www.ristila.com -> VAELLUSTARINAT -> KEBNEKAISE 05

Kebnekaise 2005

Suunnittelua

Joulun jälkeen alkoi jälleen olla mielessä vaellus tulevana kesänä. Uutena vuotena kaivelin esiin Sarekin kartan ja taisinpa ostaa pari karttaa käsivarrestakin. Ylätunturiin olisi mieli.

Talvella tuli hankittua jälleen autokin, joten Sarekin alue alkoi kiinnostaa enemmän kuin käsivarsi. Sarekissa olin käynyt kerran aiemminkin ja Ruotsin ylätunturialue jätti lähtemättömän jäljen. Hienoa paikkaa, kerta kaikkiaan.

Kevään kuluessa ehdin muuttaa ja perustaa uusioperheen. Puuhaa on siis piisannut, mutta ehdinpä vähän vilkaista niitä hankittuja karttoja tuolloin tälllöin. Kun kerran lupa vaellukselle myönnettiin niin jostakin hetken mielijohteesta kävin hakemassa muutaman Ruotsin Lapin kartan lisää. Kebnekaise alkoi kiinnostaa, joskin se oli ymmärtääkseni jonkinasteinen turistikohde.

Muista kiireistä johtuen reitin suunnittelu jäi vähälle, reitti Kebnelle oli toki suoraviivainen, mutta sitten oli vielä yksi ylimääräinen päivä minun vauhdillani ja se antoi mahdollisuuden poiketa eniten tallatuilta poluilta paluumatkalla. Jääkaapin oveen piirsin kotijoukoille peräti kolme paluureitin hahmotelmaa, niistä toteutui lopulta pisin pidennettynä.

Kaima-Jussin kanssa rupatellessa ilmeni että hänkin olisi vapaalla tuolloin erilaisten yhteensattumien johdosta, ja tulisi mielellään mukaan. Minä saisin olla matkanjohtaja. Hienoa, ei tartte mennä yksin tällä kerralla!

Reittini oli: Maanantaina autolla Nikkaluoktaan (noin 1100 km Lempäälästä) ja aamulla leiri jonnekin jotta saa koisia muutaman tunnin. Tiistaina tavoitteena Darfaloalgi-pahtan kupeessa pikku lampi, keskiviikkona rinkat selässä ylös Giebmejohkan alkulähteille pikku lammille. Torstaina Kebnekaiselle ja takaisin. Perjantaina paluu Kebnekaisen fjällstationille ja siitä etelään, siltaa Laddjujohkan yli, etelärantaa itään ja Savugorsaa ylös haarakohtaan, jossa leiri. Sitten Larkinlahkun porokämpälle (renvaktarstuga) ja Vealukjohkan haaraan yli 900 metriin, missä leiri. Sitten Borrasgorsaa kohti ja polulle, pohjoiseen missä silta ja siitä länteen, sillasta Laddjujohkan suulta yli ja Nikkaluoktaan. Nikkaluoktassa sauna ja mahdollisesti yöpyminen ennen Lempäälään paluuta. Ajopäivät ja kuusi päivää näreessä.

Hyvä kartta on Lantmäteriets Fjällkarta BD8 Kebnekaise-Saltoluokta. Satatonnisesta näkee aika paljon kun tarkkaan katsoo.

Kuvia tökkäämällä ne aukeavat isommiksi. Tervetuloa mukaan vaellukselle!

Maanantai 18.7.2005

Pitkä ajo, Tampereella tuli sössittyä sitä sun tätä ja lähtö viivästyi. Vierailimme vielä Vimpelissä ja Muhoksella tuttujen sukulaisten ja luona, joten perillä Nikkaluoktassa olimme vasta kello kuusi aamulla.

Jällivaaran yötöntä yötä. Kaima-Jussi tiesi kertoa että tänään aurinko laskee ekan kerran Kebnekaisella ja saman tien puoleksi tunniksi.

Kiiruna.

Kiiruna oli erikoinen nähtävyys. Myönnetään, kyllä minä tiesin että kaivostoiminta ei ole mitään piipertämistä, siinä siirretään vuoria. Mutta silti mittakaava järkyttää. Vuorista puuttuu puolikkaita! Kaupunki on vuorenpuolikkaiden ympäröimä.

Nikkaluoktan leirintäalueen päärakennus on jokseenkin omintakeista arkkitehtuuria. Pandaa peittää sääskikerros, Kaima-Jussi käynnistelee gepsiänsä.

Auto parkkiin Nikkaluoktassa ja näreeseen. Sääskiä on, samoin hellettä. Teltat polulta sivuun noin puolentoista kilometrin päähän, yritimme isolle joelle mutta löysimme pienen jonka lähelle kuukahdimme.

Ensimmäinen leiripaikka.

Alkujaan oli tarkoitus mennä ensimmäiselle sillalle asti, mutta automatkan hieman venähdettyä ei menohaluja oikein tahtonut löytyä. Melkoista ryteikköä siinä polun ympärillä oli, mutta puroja tuntuu menevän siellä sun täällä ja kyllä sinne pari telttaa sai sääskien sekaan sovitettua. Sillalla (kuten muillakin silloilla) oli erinomaisia telttapaikkoja (ja joitakin telttakuntia).

---

Kello soitti kahdeltatoista ja puolen yhden maissa olin jo ylhäällä. Fiksasin PMR-puhelimen jonka virtakytkin hajosi, nyt se on päällä kunnes batskut hiipuvat. Ei ole häävi tuo kansankobra. Pitää hommata ammattivehkeet näreeseen.

Jussi oli jo hereillä ja kyseli että koskas lähdetään. Luki jotakin antropologian klassikkoa selällään, huiskien sääskiä koivunoksalla tuolloin tällöin. Kamat olivat jo kasalla, safkat syöty ja kahvit juotu. Minulla menisi vielä hetkonen...

Ensimmäisellä sillalla. Kaima-Jussi katsoo horisonttiin.

Vanhoja metsästyskuoppia. Näitä oli oikein ketjussa. Tämä metsästystapa kiellettiin 1864, joten ihan mielettömän vanhoja nämä eivät välttämättä ole.

Näkymä Nikkaluoktaan päin. Paittasjärvi näkyy vielä.

Kasvit ovat pieniä, mutta paikoin väriloistoa riittää. Kultapiisku.

Polku oli hyvä ja väkeä riittävästi. Ladtjoluspekåtanilta olisi päässyt laivalla eteenpäin, vaikka poropurilainen kourassa. Lap Donalds. Kahvia ja saunaa oli tarjolla myös. Kuvasimme Kebnekaisea juhlavassa valaistuksessa, se näkyi nyt ensi kerran kunnolla. Otin pari kuvaa kommarillakin ja lähetin sähköpostia tutuille. Ihmeen hyvin kenttää ja Telian GPRS näytti toimivan Radiolinjan mailiserverin kanssa. Hyvä.

Ylätunturit näyttäytyivät ensi kerran upeassa valaistuksessa.

Pari pikku kärppää leikki pitkospuilla. Isompi heittätyi rohkeaksi ja katseli vaeltajia pää --ja koko kroppa-- vinossa. Aika nykänen. Rohkea sivunoja!

Pystytimme leirin Darfaloalgin kupeeseen pikku lammelle. Rinteestä on pudonnut neljä, jopa kuusi metriä kanttiinsa järkäleitä ja kallistus on paikoin negatiivinen. Me olemme kyllä riittävän kaukana...

Helle vaihtui sateeseen ja kaima kokkaili ulkona minun popsiessani omia eväitäni jo teltassani. Nyt nukkumaan että pääsee aamulla ylös.

Soittelin kotiin kun kenttää piisaa ja puhelimen paristojakin on aika pinkka mukana. Uusin perheenjäsen tuntuu äidin mahassa. Lämmittää mieltä kuulla että kotona on kaikki hyvin. Täällä sitä on niin eristyksissä, tämä on oma maailmansa.

Keskiviikko 20.7.2005

Helikopteri vispasi teltannaruja hipoen länteen. En ole ihan varma että heräsinkö kommarin piipitykseen vai tuohon, mutta ennen kahdeksaa aloin raotella makuupussiani.

Keli on murkuinen muttei mahdottoman kylmä, viittätoista näyttää mittari. Yöllä on käynyt kahdessatoista. Maanantaina kaiman mukaan aurinko laski ensi kerran Kebnellä ja saman tien puoleksi tunniksi. Varsin valoisaa siis yöt ja päivät.

Isäntä itte sytyttelee keitintään aamutuimaan. Ensimmäinen leiripaikkamme Darfaloalgin kupeessa. Kaima-Jussin Hilleberg Akto etualalla, mun The North Face Roadrunner-kupolini taaempana.

Aamupuurot, kahvit ja leirin pakkausta. Jussi on jälleen nopeampi, pakkaa tuolla jo telttaa kun kirjoittelen tätä. Ehkäpä minäkin tästä pakkauspuuhiin.

Kaima-Jussi pakkaa telttaansa.

No Jussi jo lähtikin tuosta. Taisin pitää eilen liian kovaa vauhtia tai sitten hänellä on vain muuten kova kiire eteenpäin. Sovimme tapaavamme pikalounaalla sillalla 4.3 km linnuntietä, viisi kuusi kilsaa kävellen.

---

Pikku puro.

Darfaljohka on komeassa rotkossa sillan kohdalla. Uuden riippusillan alla on vielä pystyssä vanha puusilta.

Jussi siellä jo odottelikin sillan kupeessa, oli laittanut päälliteltan suojakseen, makoili ja einesti. Kun aloin mutista että GPS-pisteessä on virhe, se tuntuu olevan jossakin neljän sadan metrin päässä, Jussi väitti että tää on ihan tarkkaan just tässä. Outoa. Piti oikein tarkistaa ja kyllä, heittoa oli 500 metriä eli 5 mm kartalla (moka koordinaattilevyn kanssa). Uusilla koordinaateilla mun hyvin palvellut GPS näytti että ollaan alle 100 m päässä sillasta ja se oli ok.

Jussin GPS:ssä oli joku vika. Olisikohan antenni mennyt rikki kun se ei oikein osaa näyttää vaellusvauhdilla suuntaa ja tämä oli näin paljon pielessä. Ihme säkä Jussilla kun osui väärillä koordinaateilla kohdalle, hän olisi voinut olla jossakin ihan muuallakin. No tervettä järkeä pitää aina käyttää, siltoja laskemalla, kuljettua etäisyyttä arvioimalla ja maaston muodoista päättelelmällä tämä oli oikea paikka. Eipä Jussi ollut viitsinyt muita koordinaattejani syöttääkään (ne olivat kyllä virheettömiä), nyt hänen gepsinsä olisi varmaan loppumatkan rinkan taskussa.

Kaima-Jussi kuvaa Kebnekaisen fjällstationia. Huolto pelaa helikopterilla, kamat siirtyvät mönkijän peräkärryssä fjällstationille.

Kebnen fjällstation on varsinainen tunturihotelli, ainakin ulkoapäin. Pysyttelimme tietenkin ulkopuolella, tänne on tultu vaeltamaan tunturissa ja yöpymään teltassa!

Ruotsalaisia piisasi edelleen. Kebnekaisen fjällstation on varsinainen hotelli, sinne pääsee helikopterilla ja ruotsalaiset kanniskelevat vain pikkureppuja sen länsipuolella Kebnen polulla. Löytyi kyllä toinenkin porukka isojen reppujen kanssa --suomalaisia, matkalla samoille lammille kuin mekin.

Pikku-pikku kukkaloistoa puronvarresta, lapinorvokki. Ja tunturimaisemia, pilvenreunat alkavat olla lähellä.

Ja tästä se pilvi alkaa.

Ja tältä siellä näyttää. Tästä on noustu, näkyvyys lienee alle sata metriä.

Lapinvuokko, jollen väärin muista. Kasvaa, jollen väärin muista, yli 1000 metrissä. Korkeutta lienee sellaiset 1100 metriä tällä kohdin. Ja kun pilvessä ollaan, niin kosteutta on "riittävästi" kuten vesihelmistä huomaa.

Nousu lammille olikin miltei järjetön juttu. Olisi kannattanut laittaa leiri alemmas, mutta menihän tämä näinkin. Ja ylhäällä on ihan mukava olla. Ja tulee lyhyempi Kebnen keikka huomenna. Tätä ei kuitenkaan tee mieli suositella kuin kovakuntoisille. Aika verkkaista oli nousuni viimeisen kilometrin aikana.

Jo loivemassa nousussa Jussi jäi taakse ja sanoi että jatka vaan. Nousu olikin melkoinen, näkyvyys laski alle 50 metriin ja silta-maamerkkiä ei ollutkaan. Onneksi toinen suomalaisporukka huomasi betonirakenteet ja minä vahvistin tiedon GPS:llä. Yli vaan, polku löytyi uudelleen. Vähän jäi arveluttamaan että keksiikö Jussi saman kujeen...

Se toinen suomalaisporukka ylittää Giebmejohkaa kadonneen sillan yläpuolelta (siis yläjuoksulta, ei tietenkään ilmateitse noiden reppujen kanssa).

Kun sillan pisteeltä oli puron ylityksen jälkeen 400 metriä takana, mittasin kartalta lammen koordinaatit. Sitä ei vain kerta kaikkiaan näkynyt vaikka sen piti olla oikella ihan lähellä. Ei kun rinnettä alas vaan nuolen suuntaan. 80 metriä ennen rantaa lampi näkyi ja rannassa matkaa oli yli 30 metriä gepsin mukaan, näkyvyys siis alle 50 metriä!

Jussikin paarusti aikanaan ensin toisten suomalaisten leiriin ja sitten mun leiriini. Oli huomannut puuttuvan sillan mutta mennyt vähän liian kauaksi lampien ohi. Huomasi sitten liian suuren korkeuden ja pitkän kuljetun matkan ja säänkin hetkeksi selvitessä löysi perille.

Torstai 21.7.2005

Aika viileä yö, olkoonkin että heräsin hikisenä kuumuuteen kun olin laittanut "riittävästi" vaatetta makuupussiin. No päällimmäinen fleece pois ja unille, pari kertaa heräsin vielä lämpöön ja avasin pussin suuaukkoa aavistuksen enemmän.

Aamulla edelleen näkyvyys nolla.

Näkyy käyneen kahdessa asteessa yöllä, teltassakin kolmessa ja puolessa. Aamu valkeni sumuisena, mutta pilvessä kun ollaan niin aina välillä selkenee. Pohjoisen suunnalla on jäätikkö (sininen), lännessä kohoaa huiman jyrkkänä Vierranvarri ja Kebnekaise ei vielä näy. Vierranvarrille noustaan matkalla Kebnelle.

Kaima-Jussi Akto-arkussaan. Ilme kertoo paljon. Taustalla näkyy Vierranvarri.

Jussilla on kengät likomärät, minä puolestani poltin vasemman kengän pohjallista ja vuorta kynttilätempullani. Ei sovi tälle matskulle, edellisiä kenkiä kuivasin kynttilöillä useasti. Paska homma. Ei hätää, kengillä pärjää, mutta ens vuonna saa ostaa vissiin taas uudet. Vartin saa katua tyhmyyksiään ja sitten sen kanssa pitää vaan elää.

Jussilla on aika rasittunut olo, mutta puhuin äijän ympäri. Tänne kun on tultu niin nyt perhana mennään. Mulla on ihan jees olo, päätä vain särkee. Olisikohan korkeus? Ei näillä korkeuksilla pitäisi kyllä vielä olla mitään vaikutuksia. Eka Burana ei tunnu auttavan, popsinpa toisen.

Leiripaikka on hieno aina kun pilvimassa hälvenee. Olen saanut muutaman kuvan paikasta. Eka akku lopahti, mutta kuviakin on jo yli neljä sataa... Saiskohan tällä reissulla 4GB microdriven täyteen, sinne menee noin 1100 kuvaa...

---

Kaima-Jussi nousee. Rinteessä oli puolilta päivin jo alastulijoitakin, olivat yöpyneet huipun tuvilla.

Kuva on otettu noin 45 asteen kulmassa alaspäin. Laakossa näkyy niin toisten suomalaisten leiri (oranssi) kuin Jussin vihreä Akto ja minun sininen Roadrunnerinikin.

Jussi osoitti väsymyksen merkkejä ja sain hieman houkutella miestä lähtemään Kebnelle. Aamu oli viileä ja vedin päälleni microfleecet ja otin vielä fleecetakin reppuunikin. No ilma alkoi seljetä ja ensin reppuun lähti fleecepaita, hetkeä myöhemmin strippasin alushousutkin reppuun. Kebnelle nousin takki vyöllä. Mutta olisi se sää voinut muuttua huonompaankin suuntaan.

Matkalle pakkasin vielä puolitoista litraa urheilujuomaa, suklaalevyn ja neljä energiapatukkaa. Ja alle söin aamupuuron ja näkkäreiden jälkeen Reiterpussin. Mukaan ottamani sykemittari arvioi kuluneen yli 3100 kcal, joten osa lähti sitten vyötäröltä. Vesipaikkoja oli aikas nahkeasti, pikku liruista rinteeltä joimme jääkylmää vettä. Kebnen rinteellä vesi oli varmaankin alkujaan tunturin lumihuipusta, ei se vesi sinne millään muulla voi joutua tähän aikaan vuodesta.

Alku meni sumupuurossa, mutta Vierranvarrille noustessamme taivas alkoi osoittaa slkenemisen merkkejä. Kaiman barometri-ranneihmeeseen ei ollut luottamista kun korkeus muuttui rajusti, mutta omin silmin sää näytti paranevan. Hienoa!

Nousut ovat jyrkkiä, todella jyrkkiä. Välillä kallistusta on yli 45 astetta ja ihmettelee että miten ne kivetkään siinä pysyvät. (Eivät ne aina pysykään. Aamulla leirissä kuului ukkosta muistuttava jyrähdys, sitten kivien kolinaa. Tuli isompi möykky alas jossakin sumuverhossa.)

Maisemat olivat huikeita pilvien verhotessa tuntureita.

Vierranvarrin huipulla, Kebnekaise häämöttää taustalla.

Vierranvarrin laki oli täynnä kivilatomuksia. Aika mystinen tunnelma. Näkymä Vierranvarrilta Kebnekaiselle on lannistava: Jyrkkä lasku jokusen sata metriä ja nousu tuolle korkeammalle tunturille. Nousu ei kuitenkaan ole aivan yhtä jyrkkä kuin Vierranvarrille, pidempi toki kyllä.

Tunturien välissä pyöri pilviä ja puurosta pilkistäviä tuntureita tuli kuvattua aika lailla.

Lisää nousun tunturimaisemia, aivan upeita näkymiä! Ja päivä sen kun selkenee!

Kaima-Jussihan se siellä jälleen.

Kebnen huippu on lumikasa! Mutta millainen! Kiipeämissuunnasta vasemmalla on jyrkkä lumiluiska, samoin oikealla, ja samoin edessä. Huipulla on aika ahdasta eikä tehnyt mieli seisoa, mieluummin istuin. Olo on kuin maailman katolla, esteetön näköala joka suuntaan!

Kebnen huippu ja isäntä itse huipulla. (Omakuvan otti tuntemattomaksi jäänyt vaeltaja.)

Kaivoin jo lumitöppään juurella kommarin repusta ja otin muutaman kuvan silläkin. Ihmeesti oli GSM-kenttää, meilasin kuvia kavereille Jussin paluuta huipulta odotellessa. Huipulla oli pientä ongelmaa mailin lähetyksen kanssa, mutta posti lähti sujuvasti rinteellä kulkiessa reisitaskusta.

Eräs toinen huipullakävijä otti minusta kuvankin. Jussi oli jäänyt jälkeen kun en malttanut odottaa sään ollessa niin hyvä. Pilviä näytti olevan tulossa. Huipulle kiisin suoranaisessa adrenaliinieuforiassa, upea paikka, kerta kaikkiaan! Jussi tuli paikalle juuri sopivasti todistamaan alastuloani persmäkityyliin. Takki vyötärölle, helmoista kiinni ja menoksi!

Lumisen etelähuipun takana on kivinen pohjoishuippu.

Näkymiä huipulta.

Kaima-Jussi kuvaa, aivan kuin joku vaeltajapariskunta näyttäisi suutelevan kuvaajan selän takana...

Takaisin tullessa tuli kuvattua tuntureita vielä lisää selkeämmässä säässä.

Vielä lisää tunturimaisemia. Paluumatka leiriin on alkanut.

Jääleinikki on korkeiden paikkojen kasvi, Suomessa muistan nähneeni sen vain Haltin rinteellä. Näkyy viihtyvän Kebnekaisenkin rinteillä.

Burritot, tee ja pinkka suklaakeksejä maistuivat mukavasti "base campissä".

Perjantai 22.7.2005

Aamu valkeni sumuisena, mutta välillä pilvi hälveni ja otin panoraamakuvasarjaa leiristämme. Ympäröivät vuorimaiset tunturit olivat upeita aina kun suvaitsivat näyttäytyä.

"Base camp" selkeänä hetkenä, taustalla Vierranvarri.

Ympäröivät mahtavat tunturit muodostivat umpiperän, johon tuuli puski aina uuden pilven. Välillä pilvi hälveni, mutta eräänkin panoraamakuvasarjayrityksen kohdalla polku oli jo aivan puurossa kun sain kierroksen täyteen... Selkeitä hetkiä oli vähän ja ne olivat lyhyitä tällä korkeudella.

Polulta eksyneitä tuli leiriimme ja lappoi vastaan lähtiessämme liikkeelle.

Pikku pilvessä laskeuduimme Laddjuvaggiin.

Jussi valitteli matkan rasituksia ja sovimme että hän palaa polkua Nikkaluoktaan ja minä puolestani kierrän suunnitelman mukaan pidemmän lenkin etelämpänä. Erosimme Kebnekaisen fjällstationin tienoolla.

Silta yli Laddjujohkan näkyy kauas. Eteläranta on hyvää kulkea, satunnaisia lohkareläjiä lukuunottamatta. Hyväkulkuinen osa päättyy pari kilometriä ennen Savugorsaa, aivan mahdotonta pöpelikköä ja varsin työlästä kulkea. Samassa pöpelikössä nousin ylös Savugorsaa puurajan yläpuolelle asentopaikalleni.

Laddjujohkan maisemia. Paikoin tuntureista rapautuneet lohkareet olivat todella suuria. Tasamaalla oli kukkaloistoakin. Laddjujohkan törmällä oli mukava istuskella ja pitää taukoa.

Ylittämäni Laddjujohkaan laskevat purot olivat pieniä, isoimmistakin pääsi helposti yli coverbootseilla.

Pöpelikössä oli noin metrin halkaisijan ympyröitä, ihan kuin joku iso eläin olisi nukkunut. Ja jumalattoman kokoisia paskoja, kuin ruislimppuja. Mahtoivatkohan olla karhun tekosia? No viheltelin varmuuden vuoksi mennä rymistellessäni, ehtii otso sivummalle jos haluaa. Eipä moista näkynyt.

Puurajan yläpuolella! Olipas nousu...

Polun haarassa leiripaikkaa etsiskellessäni ensimmäisessä paikassa oli parikin tulisijaa, ja toisessa aivan laakson reunalla yksi. Täällä on oltu ennenkin... Valitsin laakson reunan jotta tuulisi hieman kun noita sääskiä oli yht'äkkiä taas enemmän. Ja tietenkin GSM-kuuluvuuden vuoksi, tästä varmaan vielä voisi soittaa kotiin.

Nyt nukkumaan, oli rankka päivä.

Lauantai 23.7.2005

Leiri aamulla.

Yö oli yllättävän lämmin, alin 8.5 astetta. Eipä tarvinnut palella tai vetää fleeceä päälle.

Aamu oli sumuinen ja alkoi sataa. Keittelin aamupuurot ja mittailin pari uutta pistettä kartalta. Tavoitteena on Vealujohkan haarakohta 940 metrissä. Maaston pitäisi olla hyväkulkuista ja vettä pitäisi olla riittävästi kun seurailee Guodekvaggejohkan pohjoispuolta.

Pöpelikössä repiminen ei enää innosta, joten huomenna ajattelin laskeutua Borrasgorsan kohdalla kesä- ja talvipolulle jo 900 metrissä ja seurailla polkua parin sillan kautta Nikkaluoktaan. Laddjujohkan suulla näytti olevan silta vielä eilen kun kuvailin Laddjujohkan laaksoa.

Pikku hiljaa vaan kamat kasalle ja liikkeelle! Ihmeesti tuo sade laiskistaa tätä lähtöä...

---

Tauko rinteessä, isoin nousu on nyt takana.

Sade loppui, mutta nousu on aina työlästä. Reilun parin kilometrin matkan jälkeen nousu tasoittui hyväkulkuiseksi tunturiylängöksi. Keittelin Reiterit puronuomassa. Sitten alkoi taas sataa.

Reiterin pussimuona muhii omassa pussissaan, kahvi tippuu termarimukiin. Kenttäkeittiö tunturiylängöllä.

Eräässä puronuomassa oli vielä tukevasti lunta tulopuolen reunalla enkä oikein nähnyt kohtaa jossa lunta olisi vähemmän. Olisi pitänyt kierrellä, laskeutuessani vajaan parin metrin loikan alaspäin rinkka selässä tapahtui sitten se tilastotappio, alastulo vähän ontui, otin kädellä vastaan ja toinen ajotietokoneni, sykemittari, sai kunnon kolhun. Muovilinssi halki, remmi poikki ja käteenkin jäi pari kunnon naarmua. Onneksi itselle ei sattunut mitään. "Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan." Pidetään mielessä. Sadekaavun olisi voinut kaivaa puron lähemmälläkin rannalla eikä tässä ole mihinkään kiire.

Tässä sitä tuli mukattua, otin kuvan muistoksi.

Sade sen kun yltyi ja alkoi myös tuulla. Renvaktarstugan suojan puolella vetäisin vielä microfleecepaidan alle kun alkoi tulla oikein vilu. Kolme ja puoli kilsaa matkaa, tuulee kunnolla etuoikealta, sataa. Alkaa olla hankalat olosuhteet. Ja jos tästä pahenee niin sitten pitää olla tarkkana.

Söin kolme riviä suklaata ja join urheilujuoma-annoksen sekä tungin yhden energiapatukan rintataskuun. Nyt mennään niin ettei tule vilu, ja syödään kahden kilsan päästä tuo patukka, suojan puutteessa kävellessä.

Aika marssia sitten meninkin, heti kun kaiveli gepsiä tai karttaa alkoi olla hieman viileämpää. Menoksi vaan kun se kerran hyvältä tuntuu. Tasaista hyväkulkuista tunturiyläköä edessä. Matka taittui olosuhteisiin nähden erinomaisen joutuisasti ja ihan mukavastikin. Kulkiessa ei ollut märän tai kylmän tunnetta.

Teltan pistin aika suoraviivaisesti siihen puronristille, sen sentään katsoin että toinen eteinen on suojan puolella keittelyä varten. Ja että liiskaan mahdollisimman pienen osan tasanteen monipuolisesta ulostevalikoimasta. Suojassa! Sadekin toki laantui hieman kun sain teltan taiteiltua (suht kuivana) pystyyn.

Virittelin läpömittarin telttaan. Ulkona on viisi ja puoli astetta lämmintä, teltassa kolme enemmän. Pipo ei juuri hiosta kun tässä makailee makuualustalla fleecellä vuorattuna.

Pitää varmaan alkaa harjoittaa ruoanlaittoa, mutta ensin pitää tutkia tarkkaan huominen reitti. Jos keli jatkuu tällaisena, huomenna on rankka päivä. Lisää pisteitä gepsiin ja aamulla voisi vetää Reiteritkin alle ennen lähtöä, sitten vain patukoita ja sen sellaista pikku tauoilla. Väkisin perille. Reitin pitäisi onneksi olla helppokulkuista.

---

Tuuli sammutti keittimen ja söin safkan hieman vajaasti haudutettuna.

Vähän sellainen haikea olo. Tämä on ollut rankka päivä eikä oikein synny sellaista "viimeisen illan tunnelmaa". Pitää vilkaista valokuvia, se yleensä auttaa.

---

Auttoikin. Kivoja kuvia miltei seitsemän sataa. Hyvää yötä. Kello on kahdeksan, herätys puoli seitsemältä.

Sunnuntai 24.7.2005

Viimeisen aamun kuva.

Aamu on sumuinen ja kolea. Lämmintä on edelleen sen viisi asteta, yöllä on käynyt kolmessa ja puolessa. Sade lakkasi aamuyöstä, mutta teltta ei ole kuivunut. Suhtellinen kosteus lienee tasan sata, joka korressa ja ruohontupsussa on kastepisaroita.

Taivas kuitenkin näyttää selkenevän aamupalan aikana, joiltakin kohdin näkee ylempiä pilviä. Ei tämä nyt ainakaan tällä hetkellä ole menossa huonompaan suuntaan. Koetan pitää kuitenkin vauhtia yllä jotta olen Nikkaluoktassa viideltä kuten on sovittu. Olisi kiva päästä saunaankin, siellä olisi saunavuoro illalla.

Viimeinen leiripaikkani, teltan purku menossa.

Nyt on sellainen päätöspäivän tunnelma, olen menossa takaisin sivistyksen pariin. Hienoa etteivät autot kuulu tänne. Ne helikopteritkin pörräävät lähinnä siinä Kebnelle vaeltavien laaksossa.

Selvisi sitten toissapäivänä syy maagisen hyvään GSM-kuuluvuuteen Laddjulohkan laaksossa: Siellä on perhana tukiasema! Laakson eteläreunalta bongasin GSM-antennein varustetun tukiasemakontin! Muut näyttävämmät antennit ovat jotakin paikallista suljettua puhelinjärestelmää varten, samanlaisia oli Sarekissakin. Ja niitäkin on tunturissa konttiversioina. Mutta tämä oli koko kansan verkkoa. Väkeä on ilmeisesti niin paljon että bisnes kannattaa.

---

Matka meni mukavasti, tunturiylänkö oli hyväkulkuista ja polulla ei tarvittu saappaita. Toisinaan ripsi hieman vettä, mutta ei se oikein sateeksi muuttunut missään vaiheessa.

Borrasgorsa.

Paittasjärvi, Nikkaluokta alkaa näkyä.

Kukkaloistoa polunristillä. Horsmaa, tänne ei lupiini ole vielä ehtinyt.

Silta on miltei lähtenyt kevätvesien mukana.

Kartallekin merkitty puron ylittävä silta oli miltei romahtanut. Asetuin sillan kupeeseen tihkusateessa Reiteria kokkailemaan ja tiputtelin vielä kahvitkin pussin muhiessa. Päälle kaksi viimeistä Bastogne-keksiä (juu oli pakko ostaa niitä Kalliokosken tarinoista tuttuja pipareita kun osuivat silmiin retkimuonia shoppaillessani).

Viimeisille kilometreille mahtui mäntymetsää (!) ja suota, jolla hillat kypsyivät. Pääosa oli vielä raakoja, mutta muutaman keltaisen kumarruin popsimaan rinkka selässä. Olisi tuosta varmaan litran pari jo poiminut ihan polun vierestä.

Mäntymetsää.

Laddjujohkan ylittävä silta oli pitkä riippusilta. Sillan kupeessa oli iso telttakin, miehet näyttivät kalastavan vähän alempana. Joen vesi oli turkoosin mattasinistä, virtausta näytti olevan pyörteistä päätellen.

Hiljaa virtaa Laddjujohka. Joki on tällä kohdin jo varsin leveä ja pyörteistä päätellen virtaa varsin vauhdikkaasti.

Jussi tuli vastaan sillan jälkeen, oli ollut Nikkaluoktassa jo hyvän aikaa. Itse olin pikkuisen etuajassa, kello taisi olla puoli viisi kun saavuimme Nikkaluoktan fjällstationille.

Poronkäristys oli ihan ok, perunamuusissa maistui voi ja vahva olut kruunasi sadepäivän saunaa odotellessa. Saunaan löysin kakkoskaljaa ja aloimme keskustella paluusta heti saunan jälkeen. Mitäpä täällä...

Jussi jututti jo paikallisia isäntiä, toisaalta olisi toki voinut istua kolmen metrin baaritiskilläkin illan... Kalaa oli kuulemma siellä sun täällä, siikakin parhaimmillaan miltei kymmenkiloista, haukea myytiin aikanaan talvella jäätyneenä moteittain, ... Jussin arvion mukaan jutuissa oli ainakin siteeksi totta. Siikajuttu upposi Jussiin ja kalastus alkoi äkkiä kiinnostaa kaimaa...

Epilogi

Hieno reissu, olkoonkin että Jussin kanssa kuljimme loppujen lopuksi osin eri reittejä. Alue on Suomen Lappia haastavampaa, ei tällaisia paikkoja kerta kaikkiaan ole Suomessa. Kebnekaisen huiputus täydellä varustuksella (siis ilman Fjällstationien hotellipalveluita) on ihan kova juttu kuudessakin päivässä.

Hyväkuntoinen vaeltaja käy huipulla viidessä päivässä, sitä nopeammin pitää jo mielestäni ottaa riskejä varusteissa tai repiä huimia päiviä. Päivälämpötilat vaihtelivat kuudesta yli 25 asteen hellelukemiin, yöllä oltiin lähellä nollaa pahimmillaan. Välillä satoi. Täällä voi aamulla olla maassa lumipeitekin heinäkuulla, joten huonoon keliin kannattaa varautua.

Suunnistustaito on välttämätön (olkoonkin että polun liepeillä harhaili monenlaista suunnistustaidotonta jamppaa). Eksyessään huonossa kelissä voi olla lujilla, päivärepun kanssa todellisessa hengenvaarassa. Onneksi GSM pelaa varsin hyvin, mutta sen varaan ei kannata jättäytyä. GPS on mielestäni välttämätön, samoin etukäteen mitatut pisteet. Suomalaiselle korkeuserot ja matkanteon ajoittainen raskaus voivat olla yllättäviä jos suunnistaa vain kompassilla. Kaikkiin maamerkkeihin ei kannata luottaa (esimerkiksi kadonnut silta yllä).

Kebnelle noustaan vuoristo-olosuhteissa ja kunnon pohjilla varustetut vaelluskengät ovat tarpeen välillä miltei pystysuorilla, sileillä ja veden liukastamilla kallioseinillä.

Veallus Ruotsin Lapin ylätuntureilla on huikea elämys, ja Kebnekaisen huiputtaminen aivan mahtava kokemus! Suosittelen lämpimästi jokaiselle kokeneelle vaeltajalle!

Kengät muuten toimivat ihan mukavasti roudiksella eli ilmastointiteipillä paikattuina. Näillä mennään vielä monena vuonna vaikka tuo vuori hieman vahingoittuikin kynttiläkuivatuksessa. Aina oppii kun on kotoa poissa.

Joitakin GPS-pisteitä

Pisteet ovat ruotsalaisessa koordinaattijärjestelmässä. Garminissa päälle "Swedish grid" ja "RT 90" datum niin toimii. Pisteet on luotu satatonnista karttaa ja koordinaattilevyä käyttäen ja ne on todettu maastossa riittävän tarkoiksi (alle sadan metrin heitto). Leiripaikat on osin poimittu paikan päällä laitteen muistiin ja ne ovat siten tarkempia. Ruotsalaisten tavassa ilmoittaa lukemat puuttuu viimeinen nolla eli Garminiin syötettäessä laita vielä nolla numeroiden perään.

Nikkaluokta, lähtöpiste 753210 163515
Eka silta, Cievrrajohka 753160 163185
Ladtjoluspekåtan: ruokaa kahvia ja suojaa, laivan lähtöpiste 753125 162970
Lampi Darfaloalgin kupeessa, leiripaikka 753335 162310

Toka silta, Darfaljohka 753335 161970
Kebnekaise fjällstation tunturimatkailukoti 753310 161835
Polunristi, tässä eroavat läntinen jäätikköreitti ja itäinen vaellusreitti 753350 161690
Giebmejohkan silta (kadonnut) 753420 161455
Lampi, Giebmejohkan alkulähteet, leiripaikka 753440 161425

Toppstugan 753585 161360
Sydtoppen 753665 161390

Laddjujohkan silta Kebnen stationin kohdalla 753230 161780
Savugorsan joenhaara 750 metrissä, leiripaikka 752945 162395

Larkinlahkun renvaktarstuga 752620 163210
Vealukjohkan haara 920 metrissä, leiripaikka 752590 163550

Silta polulla Borrasgorsan tienoolla 752940 163990
Silta Laddjujohkan yli Nikkaluoktan lähellä 753210 163625