www.ristila.com -> VAELLUSTARINAT -> SEITSEMINEN 03

Seitsemisen kansallispuiston liepeillä 2003

Suunnittelua

Olin ajatellut kierrellä aivan Tampereen Hervannan liepeillä Birgitan polkua ja Kaarinan polkua, mutta yhden päivän noissa maisemissa talsittuani tiesin, että se ei ollut minua varten. Ihan noin urbaanissa maisemassa ei kehtaa reppuaan retuuttaa toisten pihojen halki. Päädyin siis varsin pienellä suunnittelulla Seitsemiseen.

Seitsemisen alue, samoin kuin Helvetinjärvenkin alue, on suuri kansallispuisto Etelä-Suomen mittakaavassa. Täällä etelässä nuo pienemmät virkistysmetsät ovat lähinnä päiväretkikohteen kokoisia ja autolla pääsee kilometrin parin päähän joka laavusta. Retkeilyreiteistä ei oikein ole viikonlopun mittaisiin vaelluksiin. Tämä on sääli, sillä etelänkin metsissä on hienoa vaeltaa ja telttailla, yksin tai omalla porukalla.

Perjantai 13. kesäkuuta

Päädyin siis ajamaan kohti Seitsemistä, ajattelin jättää auton jonnekin Soljasten liepeille ja kulkea sitten Seitsemisen kartan itäreunalla olevalle laavulle (Seitsemisen kartalla siinä taitaa olla tulisijan merkki). Siis Mersun tähtäin kohti Poikelusta, GPS:n nuoli osoittaa kohti Soljasilta pohjoiseen lähtevän polun alkua.

Lähtö oli jälleen myöhässä. Hienoa kuitenkin vaeltaa, polku oli Liesijärveltä lähinnä maastoautouraa eli ladunpohjaa. Välillä sentään pääsi polulle pois isolta uralta.

Soljosilta Liesilammelle reitti on vanhaa metsätietä, hyvää pohjaa ajaa vaikka henkilöautolla (ajaminen on toki kielletty). Matkalla on lähde, josta kannattaa täyttää vesipullot. Liesilammelta Liesijärvelle reitti on polkumaisempi, paljon pitkospuita, osa pitkospuu-osuuksista on työn alla ja polkua on koetettu ohjata uusille urille.

Liesilammelta kuului vielä kymmenen maissa sellainen metakka, että jatkoin vaivihkaa Rysäslammille päin. Pian reitti muuttui metsäkoneuraksi, joka lienee talvella ihan hyvää ladunpohjaa. Kesällä metsäkoneura ei oikein ole sitä kauneinta metsäluontoa...

Toisaalta hakkuuaukeakin on kesäyönä omalla oudolla tavallaan kaunis.

Rysälammilla oli pari tyyppiä laavulla, koetin olla herättämättä. Teltanpaikka löytyi, mutta toista paikkaa olisi saanut jo hakea isommin.

Tarttee sammuttaa kenkälyhdyt yöksi kun noi monot ovat hieman kaltevalla tasolla. Sytyttäessä toinen kynttilä luiskahti kengän kärkeen, tuli kiirus sammutella sitä. Aamullakin voi poltella lyhtyjä jollei sada.

Illalla meni reippaasti lauantain puolelle ennen kuin mies oli teltassa, pussissa ja unessa. Eipä silti, ei täällä metsässä tartte kelloa katsella.

Lauantai 14.6.2003

Aamun auringossa Rysälammin laavu oli kauniilla paikalla. Rinne pikku lammen vieressä on paikoin varsin jyrkkä.

Kamat levällään aamutuimaan.

Kello on puoli yksitoista illalla ja makoilen teltassa. Ulkona sataa ja mittarin mukaan siellä on kahdeksan astetta lämmintä. Uusi fleece lämmittää ihmeesti, huomasin ilman viileyden hengityshöyrystä. Ihme kamaa tuo Polartec Thermal Pro.

Aamulla kun heräilin yhdeksän maissa, olivat laavun miehet jo ylhäällä ja kyselivät aamukahville. Olivat keittäneet hieman ekstraa kun oli ilmesynyt teltta pihaan. Eivät olleet heränneet onneksi iltatoimiini, eivät ainakaan myöntäneet että olisin häirinnyt.

Puolen päivän maissa pääsin liikkeelle. Viimeiset kamat pakkasin pikku tihkussa ja purin sitten sadelahkeet ja laitoin rinkkaan sadesuojan. Jos tässä ripottelisi vettä niin en ainakaan kastuisi. Epävakaista olikin koko päivän. Palailin autoa kohti ja lähteellä yhytin laavun miehet, olivat pitäneet sadetta myllyssä. Keittelin Soljasilla sapuskaa, samassa paikassa kuin edellisenäkin vuonna.

Pirkan taival oli merkattu kulkemaan tästä, mutta se meni kyllä jossakin muualla. Sillalla ja lähteelläkään ei ollut merkkejä. Taival löytyi jälleen Jaulin kämpältä.

Jauli - Särkilammen marjatila - Hirviharju -väliä en suosittele kuin hiihtäjille ja heillekin vain talvella. Osuus on uutta reittä ja sillä ei ole kunnon polkua vaan pehmeä metsäkoneen ura, jolla on varmaan talvella hyvä latu. Hirviharjulle pääsee erinomaisia suojelualueen karttaan merkattuja polkuja pitkin, samalla voi katsastaa aarnimetsääkin.

Sen sijaan Hirviharjulta lähtee ihan mukava polku. Sekin on metsäkoneen uran tapaista, mutta vanhaa ja sillä menee kunnon polku-ura.

Latoveden laavu on hieman erikoinen. Laavun edessä ei olekaan nuotiopaikkaa, vaan se on lähempänä rantaa. Eipä voi pitää sääskivalkeaa laavulla. Joku näkyy kyllä pitäneen... Lisäksi puita on kehnosti ja kirves lienee pöllitty tai heitetty järveen. Pilkoin tervasta moralla ja klapilla hakaten, ihmeen kestävä kalu muutamalla eurolla. Mutta kivikovista ikiaikaisista pölleistä oli paha ottaa mitään pärettä tukevampaa noilla aseilla. Kai sitä pitää kirves hommata näille etelän vaelluksille.

Ja nyt on siis teltta pystyssä, pikku tihkussa pystytin peittämällä alusteltan päälliteltalla. Ei kastunut! Huomenna saakin jo kastua, enää ei haittaa. Märkänä pakattu teltta on kyllä tasaisen kostea kun vetää kompressiopussin liinat tiukalle. Parvekkeella sitten kuivuu taas.

20 kilsan päivämatka, ei ihme että väsyttää. Pakko repiä hiukan, että uskoo pärjäävänsä yksin Ruotsin Sarekissa.

Illalla järvelle tuli joutsenkin vaeltajaa morjestamaan.

Sunnuntai 15.6.2003

Aamulla oli ihan poutainen ilma ja teltta kuivui mukavasti. Edellisen päivän kilometrit taisivat kyllä tuntua, sillä pääsin liikkeelle vasta yhden maissa iltapäivällä. Kiireettömässä aamussa innostuin tutustumaan uuden kamerani makro-ominaisuuksiin ja ikuistin suopursuja.

Puro lähellä laavua.

Paluumatka meni vauhdikkaasti, Hirviharjulta suunnistin Tulusmäen kautta maantielle. Edellisenä päivänä oli hieman askarruttanut metsästä kuuluva koneen ääni, arvailin sen olevan sellainen puunkeräysvehje. Noo, puuta olikin kaatunut puiston liepeiltä ihan kunnolla. Ja se työkalu oli juuri sellainen kuin olin arvellutkin, sunnuntaina pysäköitynä näreeseen.

Hieman yllätyin kun hakkaajaksi paljastui Metsähallitus. Eikö näitä puiston liepeitä nyt voisi jättää rauhaan! Yksityisten hakkuut ymmärtää, mutta miksi Metsähallituskin kaataa metsää kansallispuiston liepeiltä? Toisaalta se raja on vedettävä jonnekin, esimerkiksi puiston rajalle. Jostakin on ilmeisesti hakattava. Ja eihän näitä nyt ihan retkeilyreitiltä sentään ole kaadettu.

Siltikin kaipaisin Etelä-Suomeen isompia retkeilyalueita. Sellaisia, joilla voi vaeltaa viikonlopun. Sellaisia, jonne pääsee autolla ja bussilla ja jossa voi viettää viikonlopun telttaillen tai laavulta toiselle kulkien. Pirkan Taipaleen huono puoli on --vaihtelevan reitin kunnon lisäksi-- reitin kulkeminen paikasta toiseen. Jos meinaa vaeltaa osan reittiä, tarvitsee kyydin joko osuuden lähtöpisteeseen tai loppupisteeseen, autoa pitää siirtää tai kiusata kavereita. Tai sitten porukalla pitää olla kaksi autoa, joista toinen heitetään loppupisteeseen.

Paluumatkalla löysin Soljasten luontopolun pään helposti.

Soljasten suolla pääsee kävelemään kuivin jaloin pitkospuilla. Suolla luontopolulla käveleminen on elämys...

Soljasilla innostuin taas kuvailemaan suon pikku erikoisuuksia. Hieno maailma avautuu sille, joka nöyrtyy konttaamaan pitkospuilla...

Levittelin romppeeni keittokatoksen suojaan kuivumaan, arvelin siinä sopan aikana kuitenkin vielä hieman ropsahtavan. Ja mikäs siinä oli sadetta pidellessä. Seurailin sivusta kun muuan pariskunta erehtyi luontopolusta aivan samalla tavalla kuin minäkin ja ajautui maantielle... Kahvia keitellessäni he tulivat luontopolkua takaisin. Jotenkin huvitti ja lämmitti kun joku muu suunnisti yhtä puolihuolimattomasti kuin minäkin.

Ja sitten kamat kasalle, viimeinen taival autolle ja kohti kaupunkia. Hieno vaellus jälleen.

Jussi Ristilä
www.ristila.com