www.ristila.com -> VAELLUSTARINAT -> BIRGITAN POLKU 06

Birgitan polku 2006

Johdanto

Birgitan polku on retkeilyreitistö pääasiassa Lempäälän kunnan alueella. Reitistö kytkeytyy Pirkan Taival -retkeilyreitistöön, siitä pääsee Kangasalle (Kaarinan polku) ja toisaalta Pirkkalaan. Birgitan polun kotisivut löytyvät täältä.

Birgitan polku on merkitty maastoon kymmenkunta vuotta sitten. Osin reitistö on nykyisin heikosti merkitty ja onnettomassa kunnossa, osin taas erinomaisessa kunnossa ja selkeästi merkitty. Uudella reitillä järjestettiin heti tuoreeltaan erävaelluksen SM-kisat ja kuulemma runsaan osanottajamäärän vuoksi joihinkin ennen kulkemattomiin paikkoihin muodostui polku. Tämä on havaittavissa edelleen, osa poluista on uudehkoja ja jo umpeenkasvaneita. Paljon käytetty vanha polkuhan ei maastosta niin vain katoa. Reitistön viittoja ja merkintöjä uusitaan parhaillaan (kevät 2006) ja joillakin osin tehdään kunnostustöitä. Tavoitteena on saada reitistö kuntoon kymmenvuotisjuhlaansa varten vuonna 2007.

Birgitan polun kulkeminen on ollut mielessä jo muutaman vuoden. Pari vuotta sitten sain hankittua kartan ja kävelin Hervannan Myllyvuoresta Pirkan Taivalta ja Birgitan Polkua Kirskaanniemeen ja Höytämöön, sitten takaisin Myllyvuoreen autolle pikitietä. Sillä kertaa polun kulkeminen jäi siihen.

Nyttemmin kun asun Lempäälässä on Birgitan polku ollut mielessä jo jokusen kerran ja lopulta Retki-lehden innoittamana päätin kiertää polun vuoden 2006 kevätkesänä. Osan kierrän iltakävelyinä, osan päivävaelluksina. Näin julkisilla paikoilla on sen verran kaljaporukoita ja muutenkin väkeä on liikkeellä niin paljon etten aio yöpyä reitillä kertaakaan vaikka siihen periaatteessa onkin mahdollisuus.

Näitä vaelluksia ei ole tehty missään maantieteellisessä järjestyksessä, vaan pätkä sieltä toinen täältä, tavoitteena hortoilla läpi koko reitistö kevätkesällä 2006.

Kiirusta on kovasti pitänyt kesällä 2006, joten tämän kertomuksen ja kuvien viimeistely venähti sitten marraskuulle asti. Mutta hyvää kannattaa toki odottaa!

Birgitan polku osa 1, 2.9 km, Hääkivi - Sarvikas 2.5.2006

Käännyin Ahtialan viitalta isolta tieltä sivuun ja aloin etsiskellä sopivaa vaelluksen aloituskohtaa, polkua kun on merkitty sinne tänne maantien varteen ja se tuntuu menevän joka suuntaan. No kartalta kun katsoo niin moneen suuntaan se tältä kohdin meneekin, tosin valitettavasti tietä pitkin. Ajattelin välttää tiellä kävelyä kun ilta alkoi jo hiljalleen tummua ja niinpä jätin auton polulle kapean hiekkatien varteen. Tästä olisi polkua 2.9 km Sarvikas-nimiseen paikkaan ja saman verran takaisin. Polku on merkitty punaisella katkoviivalla eli sen pitäisi olla "vaikea".

Polku kulki halki pikku pellon ja nousi kuusikkoon. Reitillä oli hiljan käynyt jokin metsätyökone, ja kevään vedet juoksivat pitkin koneen ajouraa. Ihan tennareilla tuosta ei olisi kiva kulkea, mutta vaelluskengillä meni ihan mukavasti. Polku erosi pian ajourasta ja kulki lähellä moottoritielle vievää yhdystietä.

Tie alitettiin tunnelin kautta.

Alituksen jälkeen polku seuraili edelleen vanhoja ja uudempia metsäteitä pääosan matkaa moottoritielle.

Alitus meni parissa näyttävässä tunnelissa.

Ajokelpoinen tie johti Sarvikas-kyltille. Varsinaista polkua taisi olla kyllä vain puolen kilometrin pätkä alussa, tätä ei kyllä voi hyvällä tahdollakaan luonnehtia "vaikeaksi" reitiksi. Kuivemmalla säällä tämän kävelee ilman karttaa vaikka tennareilla.

Kuu alkoi paluumatkalla näkyä taivaalla ja valoa oli aika vähän. Katuvalot syttyivät Lempäälän korpeen.

Tämä ensimmäinen pätkä oli hienoinen pettymys. Reitti kulki hiekkateillä ja ajokelpoisilla metsäteillä ja maastokin oli koko lailla metsätalouden runtelemaa. Eivätkä nuo lukuisat alikulkutunnelit mitenkään lisää koskemattoman luonnon tunnelmaa. No kyllä tässä vielä pitäisi tulla metsäisempääkin tunnelmaa --tai ainakin koskemattomampaa ryteikköä-- jatkossa.

Birgitan polku osa 2, noin 28 km, Hakkari - Sääksjärvi - Höytämö - Kirskaanniemi - Myllyvuori 6.5.2006

Vaimo lupasi auttaa aamulla jotta saan autoni Myllyvuoreen ja pääsen lähtemään Hakkarin koululta liikkeelle. Panda kökötti aamuyhdeksältä Myllyvuoressa, vaeltaja kökötti Hakkarin koulun pihassa ja näitä kahta erotti noin 28 kilometriä polkua. Sää oli poutainen ja lämmintä oli luvattu 22 astetta. Aika kivasti tähän vuodenaikaan.

Alkujaan olin suunnitellut kulkea vain Sääksjärvelle, mutta jostakin syystä sitten ajattelin tempaista vähän pidemmän startin tämän vuoden vaelluksille. Varmaankin siksi, että perheellisellä ei oikein näytä löytyvän aikaa tänä vuonna viikonloppuvaelluksille Seitsemisessä ja Helvetinjärvellä. Nuo ovat olleet jo perinteisiä kevätkesän vaelluskohteitani (katso linkkejä sivun yläreunassa). Kesän vaellus on kuitenkin alustavasti sovittu, kohteena on Abiskon eteläpuoliset maastot. Se on hieman viime vuoden Kebnekaisesta pohjoiseen.

Koulun vieressä on viitta polulle ja kartta. Tabula rasa, kuten hienostuneempi latinisti toteaisi, samoin kuin moni muukin opaste kartta on joko kulunut tai kulutettu olemattomiin. Reitistä kiinnostuneiden kannattaa hakea kartta Tampereen tai Lempäälän infosta, se oli muistaakseni ilmainen.

Matkaan. Alussa polku seurailee kävelytietä ja leveää valaistua kuntopolkua. Varsinaiselle polulle päästään vasta kilometrin päässä Hakkarin koululta. Matkalle osuu monenlaista tienpohjaa, onpa pitkospuutkin purettu tienpohjan alta eräällä kohdin matkalla kohti Siisjärveä.

Parin kilometrin päässä Hakkarin koululta polku on jo oiken mukavaa, hyvin merkittyä retkeilyreittiä. Täällähän kulkee kuin nuoremmissa kansallispuistoissa. Kevät ei ole vielä pitkällä, mutta sinivuokkoja näkyy paikoin ja vain harvassa purossa on enää jäätä. Intouduin kuvaamaan sinivuokkoja, jotka loistivat muuten niin ruskean aluskasvillisuuden (tai sen puutteen) joukosta.

Kokkailin Siisjärvellä Reiterin helppoa lisää-vain-vesi-mössöä ja suodattelin kahvit päälle. Järvi on hetteikkörantainen pikku metsäjärvi, mutta kartasta päättelin että etelään päin ranta jyrkkenee ja muutaman kymmenen metrin päästä sain ruskeaa vettä suodatettavaksi juomavedeksi. Olin ottanut mukaan pari litraa kraanavettä, joten lisää pitäisi suodatella pitkin matkaa.

Siiskukkulalta ei näy kauas. Pikku Siisjärvi oli umpijäässä, samoin polku sen vieressä. Etelän aurinko ei paistanut järvelle nytkään, joten sulamista saanee vielä hetken odotella.

Jääkauden jälkeinen Yoldiameri on loiskinut näillä tienoilla joskus 10000 vuotta sitten ja silloisen rannan korkeudella (noin 130 - 140 m?) on siellä täällä näyttävää pirunpeltoa. Ehkä hienoin paikka on Höytämön Lehtivuoren rinteillä, mutta pirunpeltoa on tässä Pikku Siisjärven pohjoispuolellakin.

Hakkuuaukeita oli siellä täällä ja yhdet pitkospuutkin oli ajettu tohjoksi metsäkoneella.

Ohitin Houkkalammin ajatuksissani sitä huomaamatta. Viitan kohdalla oli vain ryteikköä ja autotie. No varsin pieni lampi tuo kartan mukaan olikin. Houkkalammilta Ammejärvelle reitti on pääosin mukavaa polkua (ei autoteitä).

Ammejärvellä oli väkeä kuten aina ennenkin. Laavu on liian lähellä tietä... Nuotiorinki vapautui juuri sopivasti ja sain mutustella energiapatukkani urheilujuoman kera rauhassa. Ammejärvi oli jäässä ja juomaveteni nyt hieman vähissä. Yhdelle tauolle vielä riittäisi puoli litraa ja sitten olisinkin jo Kirskaanniemessä. Höytämöjärvi olisi varmasti auki, se on niin iso.

Kortejärvi oli auki. Rannan soistuva turvekuori oli vielä talven jäljiltä syksyisen värinen, vain muutama männynnysä törrötti soistuvassa rannassa. Pitihän sinne mennä ottamaan kuva. Hyvin kantaa kun vain ei pysy liian kauaa paikallaan, kerran olin vajota kengänkaulusta syvemmälle Helvetinjärven kansallispuistossa tiiraillessani vain kameran läpi. Rantarämeeseen vajoaa hitaasti mutta varmasti.

En kuitenkaan vaivautunut puhdistamaan lisää vettä, nyt kohti urbaania pikitieosuutta!

Ammejärven ja Sääksjärven välillä on tehty hiljan hakkuita sielläkin, ei siellä noin aukeata muistaakseni viime kesänä ollut kun kävin kerran Kaitajärven laavulla tuttavani Jukan kanssa.

Sääksjärvi näkyy rautatiesillalta.

Helsinkiin menijät ryhmittyvät oikealle. Tolpassa keltainen Birgitan polun merkki.

Pikitieosuus olikin aika pitkä, puolitoista kilometriä. Sitten pääsi taas polulle. Lehtivuoren kierto on hyvä pätkä, polku on hyvä ja maisema erikoista pirunpeltoa, lohkareet pääosin metrin kokoisia! Joukossa oli myös näyttävä siirtolohkareiden rykelmä. Polun laskeutuessa Höytämöjärvelle harhauduin hieman liian etelään ja löysin sattumalta vanhemman reitin jossa oli varsin kuluneita pyöreitä keltaisia merkkejä. Kartan avulla löysin toki helposti takaisin polulle. Rannassa noita polkuja piisaa. Sinällän polku oli hyvin merkitty, mutta taisin taas haaveilla ja katsella maisemia.

Höytämössä on jälleen yli kilometrin pikitaival, jonka jälkeen pääsee Kirskaanniemen polulle. Kirskaanniemi on hieno paikka, lähellä isoja teitä ja siellä on useita nuotiopaikkoja, joten sen suosio ei ollut tälläkään kerralla yllätys. Siellä on aina väkeä. Nyt noin pari- kolmekymmentä henkeä.

Tässä kun on miettinyt että olikos sitä mitään järkeä ostaa ammattilaistasoista kameraa (uusi runkoni voitti "vuoden ammattikamera" -maininnan TIPAn tämän vuoden arvioinneissa ja niin runkoni kuin objektiivinikin ovat Canonin mielestä ammattilaiskamaa). En minä kuitenkaan ainoa kunnon kameran omistaja ollut silläkään leiripaikalla. Toinen Canonilla kuvaava ukko hääri siellä kanssa valkoisella L-sarjan ammattilaisputkella varustetulla järjestelmäkamerallaan. Kyllä meitä amatöörejä riittää, isoilla pojilla on isojen poikien lelut...

Kirskaanniemen leiripaikka on jyrkällä kalliolla Höytämöjärven rannalla. Näkymät ovat upeat, olkoonkin että rannat ovat varsin rakennettuja.

Tuutiman Vihreä Polku -yritys huolehtii asiakkaidensa viihtyvyydestä aivan polun vieressä. Muutama luontopolkukyltti on jäänyt aidan yksityiselle puolelle. Toisaalta puuseehen kuljetaan polun poikki... Suht yllättynyt ilme sillä naisella joka meinasi tulla syliin puuseesta siideripurkki kourassa...

Tuutiman jälkeen polku muuttuu huonokuntoisemmaksi.

Järkkärillä kuvataan pieniä kukkia siten, että maataan maassa mahallaan. Varakkaammat hankkivat niinsanotun kulmaetsimen (saatavilla ammattilaisrunkoihin) jolla voi katsoa kameraan alaspäin eikä tartte maata maassa mahallaan. Nousin sitten ylös kun kuulin jonkun porukan tulevan polulla ja jatkoin maanläheistä kuvausharrastustani heidän mentyään ohi. Illan lämpimässä (vasta)valossa saa kivoja kuvia kevään pikku kukista.

Sähköä kansalle! Johtokäytävässä menee "polku", tämä näytti erikoisemmalta siirtymätaipaleelta. Tuntui siltä, että polku on merkitty johtokäytävään ja sitten toivottu että se sinne muodostuu kun sitä käytetään. Louhikkoa, voimajohtoja yllättävän matalalla, suossa rämpimistä, hidaskulkuista.

Ja johtokäytävältä hakkuuaukeille. Matka Pirkan Taival -reitille on heikommin merkitty ja polku ei ole kovin hyvä. Taas oli metsäkoneellakin ajettu pitkospuiden yli (eivät kestäneet tälläkään kertaa). Vaelluskengillä toki pärjää, mutta kulku on hidasta.

Pirkan Taival Hervantaan oli vielä huonommassa kunnossa kuin muistin parin vuoden takaa. Polun merkkejä on harvassa ja alle metriset tolpat maastoutuvat koivuvesakkoon paremmin kuin hyvin. Polun seuraamiseen tarvitaan kokemusta ja hyvää silmää. Kerran menin pidemmälle harhaan (heti aluksi), mutta karttaa tarkkaan lukemalla arvasin missä polku menee ja löysin sen aika helposti uudelleen. Alue on möyritty hyvin ja vesakko on todella tiheää. Läpi pääsee mutta näkyvyyttä ei ole.

Voimalinjan kohdalla (Hervantaan päin mennessä) polun reittiä on muutettu. Viimeksi polku meni koko lailla suoraan metsän läpi, mutta nyt kulkija ohjataan tielle. Syy selviää kohdassa jossa polku risteää maantien kanssa, vanhalle polulle on rakennettu omakotitalo! Viimeksi ihmettelin juuri samassa kohdassa kun Hervannasta tullessa polku menee viivasuoraan talon vieressä olevan niityn poikki. Nyt niitty on myyty tontiksi ja polku siirretty kiertämään rakennettu alue tietä pitkin.

Mutkittelevaa ja huonosti merkittyä polkua jatkuu, vasta parin kilometrin päässä Myllyvuoresta merkinnät paranevat (polku ei) ja kilometrin päässä paranee polkukin. Lopussa on satakunta metriä metrin levyistä "siltaa" kosteikon yli.

Panda odotti malttamatomana Myllyvuoren kupeessa. Siitä sitten kotiin ja saunaan.

Retki oli aika vaativa. Kaloreita paloi peräti yli 3800 kcal, vertailuna Kebnelle nouseminen viime kesänä: nousupäivä 3500 kcal. Menin toki noin 12 tuntia tätä noin 28 kilometrin matkaa, joten kyllä siinä aikaakin kului.

Varusteina oli Haglöfsin Tight XL Pro reppu, jonne oli sullottu pari SIGGin vesipulloa, MSR:n kattila (yksi vain), pari Reiterin pussimuonaa, MSR:N Dragonfly -keitin bensapulloineen, pari energiapatukkaa ja pari pussia Dexalia, kahvit jne. ja päällystakki. Edessä roikkui noin viiden kilon kameralaukku.

Birgitan polku osa 3, noin 9 km, Paattakainen - Sarvikas - Paattakainen, 18.5.2006

Paattakaisesta pääsee kahta reittiä Sarvikkaaseen. Pohjoisempi --ja kuljetumpi-- kulkee Pitkäkallion laavun kautta, eteläinen taas -- no etelämpää. Noin kolmannes kierroksesta on samaa polkua. Reitti oli hyvän näköinen iltakävelyksi, joten ei muuta kuin kameralaukku vyölle!

Aurinko oli jo matalalla, auringonvalo keltaista ja varjot pitkiä kun ajelin hissukseen Valkeakoskelle vievää tietä. Kaksi ja puoli kilometriä Savontien risteyksestä polulle oli summittainen arvioni kartalta. Se piti kohtuudella paikkansa, ja karttaankin merkitty jonkinlainen kääntöpaikka osoittautui suljetun huoltamon asfalttikentäksi. Asiaton oleskelu kielletty ja maaperän kunnostus tulossa. Varsinainen luontokohde. Jätin autonrääpäleeni alueen reunalle parkkiin. Sinällään ihan kiva ettei tartte jättää autoa pientareelle paikkaan jossa on sadan nopeusrajoitus.

Ojasta löytyi opastekin, mutta karttaa tarkemmin lukeva huomaa kyllä huoltamokentän kartaltakin.

Polku oli alussa ihan polkua. Hyvä niin, aina on mukavampi kulkea polkua kuin metsäautotietä.

Lähellä on kuitenkin peltoakin ja hakkuuaukealta maatalousalue näkyy komeasti.

Kivenlohkareella kasvaa urhea pikku kuusi.

Väylä muuttui jälleen metsäautotieksi. Näitä osuuksia on vähän liikaa tällä reitillä. Pitkäkallion laavulle pääsee autolla, tätä vähän pelkäsinkin kun paikalle luvataan kartassa pääsy pyörätuolilla. Ihan jees, tähän alkaa jo tottua.

Laavu on eräänlainen mökki, jossa on katossa pitkä tuuletusaukko. Moderni savupirtti? Tällä reitillä ei ole kyllä mielikuvitusta säästelty näiden majoitteiden kanssa.

Sarvikkaan kohdalta löytyy talon perustukset. Kannattaa varoa kaivoja, yksi löytyi talon ja tien välistä, toinen talon perustusten keskeltä. Mikä lienee varasto ollut, mahtaakohan akseli olla hevoskärryistä?

Maitotonkka ei kyllä ole alumiinia kun on noin komeasti ruosteessa. Siinä se vaan tervehtii maalaismaisemaa.

Sarvikas, isänmaan aamunkoissa.

Paluumatkalla ensimmäinen kilometri on maantietä, sitten päästään polulle joka muuttuu varsin nopeasti vähän kuljetuksi kuusikon siimeksessä poukkoilevaksi pikku poluksi. Pian ollaan kuitenkin taas metsäautotiellä ja kohdassa josta polku haarautui Pitkäkallion laavulle. Vielä reilu puolitoista kilometriä Paattakaiseen. Tällä kerralla valo ei loppunut kesken, kevät on jo pitkällä. Tai ehkä on jo kesä, tulkintakysymys.

Birgitan polku osa 4, noin 18 km, Myllyvuori - Paattakainen, 20.5.2006

Lauantaiaamuna olin jälleen Myllyvuoren vieressä Pirkan Taival -reitillä, tarkoituksena talsia Paattakaiseen Hervannasta. Matkaa olisi edessä 18 kilometriä, keli oli hieman kolea vuodenaikaan nähden (alle kymmenen astetta lämmintä) ja taivaata oli luvattu tulevan "heikkoa sadetta" kuten Ilmatieteen Laitoksen määritelmä kuuluu.

Olin vetänyt päälleni urheilukerraston, yläosaan lisäksi microfleecen ja jalkaan vaellushousut. Repussa oli vaellustakki tauoille sekä sadelahkeet ja sadeviitta kunnon sateen varalle. Todennäköisesti taivaalta tulisi vain enemmän tai vähemmän jatkuvaa pikku tihkua ja siihen ei sadevaatteita tarvita. Lähdin matkaan sadevarusteet repussa.

Matkalla on erinomaisen monta majoitetta, joista ensimmäisellä eli Vähä-Riutalla olisi tarkoitus keitellä Reiterin pussimuonat. Paikka on aivan Taivalpirtin vieressä. Jatkossa voisi sitten syödä energiapatukan tai kaksi, mutta olin varannut mukaan vielä toisenkin Reiterin jos vaikka matka venyy kehnon kelin takia. Nälkäisenä on niin kurja pöristä näreessä.

Myllyvuoresta kuljin jo tutuksi tulleen osuuden Pirkan Taivalta Birgitan Polulle. Parissa kohdin etsiskelin polku-uraa, mutta tällä kerralla apuna oli edellisen reissun jälki GPS:ssä. Kun alkoi harhautua liian kauaksi edellisen kerran jäljeltä oli mitä ilmeisimmin väärällä polulla. Jostakin syystä en tällä kerralla löytänyt tienviittaa Pirkan Taival -reitin ja Birgitan Polun risteyskohdassa. En minä sitä nyt suoranaisesti etsinyt, mutta päädyin sitten Birgitan Polulle tuota näkemättä.

Birgitan polun reittimerkinnät olivat huomattavasti parempia ja reitti oli varsin hyväkulkuista polkua matkalla kohti Vähä-Riutan laavua. Eräässä kosteikossa kuvasin kukkia ja siinä suossa kykkiessäni muuan toinen vaeltaja ilmestyi pitämään taukoa näköetäisyydelle. Oli varmaan mielenkiintoista katseltavaa tauolla tuo minun kuvailuni maanrajassa merkillisissä asennoissa.

Hakkuuaukeita oli tälläkin osuudella siellä täällä, muttei ihan hirveästi polulla. Metsätaloutta tuntemattomalle erikoista on, ettei mitään uutta puustoa ole istutettu. Itsestäänkö se siitä ajan myötä täyttyy? Melkoinen heinikko tässä taitaa olla keskikesällä.

Vähä-Riutan laavu on Vähä-Riutan rannalla. Aivan vieressä on aidattu alue, jossa on Taivalpirtti Iso-Riutan rannalla. Tällä kertaa Taivalpirtille oli taivallettu useammalla henkilöautolla ja puita pilkottiin oikein porukalla. Joku repäisi oikein moottorisahankin käyntiin ja kaatoi vaatimattoman näreen aidan vierestä. Vähän latisti erämaajärvitunnelmaa.

Paikalla oli väkeä kuin Koo-Veen maalilla. Nuotioringillä oli kymmenkunta eläkeläistä, "Silmun Kävelyklubi", kuten minua valistettiin. Kävelyklubi käveli pois siinä ruokaa laittaessani. Mökissä oli neljä kouluikäistä poikaa, jotka lähtivät vähän myöhemmin samaan suuntaan. "Onks mulla kaikki vetskarit kiinni? Ihan oikeesti, kato onks mun rinkassa kaikki vetskarit kiinni!" "Varmaan tuli kaikki mukaan, ehkä joku puukko jäi." Eläväistä ja varsin summittaista puuhaa tuo nykynuorison vaeltaminen.

Paikka on ihan kiva, mutta jotenkin vaan ihan perinteinen laavu riittävän syrjässä maantieltä on paras urbaanien vaellusmaastojen taukopaikka. Kahveja hörppiessäni heitin suodatinpussin nuotionjämään savuamaan ja katselin rannassa uivaa urossorsaa. Aika kesy otus, vaikka ei uskaltanutkaan tulla pummaamaan evästä.

Savontieltä polku jatkui hakkeella päällystettynä pururatana. Polku nousi pikku harjanteelle, jossa ilmeisesti hirvi oli popsinut mäntyjen vuosikasvaimet. Ja ilmeisesti jo useampana vuonna puiden merkillisestä kitukasvuisuudesta päätellen.

Seuraavaksi oltiinkin yllättävän aarnimetsäisissä tunnelmissa, sillä polun liepeillä oli useita lahoamaan jääneitä puunrunkoja. Rungoissa näytti suorastaan kuhisevan mielenkiintoista elämää.

Vähä Kausjärven mökki oli melkoinen murju. Katto näytti kuitenkin pitävän vettä ja puitakin oli nuotiota varten. Pidin hetken taukoa ja hörpin urheilujuomaa. Sinappi ja suola oli tarjolla talon puolesta.

Kävin rannassa katsomassa järveä ja läheltä kuului lasten ääniä.

Polku jatkui järven rantaa ja sieltä se äänten lähde löytyi. Äiti piti nuotiota polulla, ei ollut tainnut löytää sadan metrin päässä olevaa tupaa ja nuotiorinkiä. Ihan itse oli jostakin löytänyt ne koivunnäreetkin jotka kituliaasti paloivat tihkusateessa.

Rannan näkymiä.

Mettisiankivi. Isoimmilla siirtolohkareilla on oikein nimet.

Kyynärön laavulla kävijä on unohtanut puoli autoa polun varteen. Ei taida lähteä enää kopista käyntiin.

Kyynärön laavu oli juuri sellainen mukavan syrjäinen laavu, jossa on ilo pitää taukoa. Riittävän syrjässä, siisti ja rauhallinen.

Kyynäröjärven rannassa korret muodostavat monenlaisia kuvioita tyyneen veteen.

Kyynäröjärveltä palasin takaisin polulle ja talsin paattakaiseen. Matka oli jälleen pääosin polkua. Tällä koko päiväretkellä oli ollut erityisen paljon polkuja ja vähän metsäteitä, noin niinkuin Birgitan Polun mittakaavassa. Sääkin suosi siinä mielessä ettei tullut mitään mahdotonta kuuroa niskaan, sinällään on ihan miellyttävää kulkea viileässä, silloin ei hikoile niin mahdottomasti.

Kyhäilin tätä reissua varten kameralaukulleni uuden ripustuksen: Poistin kantohihnan (pikalukoilla kiinnitetty), hain Prismasta pari mustaa remmiä ja pari lajitelmaa iskuhakoja ja ripustin kameralaukun rinnalle roikkumaan repun viillekkeiden muovisista kiinnityslenkeistä. Pienemmät iskuhaat viillekkeisiin kiinni (ei irroiteta reissussa) ja isommat kameralaukkuun (helppo kiinnittää ja irroittaa). Pienen säädön jälkeen laukku kulki siinä oikein mukavasti. Vähän oli ehkä merkillisen näköinen ja sen kiinnittäminen ja irroittaminen näytti varmaan hankalalta, mutta systeemi toimi oivallisesti. Repulla pitää kyllä olla hieman painoa kun kameralaukku painaa sekin jonkun verran, luulisin tämän olevan vielä parempi oikean rinkan kanssa.