsipussikin. Kaikki olisi kohta hyvin.

Hetkeä myöhemmin poliisi soitti takaisin ja kertoi, että pelastuskopteri on pohjoisessa etsintäreissulla. Olimme jo alkujaan antaneet Jussin koordinaatit ja kun kerroimme vammasta, kaksi tehtävää menivät lääketieteellisen konsultaation harkintaan. Vartin päästä poliisi soitti että kopteri on jo matkalla noutamaan suomipoikaa.

Nyt keittelen iltaruokamössöä telttailijoiden keittiössä.

Pitää ottaa viimeisen illan kuva kunhan kamera tuosta hieman lämpiää, kakkula veti ihan huuruun tässä keittössä.

Kyllä tässä on vähän ylpeäkin ittestään, pirun vaativat pari päivää tässä on talsittu. Reitti piteni, eilinen olisi ollut kevyempi päivä suunnitelmien mukaan eikä pöpelikössä olisi tarvinnut talsia tuollaisia määriä. Rankinta tämä oli ehkä kuitenkin henkisesti. Kyllä sitä rämässä tuvassa könöttävää Kaima-Jussia tuli aika lailla ajateltua.

No ei tullut viimeisen illan kuvaa, kamera on likomärkä kondenssivedestä. Huomenna sitten.

---

Samaan aikaan toisaalla: Jokin informaatiokatkos "Alpine Rescue Teamin", poliisin ja tupavahtien välillä tapahtui, sillä kopteri ei aivan heti lähtenyt hakemaan Jussia. Ensimmäinen tehtävä hoidettiin ensin ja Jussi pelastettiin aamuviideltä.

Jens heräsi kopterin tuloon ja herätti Kaima-Jussin. Tupaan pölähti pari jäntevää lappalaista haalareissa ja kiipeilyvarusteissa sekä yksi lääkäri, ruotsalaisten "Alpine Rescue Team". Muutaman neliön tuvassa oli äkkiä asiantuntijoita niin että päät yhteen kolisivat. Päätös oli nopea ja selkeä: "Mycket allvarligt", Kiirunaan vaan tarkempiin tutkimuksiin. Jussi sai pakata rauhassa tavaransa, mutta pystyi silti kävelemään helikopteriin puulusikka toisessa kädessä. Pilotti ei voinut olla kysymättä että mitä Kaima-Jussi mahtaa lusikallaan tehdä. "Pyydän heti puuroa sairaalassa", vastasi aina sanavalmis Kaima-Jussi.

Matka Kiirunaan oli kuulemma hieno, pelastuskopterissa oli lattiakin lasia ja kuusikymppinen kokenut lentäjä käsitteli kulkuvälinettään pehmeästi ja tottuneesti. Saippuakuplasta näki hienosti Ruotsin ylimmät tunturit. Jostakin syystä Jussi unohti kokonaan ottaa kuvia näkemästään. Kopteri laskeutui Kiirunan paloaseman takapihalle ja viimeinen kilometri taittui ambulanssilla. Kaima-Jussi oli hoidossa.

Torstai 20. heinäkuuta

Yöllä muisti miksi teltassa on niin kerta kaikkiaan mahtava nukkua. Tuvan isossa makuuhuoneessa oli kolmikerroksiset sängyt ja makuupaikat noin viidelletoista hengelle. Miltei joka punkassa nukkui joku, mutta tuurilla sain alapedin oven vierestä. Ilmeisesti se se säästetään viimeiseksi. Puolet porukasta kuorsasi ja toinen puoli ramppasi ovissa läpi yön. Alapedilläkin oli huomattavan lämmin. Nukuin aika katkonaisesti sen mitä nukuin.

Kahdeksan maissa tupavahti herätti minut ja kertoi, että Kaima-Jussi on pelastettu. Aloin siitä heräillä hiljalleen ja tutustuin tuvan keittiön kulttuuriin. Ruotsalaiset ovat kyllä loputtoman ystävällisiä, eräskin pappa kaatoi termaristaan kuumaa vettä tiskikippooni ja hymyili ystävällisesti. Tämä loputon ystävällisyys on jotakin hieman erikoista suomalaiselle, yövyn kyllä jatkossakin teltassa leirintäalueiden ulkopuolella. Vaeltaminen minun tyylilläni ei ole sosiaalinen harrastus.

Illalla jäi kuvat ottamatta, joten aamulla otin pari kuvaa tupakylästä. Pari nuorta miestä oli tullut polkupyörillä ja ajattelivat jatkaa haastavampia reittejä kun polku Abiskojärven tuville ei ollut kuulemma järin haastava. Kivikko kyllä tulee osoittautumaan haastavaksi, arvaisin. Miehet valitsivat muistaakseni reitin lounaaseen, se ei liene helpoimpia maastopyörällä.

Tupavahdit eivät laskuttaneet minua yöpymisestäni. "Under the circumstances..." Jälleen sitä ruotsalaista ystävällisyyttä. Tupavahdit toimivat hienosti eilen illalla, kiittelin siitä vielä kerran. Tupavahdit lähettivät terveisiä Kaima-Jussille. Ostin pari suklaapatukkaa kun eilen tuli syötyä viimeiset energiapatukat ja suklaat.

Polvet olivat jostakin syystä rasittuneet ja kesti kilometrin pari että matkanteko alkoi jälleen sujua normaalisti. Kyykistyminen oli hankalaa lopun päivää. Keli oli jälleen hieno, lämpötilakin nousi teepaitalukemiin. Keittelin sapuskat Abiskojoen rannalla, nyt ei ollut mikään kiire pois, tämä oli viimeinen vaelluspäivä tällä retkellä.

Melkoinen peto lekotteli polulla!

Mitä lähemmäs Abiskoa tulin, sitä leveämmäksi polku kasvoi. Vastaan tuli monenlaista päiväkävelijää. Itse Abisko näkyy vasta muutaman sadan metrin päästä ja polun vieressä kohiseva joki peittää hyvin autotien äänet. Illuusio säilyy loppuun asti.

Otin tunturihotellista huoneen hotellimukavuksin (yhden hengen huone, lakanat ja pyyhkeet). Hinta oli melkoinen, 850 kruunua (noin 85 euroa). Sauna kuuluisi huoneen hintaan. Raijasin kamani huoneeseeni, petasin sänkyni ja hain sixpackin mellanöliä. Sitten saunaan. Ruotsalaiset eivät oikein osaa rakentaa saunoja tai käyttää niitä, mutta yksin saunoessani vältyin käyttämästä pyyhettä saunassa ja sain piiskattua kiukaasta ihan mukavat löylyt. Pesuhuone oli jääkylmä, mutta kyllä se siitä lämpeni kun vaan laski älyttömästi vettä.

Ravintola oli erikoinen järjestely: A la carte -listalta sai tilata tunnin ajan illalla ja pöytä piti varata. No onneksi "pöytävaraus" järjestyi erään pariskunnan pöydän toiseen päähän. Söin juustotäytteisen lohirullan, poron filettä, pari lasia punaviiniä ja vielä kahvin ja calvadoksen. Erinomaisen hyvää oli, poislukien se voimakkaan makuinen ilmeisesti suoleen laitettu tahna jota tarjoiltiin siinä poroannoksessa. Kuusi päivää retkimuonaa herkistää ihmesti makukeräset vastaanottamaan poronfilettä.

Sitten vaan huoneeseen ja unta palloon. Seuraavana päivänä takaisin kotiin.

---

Samaan aikaan toisaalla: Kaima-Jussin jalkaa oli pällistelty Kiirunan sairaalassa. Päivystävää kirurgia ei paikalla ollut, mutta kun kirurgi lopulta näki Kaima-Jussin koiven, kirurgi oli kuulemma ilmeestä päätellen pelästynyt. Tutkimusten jälkeen jalkaa ei leikattu, vaan trauma saisi parantua itsekseen ajan kanssa. Turvotus ja hyytymä oli kuulemma pysynyt lihaskalvon sisällä ja se oli pelastanut Jussin. Jos hyytymä olisi päässyt liikkeelle olisi ollut esimerkiksi ihan todellinen keuhkoveritulpan riski. Oli siis hyvä ettemme lähteneet kulkemaan, se olisi voinut olla kohtalokas virhe. Nyt Kaima-Jussin piti vain pitää raajaa levossa ja koholla, liikkua hieman ja huolehtia siitä ettei veri lammikoidu laskimoihin aiheuttamaan laskimotukosta.

Jussi päästettiin pois sairaalasta ja hänelle järjestyi paikka "Lilla Hotellet" -majoituksesta sairaalan yhteydestä. Sovimme, että poimin hänet mukaani sieltä ajaessani Kiirunan kautta Suomeen.

Perjantai 21. heinäkuuta

Paluumatka meni mukavasti ja vauhdilla. Jussi löytyi Kiirunasta helposti ja jatkoimme kohti Suomea. Kemin Cumuluksen ravintola tuotti yllätyksen avautumalla vasta kuudelta, joten jatkoimme Ouluun ja söimme pihvimme siellä. Tampereelle pääsimme aamuyön puolella.

Epilogi

Omakuva reissun jälkeen hotellissa, ennen saunaa.

Hieno reissu jälleen, maisemat olivat upeita ja kokemukset värikkäitä. Kaima-Jussin reissusta muodostui hieman erilainen kuin oli suunniteltu, mutta hengissä selvisi kaimakin ja paluumatkalla suunnittelimme jo ensi vuoden reissua.

Rasittavuudessa nyt kyllä saavutettiin se maksimi, jota ei enää halua ylittää. Mielessä kävi pappareissu Muotkalle, kävellään korkeintaan viisitoista kilometriä päivässä ja ei edes joka päivä. Jussi puolestaan ehdotti että nyt voitaisiin kavuta Mont Blancille ensi kesänä (muistan jostakin kuulleeni että sinne pääsee ihan kävelemällä, ilman kiipeilyvarusteita). Ehkä tästä voi päätellä että emme oppineet mitään, vaeltaminen jatkuu kuten ennenkin. Satelliittipuhelimen minä kyllä ostan ensi vuodeksi, arvaisin että vaimoni ei minua ilman moista enää näreeseen edes päästä.

Alpine Rescue Team tekee parisenkymmentä pelastustehtävää Ruotsin Lapissa joka vuosi. Suurin osa ajoittuu talvikaudelle, joten ihme suma niitä pelastustehtäviä oli juuri heinäkuulla. Ennen Kaima-Jussia oli pelastettu joku polvensa loukannut nainen ja palattuamme sivistyksen pariin saimme lukea Sarekin alueella railoon pudonneesta miehestä. Mies oli lähtenyt jäätikölle kävelemään ja humpsahtanut parikymmentä metriä syvään railoon. Päälle oli tullut lunta, jäätä ja kiviä. Alpine Rescue Team oli kopterista roikkuvin köysin koettanut pelastaa kadonnutta, mutta ilman tuloksia. Kolme päivää jatkuneen pelastusoperaation tuloksena oli yksi kävelysauva, mies oli ilmeisesti huuhtoutunut jäätikön sisällä kulkevaan virtaan. Itse en ole jäätiköille uskaltautunut, railot voivat olla jopa kolmekymmentä metriä syviä. Railojen lisäksi jääkaivot voivat olla vielä syvempiä ja täynnä jääkylmää vettä. Jäätiköille ei saa mennä ilman asianmukaista varustusta ja kokemusta. Myös tunturinrinteiden lumikannet voivat olla petollisia ja ne kannattaa kiertää aina kun mahdollista.

Kuvia tuli nelisen sataa eli kuutisen gigaa. Kuvasin tällä kerralla pelkässä RAW-tiedostomuodossa, sillä pelkäsin RAW+jpg -tallennuksen syövän liikaa levytilaa. Muistit riittivät kuitenkin komeasti ja lisäparistokahvan kaksi akkua näyttivät edelleen täyttä reissun jälkeen.

Joitakin GPS-pisteitä

Pisteet ovat ruotsalaisessa koordinaattijärjestelmässä. Garminissa päälle "Swedish grid" ja "RT 90" datum niin toimii. Pisteet on luotu satatonnista karttaa ja koordinaattilevyä käyttäen ja ne on todettu maastossa riittävän tarkoiksi (noin sadan metrin heitto). Tällä kerralla tuli jostakin syystä isompia heittoja kuin aiemmin, paikoin jopa yli sata metriä. Voi toki olla, että jotkin kohteet on merkitty kartalle hieman virheellisesti. Leiripaikat on osin poimittu paikan päällä laitteen muistiin ja ne ovat siten tarkempia. Ruotsalaisten tavassa ilmoittaa lukemat puuttuu viimeinen nolla eli Garminiin syötettäessä laita vielä nolla numeroiden perään.

Abisko, lähtöpiste 758800 162250
Eka meditaatiokivi, eka leiri 758640 162205
Silta Abiskojärven eteläpäässä 757945 161505
Silta Garddenvaggin purolla 757690 161510
Alisjärven kylän vieressä polunristeys 756335 160975

Moarhmmajohkan silta 756085 161300
Vistastugan 755160 161650
Vassajavrin itäpää, polulla 755340 162085
Vassatsohkkan ylityskohta, polulla 755610 162185
Mårmastugan 755890 162315

Vierrojohkan silta 756515 162595
Aliseatnun silta 756680 162605

Copyright © Jussi Ristilä 2006. Viimeksi päivitetty 7.9.2006

www.ristila.com