www.ristila.com -> VALOKUVAUS -> ETEENPÄIN!

Tällä sivulla myös:
RAW-tiedostomuodosta ja sen hyödyistä
16-bittisten tiedostojen eduista ja rajoituksista
Laajemmista väriavaruuksista
Digitaalipimiö --kuinka tehdä laadukkaita mustavalkoisia vedoksia digitaalisesti
Kokemuksia Epson 2100 -tulostimesta

"Eteenpäin!" sano mummo ku suohon juuttu

Edellisillä sivuilla käytiin läpi digitaalisen valokuvauksen perusteita ja työtapa eli workflow, jolla saadaan teknisesti hyviä kuvia ja saavutetaan tasainen laatu kerta kerran jälkeen.

Tällä sivulla on lyhyitä kirjoitelmia erilaisista esittelemääni työtapaa eteenpäin vievistä yksityiskohdista ja omista kokemuksistani. Esittelemäni työtapa onkin yksinkertaistus, ottamalla mukaan uusia vivahteita saa entistä enemmän vaikutusmahdollisuuksia lopputulokseen. Toisaalta mukana on myös entistä enemmän vaiheita... jokainen säädettävä asia tuo luonnollisesti mukanaan uuden työvaiheen tai muun yksityiskohdan, johon on jokaisen kuvan kohdalla kiinnitettävä huomiota.

Kannattaa toki miettiä kuvaustilanteen tai kuvauskeikan luonteen mukaista työtapaa. Jos kiire on kova, voi luottaa enemmän kameransa automatiikkoihin ja tehdä kuville vähemmän ennen niiden päätymistä lopputuotteeksi. Kuvajournalistikin lähettää jpg-tiedostot kriisialueelta ja ne painetaan lehtiin. RAW-tiedostoista voi sitten tehdä myöhemmin huolitellumman vedoksen ajan kanssa vaikkapa valokuvanäyttelyyn tai kilpailuun osallistumista varten.

RAW-tiedostomuodosta ja sen hyödyistä

Mainittakoon heti alkuun, että kamerani RAW-toiminnallisuus on niin rampa, etten käytä sitä. Yhden RAWin ottamisen jälkeen kamera on jumissa kymmenkunta sekuntia kun tiedostoa työnnetään nopeallekin levylle, joten minun kuvaustyylilleni tuollainen ei yksinkertaisesti sovi. Järki lähtee odotellessa. Kirjoittamani on siis ensisijaisesti kirjallisuudesta ja webistä hankkimaani tietoa. Olen kuitenkin yrittänyt perehtyä tähänkin osa-alueeseen, sillä RAW-tiedostomuoto mahdollistaa jpg-tiedostomuotoa monipuolisemman kuvankäsittelyn, erityisesti jos jotakin meni kuvaustilanteessa pieleen. Jospa vaikka hankkisi sellaisen kunnollisen RAW-tiedostoja tuottavan kameran joku päivä... Canon EOS-5D on ollut keskusteluissa kavereiden kanssa oikeastaan joka viikko... :O)

Digitaalikameran kenno koostuu puna-, sini- ja viherherkistä pikseleistä. Pikselit ovat yleensä neliskulmaisia ja järjestyksessä kuin ruutupaperin ruudut. Kussakin neljän pikselin ryhmässä on yksi siniherkkä, yksi punaherkkä ja kaksi viherherkkää.

Fujin kennossa pikselit ovat kahdeksankulmaisia ja "lomittain". Tämä mahdollistaa Fujin mielestä terävämmän kuvan ja Fujin kamera laskeekin 3 megapikselin kennosta kuuden megapikselin kuvan. Sigman käyttämässä Foveon-kennossa eri väreille herkät pikselit ovat päällekkäin ja näitä ryhmiä on kolme miljoonaa. Sigman kamerasta saadaankin ulos perinteistä kolmen megapikselin kennoa enemmän informaatiota sisältävä kolmen megapikselin kuva, se vastaa ehkä noin kuuden megapikselin perinteisellä kennolla varustetun kameran kuvaa.

Sony käyttää F828-kamerassaan kennoa, jossa on sinisen, punaisen ja vihreän lisäksi neljäntenä värinä "emerald", lähinnää turkoosin värinen pikseli. Sonyn mukaan tämä parantaa värintoistoa. Variaatioita perustoteutukseen siis löytyy...

Kaikilla kennotyypeillä (Foveon-kenno poislukien) kuvanmuodostus on kuitenkin samankaltaista: Perinteisen kennon yksittäinen pikseli näkee maailman mustavalkoisena. Pikseli tallettaa sinisen, punaisen tai vihreän suodattimen läpi saamansa valon valoisuusarvon. Kennolta tuleva kuva on siis oikeastaan harmaasävykuva. Tähän harmaasävykuvaan liittyy tieto kameran kennon suodinrakenteesta eli kunkin pikselin suodattimen väristä. Tämä harmaasävykuva talletetaan RAW-tiedostoon tai lähetetään kuvankäsittelyprosessorille värikuvan muodostamista varten.

Mitä sitten RAW-datalle tai RAW-tiedostolle tehdään, että siitä saadaan värikuva? Kuva erotellaan siniseen, punaiseen ja vihreään värikanavaan (engl. channel). Sinisessä ja punaisessa kanavassa on nyt kummassakin neljännes pikseleistä ja vihreässä puolet. Esimerkiksi kahdeksan megapikselin kennossa näitä neljän pikselin ryhmiä on kaksi miljoonaa (kaksi megaa). Seuraavaksi pitää laskea kullekin alkuperäiselle kahdeksalle miljoonalle pikselille sen oman väriarvon (esimerkiksi sinisen) tilalle "täysväriarvo" eli vaikkapa vaaleanpunainen. Tämä laskenta tehdään hyödyntäen ympäröivien pikselien väriarvoja niinsanotulla Bayer-interpolaatiolla.

Saadulle täysvärikuvalle tehdään kohinanpoistoa ja sitä terävöidään. Kameroissa on kennon edessä kuvaa pehmentävä suodin, jotta kuvaan ei tulisi moire-ilmiötä tai aliasointia. Suotimen vuoksi kuvasta tulee kuitenkin pehmeä ja kuvaa on terävöitävä.

Kuvalle määritellään ja asetetaan valkobalanssi. Tarpeeton data hävitetään.

Kuva tulee kennolta usein 12-bittisenä ja nyt kuva muutetaan 8-bittiseksi tai 16-bittiseksi.

Kennon tapa nähdä värejä ei välttämättä vastaa ihmissilmän tapaa nähdä värejä. Kuvalle tehdään vielä värimuunnos, jonka jälkeen se vastaa ihmissilmän tapaa nähdä värejä.

Jollei kuvaa talleteta RAW-muodossa, kaikki tuo edelläoleva tehdään salamannopeasti kameran kuvankäsittelyprosessorilla ja kuva vielä pakataan jpg-tiedostomuotoon. Käyttäjä voi vaikuttaa lähinnä valkobalanssiin, terävöintiin ja pakkauksen määrään. Valkobalanssiin voi voikuttaa asettamalla sen automaattiseksi, johonkin värilämpötila-arvoon tai asettamalla valkobalanssin käsin. Kuvan terävöintiin voi vaikuttaa yleensä myös, mutta sitä ei saa kokonaan pois päältä. TIFF-tiedostoa ei pakata häviöllisesti, jpg-tiedostoista hävitetään aina osa kuvainformaatiosta.

RAW-tiedosto on siis eräänlainen digitaalikameran "negatiivi", se on raakadataa jota pitää käsitellä ennen kuin sen voi viedä kuvankäsittelyohjelmaan tai tulostaa. RAW-tiedoston käsittely käsin antaa kuitenkin laajemmat mahdollisuudet säätää kuvan valkobalanssia (kun sitä ei ole vielä tehty) sekä kaivaa esiin yksityiskohtia ylivalottuneen kuvan vaaleista kohdista tai alivalottuneen kuvan tummista kohdista. Tai vaikka sekä vaaleista että tummista kohdista, jos kohde oli poikkeuksellisen kontrastikas.

RAW-tiedoston voi avata joko kameran mukana tulleella ohjelmalla tai jollakin muulla RAW-tiedostojen käsittelyyn tarkoitetulla ohjelmalla. Parhaana mainitaan usein Capture One, myös Photoshop CS:n mukana tuleva Camera RAW on ilmeisen hyvä. Camera RAW on saatavana plug-ininä Photoshop 7.0.1:een.

RAW-tiedostoon on yleensä kirjoitettu kameran arvaukset valkobalanssista ja valotuksesta. Jos kaikki meni nappiin, näillä oletusarvoilla pitäisi kuvan konvertoinnin 16-bittiseksi TIFFiksi onnistua yhtä hyvin kuin kameran sisälläkin (kamerat tosin konvertoivat RAW:it 8-bittisiksi TIFFeiksi). Tässä vaiheessa on kuitenkin mahdollista säätää niin valkobalanssia, valotusta kuin terävöintiäkin paljon laajemmin kuin kameran jo kertaalleen käsittelemästä jpg- tai TIFF-kuvasta voisi.

Vielä yksi hyöty on kuvan tallettaminen 16-bittiseksi TIFF-tiedostoksi. Tila- ja nopeussyistä kamerat tekevät TIFF- ja jpg-tiedostoista 8-bittisiä. Tämäkin rajoittaa kuvien käsittelymahdollisuuksia jossakin määrin.

Harrastajakameroilla RAW-tiedostojen kuvaaminen voi olla työlästä tai jopa käytännössä mahdotonta. Harrastajakameroissa on usein pieni kameran sisäinen puskuri, hidas kuvankäsittelyprosessori, ahtaat muistiväylät ja hidas muistikortinkäsittely. Lisäksi kamera ei ehkä pysty tekemään kuvaamista, kuvankäsittelyä ja kuvan tallennusta samanaikaisesti. Esimerkiksi Sonyn F828 pysähtyy yli 10 sekunniksi jokaisen kuvan ottamisen jälkeen RAW-tiedoston kirjoitusvaiheessa, joten mistään sarjakuvauksesta ei voi puhua. Samanlaisia ongelmia on muillakin edullisilla kameroilla, jossakin määrin myös edullisemmilla kinofilmirungoilla. Ammattikamerat sen sijaan pystyvät tallettamaan useita RAW-tiedostoja kameran muistiin, käsittelemään niitä taustalla ja siirtämään ne sitten taustalla muistikortille. Kuvata voi koko ajan ja kuvalaskuri etsimessä kertoo monelleko kuvalle on kullakin hetkellä vielä tilaa kameran puskurimuistissa.

Ammattikameroilla RAW ei ole järkyttävän suuri tiedosto. Esimerkiksi kahdeksan megapikselin kamerasta tulee noin kahdeksan megan RAW-tiedosto, kun se on pakattu häviöttömästi. Sen sijaan kahdeksan megapikselin kennosta tulee 24 megatavun 8-bittinen TIFF-tiedosto, joka voisi pakkautua ehkä 12 megatavuun. 48 megatavun 16-bittinen TIFF-tiedosto taas olisi kameran sisällä melkoinen järkäle ja varmasti hidas käsitellä. RAW-tiedosto ei siten ole välttämättä kooltaan järjettömän iso jos sitä vertaa muihin häviöttömästi pakattuihin tiedostoihin.

Kannattaa huomioida, että RAW-tiedostoille tehtävä laskenta on edennyt pitkän elinkaaren ollakseen niin hyvä kuin se nyt on. Pitempään digikameroita tehneiden valmistajien kamerat (ja RAW-tiedostomuunnosohjelmat) ovat pitkällisen kehityksen tulosta. Ei ole itsestäänselvää, että millä tahansa ohjelmalla saa RAW-tiedostosta paremman kuvan kuin mitä kameran sisällään laskema on tai mitä kameran valmistajan ohjelma tuottaa. Katsele ja tutki, tulosta paperille, katso omin silmin, ole kriittinen!

Vielä kannattaa huomioida, että kamerassa on oma prosessorinsa RAW-tiedostojen käsittelyä varten ja koko kamera on suunniteltu tekemään nimenomaan tuota asiaa nopeasti. PC:lle tarkoitettu muunnosohjelma voi olla yllättävän hidas. Tämä voi olla jälleen yksi syy kuvata RAWien lisäksi jpg-muotoiset tiedostot, kannattaa ehkä paneutua vain parhaiden ja/tai ongelmallisimpien kuviensa RAW-tiedostoihin...

16-bittisten tiedostojen eduista ja rajoituksista

Tavallisen värikuvatiedoston kukin pikseli on kolmivärinen (RGB, engl. Red-Green-Blue, punainen-vihreä-sininen) ja kunkin värin kylläisyys ilmoitetaan 8-bittisellä numerolla. Esimerkiksi punaista voi olla jokin määrä 256-portaiselta asteikolta. Tämän esitystavan avulla voidaan esittää yli 16 miljoonaa väriä. Yli 16 miljoonaa värisävyä kuulostaa äkkiseltään varsin paljolta ja vähintäänkin riittävältä määrältä.

16-bittinen esitysmuoto mahdollistaa vielä enemmän värisävyjä. Pitää muistaa, että jo yhden bitin lisääminen kaksinkertaistaa yhdellä värillä esitettävien sävyjen määrän, joten 9-bittisellä esitystavalla punaisen sävyjä voisi olla 512 ja 16-bittisellä esitystavalla peräti 65536. 16-bittinen esitystapa mahdollistaa peräti yli 281 biljoonaa värisävyä, ja tässä tarkoitan eurooppalaista biljoonaa eli miljoonaa miljoonaa. Mihin tällaista värimäärää oikein tarvitaan? Etenkin kun kuva pitää kuitenkin muuttaa lopuksi 8-bittiseksi tulostamista tai muuta lopputuotetta varten? Sehän on kaksi kertaa isompikin ja varmasti hitaampi käsitellä? Häh?

Jos kuvaa ei muokattaisi lainkaan, pärjättäisiin aivan hyvin 8-bittisellä esitystavalla. Ja 8-bittinen esitystapa riittää harrastajan tarpeisiin vaikka kuvaa muokattaisiinkin. Vasta erittäin voimakkaasti säädetty sävyala tuo esiin 8-bittisen esitystavan rajoitukset ja silloinkin vain tulosteissa, ei niinkään rasteroiduissa painotuotteissa.

Ajatellaanpa kuitenkin asiaa ihan vain mustavalkoisen kuvan kirkkauden, luminanssin, kannalta. Kuvan kirkkautta esitetaan 256-portaisella asteikolla valkoisesta mustaan. Kuva muodostaa jonkilaisen histogrammin. Kun kuvan kontrastia, valoisuutta tai tummuutta säädetään, siirtyy osa pikseleistä "tiheämpiin" kohtiin histogrammilla ja joihinkin kohtiin jää välejä. Histogrammista tulee joiltakin osin kampamainen. Jos kirkkauteen vaikuttavia säätöjä tehdään useasti, kampamaisuus alkaa näkyä raitoina (engl. banding) tai solarisaationa kuvassa. Tämä vika, artefakta, johtuu siitä että tihentyvissä kohdissa informaatiota katoaa kun pikseleiden valoisuusarvoja "kohdistetaan" 256-portaiselle valoisuusasteikolle. Samaa tapahtuu myös "venytettävissä" kohdissa.

Sitten voimme yleistää saman tapahtuvan mille tahansa yksittäiselle värille. Kuvan sävyalan muokkaaminen voi tuoda raitoja auringonlaskun kultaamalle taivaalle (jossa on hyvin hitaasti muuttuvia väriliukumia, gradientteja).

Jos kuva on 16-bittinen, vältytään edellämainitulta ongelmalta jossakin määrin. kun portaita on 256:n sijasta 65536, tulee "venytettävien" histogrammin kohtien kampamaisuudesta paljon tiheämpää. Vaikka kuvaa muokattaisiin useassa vaiheessa, on kampamaisuus edelleen varsin tiheää. Kun tämä tiheä kampa sitten lopuksi muunnetaan 256-portaiselle asteikolle, ei kampamaisuutta ole yleensä lainkaan havaittavissa. Ongelma on kierretty!

Raidoittumista voi toki korjata muullakin tavoin, esimerkiksi pehmentämällä kuvaa (engl. blur). Pehmentämällä ja terävöimällä voi tehdä käsin antialiasointia.

Helpointa kuitenkin on tehdä kuvan valoisuuden ja jyrkkyyden säädöt 16-bittisessä tilassa ja jatkaa muutenkin muokkausta 16-bittisessä tilassa niin pitkälle kuin on mahdollista. Photoshopin CS-versio mahdollistaa enemmän temppuja 16-bittisessä tilassa kuin vielä käyttämäni seiskaversio.

Eniten hyötyä 16-bittisestä tilasta saadaan kuitenkin yhdessä RAW-tiedostomuodon kanssa. Kuten yllä on kuvattu, kameran sisäinen esitystapa kuvalle on useimmiten yli 8-bittinen, esimerkiksi 12-bittinen. Muunnettaessa 12-bittinen RAW-tiedosto 16-bittiseksi TIFFiksi voidaan säilyttää enemmän kuvassa olevaa informaatiota kuin talletettaessa se 8-bittiseksi.

Ammattilaisen työtapaan kuuluukin RAW-tiedostoja käytettäessä niiden alustava muokkaaminen RAW-tiedostotyökalulla (valotus, valkobalanssi) ja sitten tallettaminen 16-bittiseksi TIFF-tiedostoksi. Tämä tiedosto voidaan sitten avata kuvankäsittelyohjelmaan ja sitä muokataan 16-bittisessä tilassa niin pitkään kuin mahdollista ennen muuntamista 8-bittiseksi. Loppujen lopuksi kuvatiedosto on joka tapauksessa 8-bittinen, sillä vain 8-bittisiä kuvia voi toistaiseksi tulostaa kotona tai tulostuspalvelussa.

Laajemmista väriavaruuksista

Olen käyttänyt työskentelyväriavaruutena sRGB-väriavaruutta. sRGB eli "sRGB IEC-61966-2.1" on harrastajalle varsin käyttökelpoinen väriavaruus, sillä kaikki kamerat tukevat sRGB-väriavaruutta ja sRGB toistuu varsin hyvin niin monitorilla kuin tulostimellakin. Mikäli kamerassasi ei voi vaihtaa väriavaruutta tai sitä ei ole mainittu käyttöohjeessa, se on sRGB.

sRGBllä on ongelmansakin. On olemassa joitakin värejä, jotka eivät mahdu sRGB-väriavaruuden väritoistoalueelle eli sen gamutiin. Joitakin näistä sävyistä olisi mahdollista tulostaa hyvällä tulostimella, mutta koska niitä ei ole sRGB-väriavaruudessa määritelty, niitä "ei ole olemassa" kun kuvaa käsitellään sRGB-väriavaruudessa.

Mutta ei syytä huoleen. On olemassa laajempiakin väriavaruuksia, joista ehkä yleisimmin käytetty on "Adobe RGB (1998)" eli "Adobe RGB". Adobe RGB on sRGBtä laajempi ja sisältää enemmän juuri niitä sävyjä, joita voidaan toistaa painossa ja tulostuksessa. Edelleenkin on olemassa sävyjä, jotka eivät mahdu Adobe RGB -väriavaruuteen mutta ovat nähtävissä ihmissilmin. Adobe RGBtäkin laajempi on mm. "ProPhoto RGB". Muita edelleen käytettyjä väriavaruuksia ovat muun muassa "ColorMatch RGB" (Radius) ja "Apple RGB" (Apple).

Laajemmasta väriavaruudesta on siis hyötyä jos kuva sisältää tulostuskelpoisia sävyjä jotka ovat sRGB-gamutin ulkopuolella. Moni ammattilainen työskentelee Adobe RGBllä.

sRGBtä laajemman väriavaruuden ongelmana puolestaan on, että kaikki sävyt eivät näy tavallisella monitorilla. Perinteinen kuvaputkimonitori, edullinenkin, toistaa kohtuudella sRGB-väriavaruuden. Joillakin edullisemmilla litteillä näytöillä on ongelmia, mutta paremmat litteätkin näytöt ovat hyviä kuvankäsittelynäyttöjä ja toistavat sRGBn. Adobe RGB puolestaan ei näy kuin joillakin kalleimmilla referenssinäytöillä ja noiden näyttöjen tuhansien eurojen hinnat ovat harrastajien ulottumattomissa.

Harrastaja joutuu siis tyytymään sRGB-näyttöön käsitellessän Adobe RGB -väriavaruuden kuvia. Kuvien käsittely on luonnollisesti helpointa jos monitori on kalibroitu ja näyttää saman kuvan kuin lopullinen tulostekin on. Tällä tavoin kalibroitu monitori ei näytä Adobe RGBn sRGBn ulkopuolisia sävyjä ja niitä voidaan tarkastella vain tulosteessa. Jokin kuvaan tehty muutos voi vaikuttaa siis sävyihin joita monitorilla ei nähdä ja viimeistellyn vedoksen aikaansaaminen voi vaatia useammankin testiprintin. Aloittelevan kuvankäsittelijän lienee erityisen hankalaa tehdä muutoksia "mittarilento-olosuhteissa" kun muutokset eivät näy näytöllä.

Toinen vaihtoehto on kalibroida monitori näyttämään koko sävyala supistettuna. Tällöin jokaista Adobe RGBn sävyä vastaa jokin sävy näytöllä ja kuvan muutokset ovat näkyvissä kuvaa muokattaessa. Monitori toistaa tietenkin edelleen vain sRGBn ja nyt kaikki sävyt ovat vääristyneitä. Lisäksi pitäisi olla sellainenkin profiili joka näyttää asiat oikein ja nyt jos sekoittaa nämä kaksi niin sitten on koko värienhallinta aivan sekaisin...

Itse suosittelisin Adobe RGBtä harrastajalle vain jos kuvan äärimmäisissä sävyissä on ongelma joka vaatii sitä tai jos tietää että painoon menevän kuvan väriavaruus sitä ehdottomasti vaatii. Normaalikuvassa ei sRGBn käyttö pilaa kuvaa lainkaan, pikemminkin päinvastoin. Kun näkee mitä tekee, saa aikaan helpommin näyttävän lopputuloksen.

Digitaalipimiö --kuinka tehdä laadukkaita mustavalkoisia vedoksia digitaalisesti

Valokuvausta pitempään harrastaneet ovat yleensä tehneet mustavalkoisia kuvia pimiössä. Itse asiassa valokuvauksen harrastaminen tarkoitti kymmenen vuotta sitten koko lailla joko mustavalkokuvien tekemistä pimiössä tai dioja pimennetyssä olohuoneessa... Itse harrastin molempia. Mustavalkoisista sai itse tehtyä hienoja vedoksia ja toisaalta diafilmin kuvanneena tiesi ongelmien johtuvan juurikin omista virheistä --ammattikehitys ei filmejä pilannut. Värikuvien kohdalla itse vedostaminen oli varsin hankalaa kun labrat pilasivat joko filmit, kuvat tai molemmat ja ammattivärikuviin ei ollut varaa.

Mustavalkoiselle kuvanneet muistavat myös kuvattaessa käytetyt voimakkaan väriset suotimet. Punaisella sai voimakkaan taivaan ja ohut keltainen taisi poistaa autereisuutta... vedostaessa annettiin joillekin kohdille lisävaloa ja paperikuvalle voitiin tehdä vielä solarisoinnit, toonaukset, valkaisut ja muut pikku temput. Mustavalkoiselle kuvaaminen ei useimmiten ollut ihan niin simppeliä kuin "valaistumattomat" pokkarikuvaajatutut luulivat. "Eihän siinä oo ees värejä!"

Kaikki edellämainitut keinot ovat käytettävissä kun värillisestä kuvasta tehdään mustavalkoista Photoshopilla. Mustavalkoiselle kuvanneet kuitenkin muistavat myös sen, että tuli kuvattua eri tavalla kun tiesi että kamerassa on mustavalkoinen filmi. Maailman oppi näkemään mustavalkoisena ja tiesi eri värisävyjen tummuuden mustavakoisella filmillä (tai oikeastaan vedoksessa). Vain värille kuvannut kyllä oppii sen, pitää vain hyväksyä se tosiasia, että hyvä värikuva ei välttämättä ole hyvä mustavalkokuva ja päinvastoin. Värikuvassa värit ovat osa kuvan sommittelua, mustavalkoisessa värejä vastaavat harmaan sävyt.

Mustavalkoisten digikuvien kuvaamisesta

Kuvat kannattaa kuvata värillisinä, jotta jälkikäsittelyssä on mahdollisuus roplata kuvan sävyalaa paremmin. Kameran mustavalkoinen tai seepianvärinen moodi kannattaa siis jättää näppäilijöille, joskin sillä voi opetella "näkemään mustavalkoisesti" katselemalla maailmaa mustavalkoisena kameran elektronisesta etsimestä tai LCD-näytöltä.

Värillisiä suotimia ei tässä vaiheessa tarvitse käyttää, niille on digitaalinen vastine jälkikäsittelyvaiheessa. Kuvat pitää valottaa kuten muutkin värikuvat.

Kuvan muuntaminen mustavalkoiseksi

Photoshop näyttää mustavalkokuvat ensisijaisesti siten kuin se tulisi ulos painosta. Jos käsittelet kuvaa tarkoituksena julkaista se webissä, kannattaa valita 'Window | Proof Setup' ja sieltä 'Windows RGB preview'.

Helpoin tapa muuttaa värikuva mustavalkoiseksi on muuttaa värikuva harmaasävykuvaksi valitsemalla 'Image | Mode | Grayscale'. Itsestäänselvää? Ei aivan, sillä tuo muunnos on jonkinlainen kompromissi. Saman muunnoksen saa Photoshopissa aikaan Channel Mixerillä kun laittaa muunnokseen 30-prosenttisesti punaista, 60-prosenttisesti vihreää ja 10-prosenttisesti sinistä. Lisäksi siirtyminen Grayscale-moodiin muuttaa kuvan mustavalkoiseksi ja 256-harmaasävyiseksi. Pidetään kuva värillisenä ja meillä on paljon enemmän harmaasävyjä (värisävyjä) käytettävissämme.

Channel Mixer on siis hyvä tapa muuntaa värikuva mustavalkoiseksi. Tee Channel Mixer layerina, jotta editointimahdollisuus säilyy. Rasti ruutuun 'Monochrome' ja sitten vääntämään liukuja. Tässä vaiheessa on mahdollista tehdä samoja asioita kuin suodattimilla mustavalkoiselle filmille kuvattaessa. Esimerkiksi punaista korostamalla saadaan sininen taivas toistumaan tummana ja kontrasti sinisen taivaan ja valkoisten pilvien välillä korostuu. Hienovaraisemmalla 30-60-10-säädön muokkauksella (sehän oli Photoshopin tapa muuntaa värikuva automaattisesti mustavalkoiseksi) saadaan pienempiä eroja ja voidaan hakea vaikkapa sitä omaa totuttua mustavalkokuvaa... filmien sävytoistoerot johtuvat nimittäin osittain juuri niiden eroista herkkydessä eri värisävyille. Tri-X taisi olla suunnilleen 40-30-30 (jos nyt muistan oikein). Nyrkkisääntö on pitää summa lähellä sataa prosenttia. Tässä voi miettiä ja kokeilla punaisen, oranssin ja keltaisen filtterin käyttöä (kasvattaa noiden värien suhteellista osuutta).

Kun Channel Mixerin tekee layerilla, voi sitä palata säätämään myöhemmin, vaikkapa sävytyksen yhteydessä.

Toinen tapa muuttaa värikuva mustavalkokuvaksi on laittaa 'Hue/Saturation'-layer värikuvaan. Layerista pudotetaan saturaatio nollaan. Nyt tuli eräänlainen mustavalkokuva, joka tosin näyttänee hieman lattealta. Lisää uusi 'Hue/Saturation'-layer taustalla olevan värikuvan ja ensimmäisenä tehdyn 'Hue/Saturation'-layerin väliin. Valitse 'Blending mode:ksi' 'Color'. Sitten rasti ruutuun 'Colorize'. Nyt voit säätää 'Hue'-liu'ulla kuvan sävyalaa samaan tapaan kuin 'Channel Mixer:illä'. Loppusilaus 'Saturation'- ja 'Lightness'-säätimillä ja siinähän sinulla on mustavalkokuva.

Harmaasävykuvien sävyttäminen (engl. toning)

Jos harmaasävykuva on todellakin harmaasävyinen (grayscale), vaihda täysväritilaan. Jos noudatit ylläolevia ohjeita, kuvasi on edelleen RGB-tilassa ja layeripaletissa näkyy alimpana alkuperäinen värikuva. Tee päällimmäiseksi 'Color Balance'-layer. Rasti ruutuun 'Preserve luminosity' ja kuvan kokonaiskirkkaus säilyy ennallaan. Valitse tummat, keskialueen tai kirkkaat sävyt ja anna kuvalle väriä. Tummille ja kirkkaille sävyille voi antaa myös eri värisen sävytyksen. Säätämällä layerin opasiteettia voidaan myös vaikuttaa sävytykseen. Sitten säätämään. Kokeile vaikka arvoja +4-23-23 tai +11+1-9 (seepia), sinisen ja seepian sävyjä on varsin helppo loihtia mustavalkokuvaan.

Sävyttäminen kahdella sävyllä (engl. split toning)

Sävytysmenetelmän kemiallisessa versiossa kuva on sävytetty vain osittain tai sävytyksessä on käytetty kahta väriä. Sävytysaineita on kahta tyyppiä, "epäsuoria" (engl. indirect) ja "suoria" (engl. direct). "Epäsuora" vaatii valkaisun, jossa kuvan musta hopea valkaistaan latentiksi (näkymättömäksi) ja tämä latentti kuva voidaan sitten sävyttää. Esimerkiksi seepia on "epäsuora" sävyte. "Suora" menetelmä puolestaan on yhden kylvyn sävyte ja se sävyttää näkyvän mustan kuvan. Tällaisia ovat esimerkiksi kupari ja sininen sävyte.

Kahdella sävyllä sävytettäessä kuvaa valkaistaan ensin laimennetulla valkaisukylvyllä vain osittain, jolloin tummimmat kohdat jäävät kuvaan näkyviin. Huolellisen pesun jälkeen kuvan näkymätön osa sävytetään seepian väriseksi. Tämän jälkeen edelleen mustat tummimmat sävyt voidaan sävyttää sinisiksi, jälleen varovasti ja tulosta tarkkaillen. Kuvan sävyala on nyt esimerkiksi tumman sinisestä vaaleisiin seepian sävyihin.

Photoshopissa sama saadaan aikaan kahdella Color Balance -layerilla. Aloitetaan harmaasävykuvasta RGB-moodissa. Tehdään ensin vaikkapa kuvan tummille sävyille sininen sävy säätämällä Color Balancea syaaniin ja siniseen päin tummille sävyille ja keskisävyille. Aktivoi Preserve Luminosity -täppä, jotta kuvan kokonaiskirkkaus ei muutu. Sitten tehdään toinen Color Balance -layer ja säädetään keskisävyjä ja kirkkaita sävyjä lämpimiksi antamalla niille lisää keltaista ja punaista, jälleen Preserve Luminosity -täppä merkattuna. Tämän jälkeen mennään Layers-paletin submenuun ja valitaan 'Blending Options'. Avautuvan dialogin alareunassa on kaksi palkkia. Alempi kuvaa alempaa layeria ja sen kolmiot saavat olla vasemmassa ja oikeassa reunassa. Tartu nyt ylemmän layerin vasempaan mustaan kolmioon ja vedä se alt-näppäin pohjassa kahtia. Kolmion puolikkaiden väli on se alue, jolla alempi sävytys ja ylempi sävytys sekoittuvat. Väliä puolikkailla saa olla reippaasti (vaikka puoli palkinmittaa), jotta sävyt vaihtuvat pehmeästi. Vasen kolmionpuolikas pitää vetää jonnekin puolivälin vasemmalle puolelle eli ylemmillä mustilla kolmionpuolikkailla säädetään alue, jolla sävyjen muutos tapahtuu. Ylemmän palkin oikea valkoinen kolmio on oikeassa reunassa. Preview-täppä päällä muutokset näkyvät kuvassa. Sävytys on nyt valmis.

Mustavalkokuvien painamisesta

Hyvälle paperille painetut mustavalkokuvat tai painotyönä tehdyt kuvasalkut eivät ole pelkällä mustalla painettuja. Syy tähän ei ole kuvan toonaus, sillä kuvaa ei voi laadukkaasti painaa myöskään pelkällä ruskealla. Syy on kuvan rasteroinnissa. Kaikki painotyöt rasteroidaan ja rasterointi rajoittaa toistettavien sävyjen määrää.

Rajusti yksinkertaistaen voisi sanoa, että tietyllä paperilla ja painoprosessilla on tietty linjatiheys ja tämä määrittää kuinka "terävä" kuva on. Käytännössä siis että kuinka isoja ne rasteripalloset ovat. Sitten kun tulostetaan filmiä, jolla rasterointi tehdään, on filmitulostimella tietty suurin pistetiheys, esimerkiksi noin 2500 pistettä tuumalle (nyt puhutaan jostakin tulostuspalvelun Linotronicista). Edelleen yksinkertaistaen voi sanoa, että jos linjatiheys on 70 linjaa (aika korkea) ja pistetiheys 2500, saadaan periaatteessa toistettua noin 35 sävyä. 35 sävyä ei ole paljon. Mitä suurempi linjatiheys, sitä vähemmän sävyjä. Lisäksi painoväri leviää, joten tummimmat sävyt menevät tukkoon ja... monimutkainen suo mutta periaate taisi tulla selväksi: painokuva on kompromissi "terävyyden" (linjatiheys) ja sävymäärän suhteen.

Ongelman ratkaisu on pitkään ollut Duotone-painaminen, jossa käytetään kahta eri väriä, kahta eri painofilmiä ja se on siis kaksiväripainomenetelmä. Vähän niinkuin aikakauslehtien neliväripaino, mutta kahdella ns. spottivärillä tai Pantone-värikartan värillä. Duotone-menetelmässä siis valitaan kaksi värisävyä ja sitten muunnetaan kuva esitettäväksi noilla kahdella värillä, rasteroidaan, tulostetaan filmit ja painetaan. Tritonessa värejä on kolme ja Quadtonessa neljä. Toinen vaihtoehto on painaa kuvan tavallisena neliväripainona (CMYK), mutta miksi tehdä mustavalkokuvasta neliväriesitys jos pärjää kahdella painovärillä? Lisäksi Duotonen gamut saattaa olla CMYK-gamutia laajempi, sillä duotone-väri voi olla CMYK-gamutin ulkopuolelta. Mustavalkokuvassa näkyy myös pienikin neliväripainon kohdistusvirhe, kuvassahan ei pitäisi olla värejä ollenkaan (kohdistusvirhe näkyy usein värivirheenä).

Mitäs iloa tästä on sitten digikuvaajalle? Hieman samaan tapaan voi mustavalkoinen (tai seepianvärinen) tuloste näyttää lattealta ja lisää sävyjä saadaan käyttämällä enemmän värejä. Mustavalkoisen digitaalisen harmaasävykuvan värjääminen seepiaksi tuottaa seepian sävyjä, kun taas mustavalkoisen digitaalisen harmaasävykuvan duotone-erottelu tuottaa kahden värin sävyjä. Tämä taustana alla esitetylle Duotone-menetelmälle.

Digitaaliset Duotonet ja niiden tulostaminen

Digitaalisen mustavalkokuvan voi muuttaa Duotoneksi vain grayscale-tilasta. Kuvan layerit pitää siis liiskata ja kuva pitää muuttaa harmaasävytilaan, jotta siitä voidaan tehdä Duotone. Harrastajalle Duotonessa mukavaa lienee valmiiden Duotone-erottelujen olemassaolo. Ei tarvitse välttämättä päättää sävytyksen väriä itse kun valmiita malleja on valmiina. Kemiallisessa vedostamisessa ei oikeasti ole kovin montaa sävytysväriä ja mustavalkoisesta sävytetystä kuvasta tulee helposti epäluonnollisen tuntuinen (totuttuun kemialliseen kuvaan verrattuna) jos käyttää kovin erikoisia värejä sävytyksessä.

Duotonea ei voi tulostaa mustesuihkutulostimella, mutta Duotonen voi konvertoida RGB-kuvaksi joka on tulostettavissa. Valitusta Duotone-erottelusta riippuen jotkin Duotone-sävyt saattavat olla RGB-gamutin ulkopuolella, mutta tämän ei pitäisi olla suuri ongelma.

Solarisointi (engl. solarisation)

Asiaan vihkiytymättömille pieni johdanto: Solarisoinnilla tarkoitetaan sitä, että kuvaa valotetaan lyhyesti sen ollessa vielä kehitteessä. Tekniikan kemiallinen versio ei ole mitenkään erityisen tarkka, vaan kuvia saa helposti tehdä useita ennen kuin lopputulos on toivotun kaltainen. Digitaaliversio sen sijaan on hyvinkin tarkka.

Tee kuvalle Curves-layer ja väännä käyrä alloille tai A:n muotoon. Kynä ja Shift-klikkaaminen auttaa suoran viivan tekemisessä. Solarisointi tulee nyt koko kuva-alalle. Jokaisella layerilla on kuitenkin myös maski, jonka avulla solarisoinnin voi rajoittaa vain osalle kuva-alaa.

Piirustustabletin omistavalle helpoin tapa tehdä maski on vaihtaa QuickMask-modeen ja ottaa joku kuvan kokoon nähden suurehko pehmeäreunainen Brush. Kosketusherkkyys kannattaa valita säätämään opasiteettia, jolloin Brush on koko ajan yhtä iso ja kosketusherkkyys säätää vain voimakkuutta, jolla maskia syntyy tai poistuu. Jollei tablettia ole, kannattaa piirtää hiirellä summittainen valinta ja antaa sille kuvan kokoon nähden suuri Feather, jolloin valinnan reuna pehmenee. Tarkoitus on joka tapauksessa tehdä solarisoinnin reunasta pehmeä, aivan kuin kehittyvää kuvaa olisi varjostettu valotettaessa.

Kokemuksia Epson 2100 -tulostimesta

Tulin hankkineeksi Epson 2100 -tulostimen syksyllä 2004. Vanhan Epson 870 -tulostimen kanssa tummien värisävyjen tulostaminen oli tuskaa, ne jotenkin klippasivat mustaan. Aivan tummimmmat sävyt eivät toistuneet millään hyvin, vaan menivät tönkkämustaksi. Kun sain 2100-tulostimen toimimaan ja ekat vedokset pihalle, huomasin että vanha 870 ei ollut toistanut kirkkaimpiakaan sävyjä kunnolla. Sitä en ollut edes huomannut tuskaillessani huomattavasti vaikeamman mustan pään ongelman kanssa. 2100 toimii kuin unelma, sillä on helppoa saada aikaan näyttäviä kuvia. Mukana toimitetut väriprofiilit toimivat erinomaisesti.

Jollekulle saattaa olla ongelma, että tulostimelle ei ole glossy-paperia laisinkaan (kiiltävä), ja semigloss kärsii metamerismista (värit muuttuvat kun kuvaa valaisevan valon tulokulma muuttuu). Minulle tämä ei ole ollut ongelma, erityisesti kun löysin kymppikuvia varten Archival Matte 10cm * 8m rullapaperin. Nyt voi tulostaa kaikki kuvat Archival Matte -paperille! Hyllyssäni on tuon rullapaperin lisäksi aanelosta ja A3+ koon arkkeja.

Aluksi tulostin kymppikuvat semigloss rullapaperille ja mustien kasettien vaihto oli ikävä toimenpide (tulostimessa on seitsemän erillistä värikasettia, mutta mustia on kaksi (matalle ja glossylle) ja vain toinen sopii kerralla tulostimeen). Nyt käytän vain mattamustaa.

Mustavalkoisia en ole paljoa tulostanut, mutta kahden mustan (Black ja Light Black, Musta ja Vaalea Musta) järjestelmällä saa mielestäni erinomaisia mustavalkokuvia. Olen lukenut ammattilaisten kehuvan vasta uudempia kolmen mustan printtereitä mutta minulle tämä on ollut varsin hyvä vehje. Ehkä nälkä kasvaisi syödessä jos innostuisi tulostamaan enemmän mustavalkoisia.

Tulostimen profiilit piti etsiä rompulta ja asentaa Photoshopin tiettyyn hakemistoon, mutta kun sen sai tehtyä ei väritoisto ole ollut ongelma.

Epson 2100 on poistunut markkinoilta, mutta seuraava versio R2400 on entistäkin parempi: Uudet K3 musteet ovat saaneet kehuja.