www.ristila.com -> VALOKUVAUS -> HARRASTAJAN TYÖTAPA

Tällä sivulla myös:
Värienhallinnasta
Perinteinen kemiallisen valokuvalabran työtapa lyhyesti
Peruskäsittely kuvalle
Tiedostoista

Harrastajan työtapa, workflow

Digitaalinen työtapa on oma prosessinsa, joka eroaa niin mustavalkoisesta-, värinega- kuin diakuvausprosessistakin. Kameran käytöstä ja kuvaamisesta kerron sivulla digikamera, tässä käsitellään kuvan jatkokäsittelyä ja värienhallintaa.

Tässä työtavassa ajatuksena on aloitteleva tai pidemmällekin ehtinyt harrastaja, joka kuvaa jpg-tiedostoja pokkarikamerallaan tai digitaalisella järjestelmäkamerallaan ja haluaa kuvistaan mahdollisimman hyviä. Pitkälle ehtineille amatööreille ja ammattilaisille on monipuolisempi työtapa täällä. Ennen ammattilaisen työtapaa kannattaa kuitenkin ottaa haltuun tämä yksinkertaisempi harrastajan työtapa.

Jokunen termi ja käsite

Kuvan koon määrittää sen pikselimäärä ja värisyvyys. Pikselimäärällä tarkoitetaan kuvassa olevien pikselien eli kuvapisteiden lukumäärää, esimerkiksi kahdeksanmegaisesta kamerasta tulee kahdeksan miljoonan pikselin kuva. Värisyvyydellä tarkoitetaan värisävyjen määrää. Digikuvan kunkin pikselin väri esitetään yleensä punaisen, vihreän ja sinisen värin avulla (RGB, Red-Green-Blue, Punainen-Vihreä-Sininen). Kullekin näistä kolmesta väristä on 256 eri värisävyä (2 potenssiin 8 eli kahdeksan bittiä, 256 värisävyä normaalina kymmenjärjestelmän lukuna) ja siten esitettävien värisävyjen määrä on näiden kolmen värin värisävyjen määrän tulo: punaiset * vihreät * siniset = 256*256*256 = noin 16 miljoonaa värisävyä.

Esimerkiksi 5 megapikselin täysvärikuva on kooltaan 5 megapikseliä * 3 väriä * 8 bittä eli tavu per väri, yhteensä 15 megatavua. Tämä siis RGB-värimaailmassa (Red-Green-Blue eli Punainen-Vihreä-Sininen) ja 8 bittiä per väri -esitystavassa (ns. 8-bittinen tai 24-bittinen, 8-bittinen tarkoittaa 8 bittiä per väri ja 24-bittinen yhteensä 24 bittiä per kaikki kolme väriä, termejä käytetään synonyymeinä). Kuvalla voi olla suurempikin värisyvyys, esimerkiksi 16 bittiä per väri. Tällöin kuvan koko on 5 megapikseliä * 3 väriä * 16 bittiä eli 2 tavua per väri, yhteensä 30 megatavua (ns. 16-bittinen tai 48-bittinen, jälleen 16 bittiä per väri tai 48 bittiä per kaikki kolme väriä). "Normaali" esitystapa on kuitenkin 8 bittiä per väri eli 24-bittinen esitystapa.

Termejä 8-bittinen ja 24-bittinen käytetään yleensä sekaisin ja ne tarkoittavat samaa asiaa. Kuvassa on kahdeksan bittiä per väri eli 24 bittiä per pikseli. Se toinen vaihtoehto on 16-bittinen eli 48-bittinen kuva, jossa on siis 16 bittiä per väri ja siten 48 bittiä per pikseli.

Vielä tietokonemaailman biteistä ja tavuista: Bitti (engl. bit) on yksi ykkönen tai nolla ja sen lyhenne on pieni b. Hieman yleistäen kahdeksan bittiä muodostaa tavun (engl. byte) ja tavun lyhenne on iso B tai suomessa iso T. Puhuttaessa tiedostojen koosta puhutaan tavuista eli niistä kahdeksan bitin kokonaisuuksista. Puhuttaessa dataliikenteestä (esimerkiksi laajakaistayhteyden nopeudesta) puhutaan biteistä. 512 Kb/s laajakaistayhteydellä voidaan siirtää noin 50 kilotavua sekunnissa (hieman yksinkertaistaen), toisin sanoen 500 KB tiedoston siirtäminen 512 Kb/s tiedonsiirtolinkillä vie noin kymmenen sekuntia.

Tietokonemaailma kun on niin kovin sidottu kahden potensseihin, myös kilon eli tuhannen määritelmä on tietokonemaailmassa 1024. Kilotavu sisältää siis 1024 tavua. Megatavu on 1024 kilotavua eli 1048576 tavua. Ja tietoliikennemailmassa kilo on tasan 1000. Tämä ei onneksi juuri haittaa, sillä muutaman prosentin epäselvyys tiedoston koossa ei useimmiten ole merkittävä.

Seuraavaksi tiedostomuotoja eli tiedostoformaatteja:

TIFF, Tagged Image File Format, sisältää kuvan jokaisen bitin ja pikselin. Yleensä TIFF-kuva on 8-bittinen. Edellämainittu viiden megapikselin kuva TIFF-muodossa on siis 15 MT (megatavua).

Yleensä TIFF-kuva on RGB-muodossa ja siinä on 8 bittiä per väri eli se on 24-bittinen RGB-kuva. Määrittely sisältää myös paljon muita kuvia, esimerkiksi 16 bittiä per väri sisältävät kuvat eli 48-bittiset RGB-kuvat. TIFF-kuva voi olla myös CMYK-värimaailmassa (CMYK, Cyan-Magenta-Yellow-blacK, Syaani-Purppura-Keltainen-Musta), jolloin 8 bittiä per väri tuottaa 32-bittisen CMYK-TIFFin. Lisäksi TIFFiin voi tallettaa alfakanavia. Ja niin pois päin. Kuitenkin jos puhutaan vain yleensä TIFFistä, sen voi olettaa tarkoittavan 24-bittistä RGB-kuvaa.

TIFF-kuvia voidaan pakata haviöttömästi. Tällöin kuvan koko putoaa yleensä noin puoleen. Kuvaa tallennettaessa ja avattaessa menee hetki pakkaamiseen tai pakkauksen purkamiseen. Kuvasta ei katoa informaatiota häviöttömässä pakkauksessa. TIFF-tiedostomäärittely käsittää myös RLE-pakatun TIFFin (häviötön pakkaus).

Tiedoston voi pakata häviöttömästi myös minkä tahansa tiedoston pakkaamiseen soveltuvalla pakkausohjelmalla, esimerkiksi WinZip-ohjelmalla. Tämä lienee järkevää kuitenkin vain tiedostojen varmuuskopiointia varten tai lähetettäessä tiedostoja sähköpostin liitteenä. Jos tiedostomuoto sisältää häviöllisen tai häviöttömän pakkauksen, ei WinZip saa kutistettua sitä enää merkittävästi pienemmäksi. Sen sijaan tiedoston koko saattaa jopa kasvaa. Nyrkkisääntö on, että tiedoston voi pakata vain kerran eikä uusi pakkaus toisella ohjelmalla enää pienennä tiedostokokoa.

JPG (JPEG), Joint Photographic Experts Group -elimen mukaan nimetty tiedostomuoto, on häviöllinen pakattu tiedostomuoto. JPG-kuvat pakataan siten, että kuvasta karsitaan ihmissilmälle "ylimääräistä" informaatiota. JPG-pakkaus sopii erinomaisesti valokuville. 5 MP esimerkkikuvamme pakkautuu hyvin 2 MT ja jopa 1 MT tiedostoksi ilman että pakkausvirheitä huomaa silmällä. Rajusti pakattaessa pakkausvirheet näkyvät ensin kontrastikkaissa kohdissa ja oikein paljon (liikaa) pakattaessa jo tasaisilla sävypinnoillakin. Tallennettaessa valitaan pakkauksen määrä, paremmissa ohjelmissa on kuvalle esikatselumahdollisuus. Esikatselulla on mahdollista pakata kuvaa kuhunkin käyttötarkoitukseen mahdollisimman paljon.

Kuvia ei kannata pakata häviöllisellä pakkauksella moneen kertaan. Jokaisella pakkauskerralla kuvasta häviää informaatiota ja useiden pakkauskertojen jälkeen kuva heikkenee havaittavasti (siis mikäli avaat kuvan, muokkaat sitä ja pakkaat uudelleen, avaat muokkaat ja pakkaat uudelleen ja niin edelleen). Tässä alempana esittämässäni työtavassa kuva pakataan kerran kamerassa, sen jälkeen se tallennetaan aina ilman häviöllistä pakkausta. Jos kohdeformaatti on paperikuva, kameran pakkaus jää ainoaksi häviölliseksi pakkaukseksi. Jos kohdeformaatti on web-sivu, kuva pakataan häviöllisesti jpg-muotoon käsittelyn lopuksi ja siirretään webiin, silloin kuva on pakattu kahdesti. Kaikki välivaihetallennukset tehdään siis ilman häviöllistä pakkausta, joko TIFF-tiedostoiksi tai ensisijaisesti kuvankäsittelyohjelman omaan tiedostomuotoon.

PSD on Photoshop-kuvankäsittelyohjelman oma tiedostomuoto. Talletettaessa keskeneräinen tai valmis kuva psd-tiedostoksi, voidaan tallettaa myös polut, layerit, alfakanavat ja muu informaatio ja kuvan jälkikäsittelyä on helppo jatkaa avatusta tiedostosta. Mikäli kuva talletetaan johonkin muuhun muotoon, jotakin tietoa joudutaan usein hylkäämään tai kuvan layereita joudutaan yhdistämään. Esimerkiksi jpg-muotoon talletettaessa joudutaan layerit liiskaamaan (engl. flatten, käyttämäni suomennos saattaa hieman ontua...) kuvaan ja alfakanavat ja polut pitää hävittää.

GIF, Graphics Interchange Format, on häviöllisesti pakattu tiedostomuoto. Gif-kuvat pakataan kuitenkin eri tavalla kuin jpg-kuvat. Gif-kuvissa on vain 256 väriä ja sille on mahdollista määritellä läpinäkyvä "väri". 256 värin paletti voidaan haluttaessa valita itse ja tällä tiedostomuodolla yhtä tai muutamaa väriä sisältävät logot ja esitysgrafiikat (histogrammit jne) pakkautuvat todella pieneen tilaan. Lisäksi gif-kuvan voi piirtää näytölle vaiheittain tarkentuvana (engl. interlaced), se oli aikanaan hitailla modeemiyhteyksillä hieno ominaisuus. Gif on siis hyvä tiedostomuoto web-sivun logoille, esitysgrafiikalle tai viivapiirroksille (engl. line art), mutta valokuvat tai sävypinnat (engl. gradient fill) eivät pakkaudu gif-muotoisina kauniisti. Nyrkkisääntönä onkin, että valokuvat sekä runsaasti sävyjä sisältävät asiat kannattaa pakata jpg-muotoon ja tekstit sekä esitysgrafiikat kannattaa pakata gif-muotoon.

PNG, Portable Network Graphics, on GIF:n kaltainen häviöllisesti pakattu tiedostomuoto. Png syntyi aikanaan lähinnä gif-tiedostomuodon patenttien vuoksi, mutta gif:in patentit ovat jo vanhentuneet. Lisäksi png on gif-tiedostomuotoa monipuolisempi.

Itse olen käyttänyt kuitenkin gif-tiedostomuotoa kun olen siihen joskus tottunut... Netscapen ensimmäinen kunnolla toimiva versio 1.0N taisi aikanaan tukea jpg:tä ja gif:iä, myös jälkimmäisen interlaced-versiota. Siitä se kai jäi päälle...

Png:n värit eivät rajoitu vain 256:een, mutta sinällään indeksoitu väriesitys (eli rajoitettu värimäärä tai ns. paletti) ei ole mielestäni sopiva valokuville. (Tämä on mielipide, sillä tunnenpa sellaisenkin tyypin jonka mielestä on hienoa kun kuvan voi esittää pienellä väripaletilla, vaikka sitten käsin editoidulla. Minä en ymmärrä tuon pienen väripaletin hienoutta, mutta ymmärrän esittää oman mielipiteeni mielipiteenä.) Valokuvat siis jpg-muotoon ja esitysgrafiikat gif-muotoon.

Kuvan resoluutiolla (resoluutio merkityksessä pikselitiheys) tarkoitetaan kuvan sisältämää määrää pikseleitä mittayksikköä kohti. Esimerkiksi monitorissa on yleensä noin 72 pikseliä tuumalla, valokuvassa pikseleitä on tuumalla yleensä enemmän.

Kuvan koon kasvaessa myös sen katseluetäisyys kasvaa, sillä kuvaa katsotaan kauempaa. Kuvassa voi siten olla pienempi resoluutio eli vähemmän pikseleitä mittayksikköä kohden. Siten voisikin ajatella, että kuvan resoluutio on vähemmän tärkeä asia kuin kuvan pikselimäärä. Viiden megapikselin kuvan pitäisi jo olla hyvän näköinen koossa kuin koossa katseluetäisyys huomioiden.

Webiin laitettavissa kuvissa puolestaan lasketaan aina pikseleitä. Kuvan koko ilmoitetaan pikseleinä, omat kuvani ovat noin 720 * 480 pikseliä (vanhemmat 3:4-formaatin kuvat 640 * 480 pikseliä) ja pikkukuvat 225 * 150 (200 * 150) pikseliä. Webiin laitettavat kuvat kannattaa pakata JPG-muotoon, jotta ne vievät vähemmän tilaa palvelimella ja toisaalta ovat nopeampia noutaa katsottaviksi. Itse olen pyrkinyt pakkaamaan pikkukuvat pieniksi, mutta koettanut säilyttää isot kuvat mahdollisimman hyvälaatuisina. Hyvälaatuiset kuvat ovat se pihvi tällä sivustolla... Modeemikäyttäjille lataaminen voi tosin olla välillä hieman rauhallista. Laajakaista on nykyaikaa, ainakin valokuvauksen harrastajalle.

Resoluutiolla on myös toinen merkitys, terävyys. Resoluutiolla merkityksessä terävyys tarkoitetaan kuvan kykyä toistaa yksityiskohtia.

Toinen terävyyttä kuvaava termi on akutanssi (acutance). Akutanssilla tarkoitetaan kuvan "reunaterävyyttä" tai "kontrastikkuutta" tietyssä mielessä.

Kuvan subjektiivinen "terävyys" on sekä resoluutiota että akutanssia. Perinteisen kemiallisen valokuvauksen puolella pärjää ympäripyöreällä termillä "terävyys", mutta digipuolellä törmää väistämättä resoluutioon ja akutanssiin. Muokattaessa kuvaa tietokoneella resoluutio ei kärsi, mutta akutanssi kärsii ja kuvasta tulee "pehmeän oloinen". "Terävyyden" voi kuitenkin helposti palauttaa epäterävällä maskilla, (unsharp mask, USM) ja kuva saa takaisin "terävyytensä". Pokkarikamera tekee aina jonkin verran terävöintiä jpg-kuville ja käsitellylle kuvalle tehdään terävöinti aivan viimeiseksi, juuri ennen tulostusta tai pakkausta webiin.

Kuvan kokoa voi suurentaa ("ressing up"), jos sen haluaa tulostaa todella suurena. Tällöin kuvankäsittelyohjelma "arvaa" eli interpoloi kuvaan uusia pikseleitä. Uudet pikselit eivät tuo kuvaan uutta informaatiota, mutta suurennoksessa pikselikoko pienenee. Kun isokokoista kuvaa katsoo läheltä, ei pienempikokoinen pikseli ole havaittavissa neliön muotoisena tasavärisenä laatikkona kun kuvan pikselimäärää on kasvatettu. Samalla tavalla kuvaa voi pienentää esimerkiksi webiin laitettavaksi. Pienennettäessä luonnollisesti hukataan kuvainformaatiota.

Värienhallinnasta

Värienhallinta (Color Management System, CMS), on keino hallita kuvan värejä kuvankäsittelyprosessissa. Värienhallinnan avulla värit toistuvat samanlaisina kamerasta kuvaruudun kautta tulosteeseen. Värienhallinnalla ei siis korjata värejä, vaan säilytetään niitä.

Kullakin workflown laitteella on oma tapansa toistaa värejä sekä usein erilainen värintoistokyky eli värintoistoalue, gamut. Gamutilla tarkoitetaan värimallin sekä laitteen kykyä toistaa värejä.

Värit voidaan esittää erilaisilla värimalleilla, esimerkiksi RGB:llä (Red-Green-Blue eli punainen-vihreä-sininen) ja CMYK:llä (Cyan-Magenta-Yellow-blacK eli syaani-magenta-keltainen-musta, käytetään painotöissä). Vielä yksi värimalli on LAB (Luminance-A-B eli kirkkaus-A-B). LAB-värimallilla on helppo esittää vaikkapa eri sävyisiä yhtä kirkkaita värejä ja sillä voidaan tehdä joitakin kuvankäsittelyoperaatioita vaikuttamatta väreihin (vaikutus voidaan suunnata vain kirkkauteen). Erilaisilla värimalleilla on erilainen gamut ja siten muunnos näiden välillä muuttaa aina kuvaa jollakin tavalla. Muunnoksia värimallien välillä kannattaa siten tehdä niin vähän kuin mahdollista ja harkitusti, jotta kuva ei suotta vääristy.

Kameroiden, näyttöjen ja tulostimien tapa esittää värit on tyypillisesti hieman erilainen. Tietty numeroyhdistelmä punaista, vihreää ja sinistä tuottaa hieman erilaisen värin eri laitteilla. Kun värit halutaan esittää samanlaisina kautta koko kuvankäsittelyprosessin kamerasta paperille asti, pitää jokaisella laitteella olla oma väriprofiilinsa (color profile).

Kameroita ei tarvitse profiloida niiden värienkäsittelymekanismien vuoksi, sillä tyypillisesti kamerassa säädetään kuvakohtaisesti esimerkiksi valkobalanssia (valkobalanssi vaikuttaa erittäin voimakkaasti kuvan väreihin). Kamerassa voi olla väriavaruuden valinta (katso alla) ja tässä työtavassa sen pitää olla sRGB.

Näyttö sen sijaan toistaa värit aina samanlaisena ja se on hyvä kalibroida (säätää värit kohdalleen niin hyvin kuin mahdollista) ja sitten profiloida (luoda sille väriprofiiili). Näytön väriprofiilin voi luoda kalibrointi- ja profilointilaitteella, esimerkiksi ColorVisionin Spyder on suht edullinen (noin 200 EUR) laite tähän tarkoitukseen. Väriprofiili asennetaan automaattisesti käyttöjärjestelmän käyttöön ja koneen käynnistyessä ehkä huomaa pienen muutoksen monitorin väreissä kun profiili otetaan käyttöön. Nyt monitori toistaa värit tarkalleen oikein ja kuvankäsittely on luotettavaa.

Tulostinkin pitää profiloida. Kullekin tulostin-värit-paperi-yhdistelmälle pitää laatia oma profiilinsa. On helppo huomata paperin vaikutus tulostamalla tavalliselle aaneloselle (kuvasta tulee aika onneton). Samanlaisia eroja, joskin hienovaraisempia, tulee erilaisten hyvien tulostusmateriaalien välille. Samalla tavalla vaikuttaa värien vaihtaminen valmistajan omista jonkun muun valmistajan tarvikeväreihin. Parempien ammattikäyttöönkin tarkoitettujen tulostimien mukana tulee joitakin varsin hyviä profiileja valmistajan omille väreille ja papereille. Edullisten tulostimien profiilit puolestaan ovat toisinaan aivan luokattomia. Paremman tulostimen hankkimalla, käyttämällä alkuperäisiä värejä ja saman valmistajan papereita voi ohittaa tulostimen profiloinnin kokonaan. Suosittelen tätä vaihtoehtoa, profilointi on työlästä (lukulaitteella luetaan satakunta tulostettua väriläiskää) ja tulostimen profilointilaite on näytön profilointilaitetta kalliimpi.

Laitekohtaisten väriprofiilien lisäksi on olemassa standardoituja väriprofiileja, joita kutsutaan väriavaruuksiksi (color space). RGB-värimallin väriavaruuksia ovat muun muassa sRGB ja Adobe RGB(1998). sRGB on "se tavallinen RGB", jonka esimerkiksi monitori toistaa helposti. Adobe RGB (1998) on laajempi väriavaruus ja sen avulla voidaan esittää sellaisiakin värejä joita monitori ei pysty toistamaan (mutta osa tulostimista pystyy tulostamaan). Adobe RGB (1998) tuo joitakin haasteita kuvankäsittelyyn etujensa lisäksi, joten tässä harrastajan työtavassa käytetään sRGB-väriavaruutta kuvankäsittelyssä.

Kameran väriavaruudeksi kannattaa valita sRGB, jottei muunnoksia väriavaruuksien välillä tarvitse tehdä.

Valitse Photoshopissa 'Edit | Color settings' ja sieltä aseta sieltä RGB-työskentelyprofiiliksi sRGB (sen pitäisi olla oletusarvoisesti jo sRGB). Nyt tarvittavat väriprofiileihin ja -avaruuksiin liittyvät valinnat on tehty kamerassa ja kuvankäsittelyohjelmassa, tulostamisen valinnoista myöhemmin lisää.

Olen siis käyttänyt Photoshopissa työskentelyväriprofiilina sRGB-väriprofiilia ja tulostettaessa tulostimen väriprofiilia (käyttämälleni paperilaadulle), jolloin Photoshop tekee tarvittavat muunnokset kuvaa tulostimelle lähetettäessä. Tulostimen asetuksista värienhallinnan on oltava pois päältä (muuten muunnokset tehdään kahteen kertaan, Photoshopissa ja tulostimessa (tulostinajurin toimesta)). Kuvaa tallennettaessa olen tallentanut sen työskentelyväriprofiilissa eli sRGB-väriprofiilissa.

Mikäli profiilia tulostimelle ei löydy, kannattaa valita Photoshopissa kohdeväriprofiiliksi sRGB ja valita tulostimen asetuksista sRGB ja oikea tulostusmateriaali. Valitse paperityyppi, tarkkuus ja muut perusasetukset. Períaatteessa Photoshopista tulee standardoidun sRGB-väriavaruuden kuva, tulostin tietää kuvan olevan standardoidussa sRGB-väriavaruudessa, ja kaiken pitäisi mennä kohdalleen. Yleensä ei kuitenkaan mene. Jos tämä "sRGB ja sRGB" ei tuota hyvää kuvaa, kannattaa ehkä kokeilla tulostimen värienhallintaa. Photoshopin kohdeväriavaruudeksi sRGB ja sitten tulostimen värienhallinta käyttöön: valitse materiaali ja muut kuvan tulostamiseen liittyvät asetukset tulostimen asetuksista (jyrkkyys, värikylläisyys, realistinen valokuva jne), kokeile eri mahdollisuuksia samalla kuvalla. Jollei tämäkään auta, täytyisi tulostin profiloida. Usein on helpompaa ja halvempaa vaihtaa kunnon valokuvatulostimeen, johon valmiit profiilit ovat saatavilla. A4-koon kunnollisen ammattitasoisen valokuvatulostimen saa alle viidellä sadalla. Tulostinta hankkiessa kannattaa selvittää mitä materiaaleja tulostimelle suositellaan ja saako niille väriprofiilit.

Jos haluaa käyttää jonkun muun valmistajan papereita, niille saattaa löytyä valmiit väriprofiilit. Esimerkiksi viime aikoina testeissä menestyneille Ilfordin tulostusmateriaaleille löytyy väriprofiilit useille tulostimille. Profiileja voi yleensä ladata paperivalmistajan veppisivuilta.

Webiin tallennettaessa olen tallettanut sRGB-väriprofiilissa käsitellyn kuvan ilman väriprofiilitietoa. Ilmeisesti ainoa väriprofiileja ymmärtävä selain on jo lopetettu Applen Internet Explorer, joten väriprofiilitiedolla ei ole web-sivuilla toistaiseksi mitään käyttöä. Käytännössä kaikkien kuvien tulkitaan olevan sRGB-väriprofiilissa (ja esimerkiksi Adobe RGB (1998) -väriprofiilin kuvat toistuvat väärin).

Mikäli käsiteltävä kuva on jossakin muussa kuin sRGB-väriprofiilissa, kuvan voi muuntaa kahdella tavalla toiseen väriavaruuteen: Mikäli kuvasta on kadonnut tai poistettu väriprofiilitieto, sille voi asettaa väriprofiilin Photoshopissa komennolla 'Image | Mode | Assign Profile...'. Tällä komennolla kuvaa ei muuteta vaan siihen vain liimataan jokin (puuttuva) väriprofiilitieto. Mikäli kuvan haluaa muuntaa toiseen väriaprofiiliin, Photoshopissa komento on 'Image | Mode | Covert to Profile...'. Valitse 'Relative Colorimetric', 'Use Black Point Compensation' ja 'Use Dither'. Relative Colorimetric muuntaa värit suhteessa uuteen väriprofiiliin. Black Point Compensation huolehtii siitä, että musta on uudessakin profiilissa mustaa. Use Dither puolestaan tekee vähemmän "raidallista" jälkeä tasaisten sävypintojen muuntamisessa. Nämä ovat hyvät perusasetukset. Preview näyttää arvion tuloksesta ruudulla.

Mustavalkoisiksi tai seepian värisiksi aiotut kuvat kannattaa kuvata täysvärikuvina ja tehdä muunnos vasta kuvankäsittelyohjelmassa. Harmaan sävyjä on kameran tallentamassa mustavalkokuvatiedostossa vain 256 ja se on liian vähän. Kuvia ei siksi kannata muuntaa harmaasävykuviksi kamerassa, vaan kannattaa käyttää muita menetelmiä kuvan sävyjen esittämiseen. Kuvaa voi värjätä eri tavoin, esimerkiksi käyttämällä duotone-värierottelua kuvankäsittelyohjelmassa. Duotonessa käytetään nimen mukaisesti kahta väriä kuvan esittämiseen ja sävyjä saadaan huomattavasti lisää. Duotone on ollut pitkään se oikea tapa painaa kuvia kirjoihin. Duotonea kannattaa käyttää myös omien kuviensa tulostamiseen omalla tulostimella tai tulostuspalvelussa. Tritonella ja Quadtonella saadaan vielä enemmän sävyjä, mutta aloittelijan kannattaa aloittaa mustavalkokuvien tulostaminen duotone-kuvista.

Perinteinen kemiallisen valokuvalabran työtapa lyhyesti

Perinteinen tapa valokuvata on prosessi. Kukin päätyy ennemmin tai myöhemmin käyttämään tiettyjä filmejä, tiettyjä filmikehitteitä, tiettyjä papereita ja tiettyjä paperikehitteitä. Kokonaisuus on prosessi, vaikka sitä ei välttämättä tiedostakaan.

Kunkin materiaalin valinnalle on enemmän tai vähemmän tietoinen valintaperuste. Jos kuviaan vedostaa vieraalle paperille, se on vain jotenkin hankalampaa. Tutun materiaalin sävyala ja käyttäytyminen on tullut tutuksi ja oma tapa kehittää filmit sopii itse valitulle paperille. Itse tuli kuvattua paljon Kodakin TMax:eille ja Ilfordin HP5:lle. Vedostaminen sujui mukavimmin Ilfordin Multigradelle. Miksikö? Em mää vaan tiärä, se nyt vain sujui tuolla yhdistelmällä.

Prosessin osina ovat filmi (herkkyys, rakeisuus, jyrkkyys, terävyys...), tapa kuvata (yli- ja alivalottaminen, prässäys, zone...) filminkehitys (rae, jyrkkyys, "sopivuus" filmille, prässäys...) vedostaminen (jyrkkyyden säätö, valotus, lisävalotus ja varjostus, rajaus...) ja esillepano (pohjustus, paspikset, kehykset...)

Kokonaisuudesta tulee yhtenäinen tapa valokuvata ja kukin materiaalivalinta sekä kunkin vaiheen työtavat tukevat lopputulosta, esimerkiksi paperista mustavalkokuvaa. Kuvaa ottaessa miettii filmille tallentuvaa sävyalaa, jotta vedostaminen onnistuu. Erityinen kehitys huomioidaan kuvattaessa. Kehittäessä tehdään tavanomainen tai erityinen kehitys, jotta filmille saadaan haluttu sävyala helppoa vedostamista varten. Vedostaessa tehdään sitten kuva valmiiksi ja kuva viimeistellään kehystämällä. Jokainen työvaihe tukee seuraavia työvaiheita, ja jokainen työvaihe perustuu edelliseen työvaiheeseen.

Peruskäsittely kuvalle

Digikuvauksessa kannattaa ajatella työtapaansa kemiallistakin kuvausta tarkemmin, sillä kuvaa käsitellessä on mahdollista tehdä paljon monimutkaisempia asioita kuin kemiallisella menetelmällä. Tämä mahdollistaa uusia asioita, mutta samalla tasaisen laadun ja toistettavuuden saavuttaminen on aluksi jopa hankalampaa.

Kuvaan vaikuttaa digipuolella niin kuvan lähde (skanneri, kamera), kuvan käsittely (kuvankäsittelyohjelmalla) kuin kuvan tulostaminenkin (omalla tulostimella, tulostuspalvelussa, esillepano webiin).

Kuvaamisesta tarkemmin digikamera-sivulla, mutta tärkeintä on oikea valottaminen. Harrastajan kannattaa antaa kameransa pakata kuvaa kevyesti jpg-tiedostomuotoon, jotta muistikorteille mahtuu riittävä määrä kuvia. Kuvatessa kannattaa käyttää kameran suurinta resoluutiota ja pienintä kuvaushetkeen sopivaa filminherkkyyttä. Kameran oma terävöinti kannattaa säätää pienelle, silloin kuva pakkautuu paremmin ja menee pienempään tilaan. Saman terävöinnin voi tehdä kuvankäsittelyvaiheessa. Kuvaa aina värikuvia. Älä käytä kameran omia tehosteita.

Itse käytän Photoshop-ohjelmaa, mutta samat perustoiminnot löytyvät muistakin ohjelmista. Esimerkiksi Photoshop Elements 2:sta puuttuu perustyökaluista vain Curves ja hinta on kahdeksasosa Photoshopista. Koetan kertoa toiminnoista siten, että ne ovat käytettävissä myös muissa ohjelmissa. Adobe Photoshop Elements on Photoshopin kansanpainos, jonka pitäisi olla helpompi käyttää kuvankäsittelyä aloittelevalle. Itsellänikin on yksi lisenssi, mutta en ole saanut asennettua sitä vielä minnekään. Toinen edullisemman luokan vaihtoehto on Jasc PaintShop Pro, mutta sen ongelmana oli ainakin aiemmin puuttunut värienhallinta. Kuvankäsittelyominaisuuksia on miltei yhtä paljon kuin Photoshopissakin. Photoshopin Healing Brushia ja Patchia vastaavat työkalut vielä puuttuvat.

Photoshopin ongelmana on paitsi hinta myös sen monipuolisuus --aluksi on vaikeaa päästä eteenpäin käsittämättömän monipuolisten toimintojen keskellä, laajojen valikoiden ja palettien suossa. Photoshopin käyttäjien kannattanee hankkia hyvä valokuvien käsittelyä Photoshopilla -kirja. Itselläni on Martin Irvingin "Photoshop CS2 for Photographers", sitä voin suositella. Kirja on kuulemma käännetty myös suomeksi. CS3-versiokin on jo ilmestynyt, mutta en ole vielä päivittänyt ohjelmaa enkä kirjaa.

Kun kuvat on siirretty tietokoneelle, ne voi avata kuvankäsittelyohjelmaan. Kuvia voi avata yhden kerrallaan tai nipuissa, mutta usean kuvan avaaminen kerralla saattaa vaatia niin paljon muistia, että kone hidastuu niitä käsitellessä. Itse työskentelen yleensä yksi kuva kerrallaan.

Eräs Photoshopin hienoimmista ominaisuuksista on layerit. Sen sijaan, että muutos tehtäisiin kuvaan suoraan, voidaan useita perustoimintoja tehdä effect layereina kuvaan. Layer ei muuta allaolevaa kuvaa ja layeriin voi palata ja muokata sitä. Layerit vievät kuitenkin muistia ja kasvattavat tiedostokokoa. Ennen terävöintiä layerit pitää "liiskata" eli yhdistää kuvaan. Tämän jälkeen layerit eivät ole muokattavissa. Työtapaani kuuluu säästää viimeinen versio kuvasta ennen liiskausta. Tuohon versioon voi sitten palata ja muokata kuvaa halutessaan.

Layerit kannattaa liiskata ennen kuin vaihtaa värimallia (esmes RGB -> LAB), sillä muuten layerit saattavat toimia hieman eri tavalla. Joitakin toimintoja ei voi tehdä ennen kuin layerit on liiskattu (esmes terävöinti).

1° Ensiksi kuva siis avataan kuvankäsittelyohjelmaan. Mikäli kamerasi ei liitä kuvaan väriprofiilia tai liittää siihen jonkin muun kuin työskentelyprofiilisi (sRGB tässä työtavassa), avattaessa Photoshop varoittaa virheellisestä väriprofiilista. Oma kamerani tallettaa kuvat sRGB-väriprofiilissa (ja Photoshop ei huomauta väriprofiilista kuvaa avattaessa).

Jos kuvalla on jokin väriprofiili (eri kuin valitsemasi työskentelyprofiili), vastaa kuvaa avattaessa esiin tulevaan dialogiin "muunna työskentelyprofiiliin". Photoshop muuntaa kuvan työskentelyprofiiliin ja käsittely voidaan aloittaa. Jos taas kuvassa ei ole vielä väriprofiilia, vastaa "liitä väriprofiili", jolloin kuvaan ei tehdä mitään muutoksia, siihen vain leimataan merkintä sRGB-väriprofiilista (työskentelyprofiilimme).

2° Sitten kannattaa oikaista horisontti. Eyedropperin alta löytyy measure tool, jolla vedetään kuvaan jonkin selkeän elementin mukaan vaaka- tai pystyviiva. Sitten valitaan 'Image | Rotate canvas | Arbitrary...' ja dialogissa on valmiina kääntökulma. Kuvan hierominen kääntämällä sitä useaan otteeseen heikentää suotta kuvanlaatua, kääntäminen kannattaa tehdä kerralla. Jos meni pieleen, peru ja käännä uudelleen.

Kuvan horisontin voi oikaista myös rajattaessa, silloin on helpompi säilyttää kuvan muoto eli mittasuhteet. Esimerkiksi kymppikuvia tehdessä on varmasti mukava että kuvat ovat saman kokoisia. Katso seuraavaa kohtaa (3).

3° Nyt voidaan rajata. Rajaaminen sujuu helpoiten rajaustyökalulla. Valitse reippaasti kuvaa isompi ala vetämällä reilusti kuvan yli. Jos haluaa säilyttää kuvan mittasuhteet (jotka tosin menivät pilalle jos oikaisit kohdassa 2 horisonttia oikaistessa ja kuvan koko muuttui), voi pitää isot-kirjaimet-näppäintä eli shiftiä pohjassa kun vetää laatikon kulmasta. Tökö-tökö kuvan keskelle tai enterin painallus hyväksyy muutokset. Kuva kannattaa rajata heti aluksi, jotta ylimääräiset asiat kuvassa eivät häiritsisi kuvan muokkaamista.

Mikäli kuvaa on käännetty ja kuvan suhteet muuttuivat, kannattaa jättää info-paletti näkösälle kuvaa rajattaessa. Kun rajaus on suunnilleen tehty, infopaletissa ovat kuvan uudet mitat pikseleinä näkyvillä. Nyt voi sitten (vaikka Windowsin laskimella) laskea toisen reunan mukaan toiselle uuden pituuden ja vetää sitten reunan oikeaan kohtaan. Digikameran kuvan sivujen suhde on yleensä 1.33 ja perinteisen filmikameran 1.5.

Näppärin tapa rajata ja oikaista horisontti lienee kuitenkin työskentely pelkällä rajaustyökalulla. Rajaa kuvaa kulmasta hieman pitämällä shift-näppäintä pohjassa, jolloin kuvan mittasuhteet säilyvät. Kulmasta kääntämällä voit kääntää muotonsa säilyttävää rajausta. Jos horisontin suoruuden hahmottaminen on hankalaa, siirrä rajauksen reuna horisontin lähelle (älä vedä reunasta tai kulmasta vaan tartu rajaukseen rajausalueen sisältä) ja säädä rajausta kiertämällä horisontti tarkasti suoraan. Rajaa sitten kuva siirtämällä rajausta ja säätämällä sitä kulmasta shift-näppäin pohjassa. Jos pidät aina rajauksen kokoa säätäessäsi huolella shiftin pohjassa, kuvan mittasuhteet säilyvät ja saat rajattua kuvan ja oikaistua horisontin näppärästi yhdessä työvaiheessa.

4° Sitten tarkastetaan kuvan kontrasti ja kirkkaus. Oma työkaluvalintani on Levels. Curves on ilmaisuvoimaisempi työkalu, mutta ei aivan niin intuitiivinen. Mielestäni on helpointa asettaa kirkkausarvot (musta, valkoinen ja yleinen kirkkaus) Levelsillä ja sitten seuraavaksi muokata kontrastia tarvittaessa Curvesilla. Valitse 'Layer | New adjustment layer | Levels...'. Dialogissa on histogrammi kuvasta, vasemmassa reunassa on musta ja oikeassa valkoinen. Kuvan dynamiikkaa voidaan kasvattaa siirtämällä aivan histogrammin alla olevia kolmioita. Kuvan dynamiikkaa voidaan supistaa vetämällä alempana olevia kolmioita. Yleensä siirrellään vain aivan histogrammin alla olevia kolmioita. Siirrä nyt kolmio vasemmasta reunasta kohtaan, jossa histogrammi alkaa nousta eli kohtaan, jossa alkaa olla mustia sävyjä. Samoin siirrä valkoisen pään kolmio kohtaan, jossa alkaa olla vaaleita sävyjä. Viimeiseksi siirrä keskimmäistä kolmiota tummentaaksesi tai vaalentaaksesi kuvan keskisävyaluetta (gamman säätö).

Tarkkaa työtä voi tehdä painamalla alt-näppäimen pohjaan kun tarttuu päätykolmioihin. Silloin kuvassa näkyy pois leikkautuvat kohdat (tönkkömustaksi muuttuvat tummat sävyt sekä kirkkaan valkoiseksi muuttuvat vaaleat sävyt) ja on helpompi arvioida että mitä menee kokonaan valkoiseksi ja kokonaan mustaksi. Paljoa ei saisi mennä, ja mitään oleellista ei saisi mennä.

Levelsillä vedämme siis mustan ja valkoisen kiinni histogrammimöykyn päihin ja säädämme vielä keskisävyaluetta. High key ja low key -kuvilla emme tietenkään korjaa kuvan aiottua "erikoista" sävyalaa pilalle.Sekä järjen käyttö että luovuus ovat sallittuja!

Levels-layer näkyy nyt layerilistassa ja siihen voi palata kaksoisklikkaamalla layeria.

5° Lisää kontrastia Curves-työkalulla. Valitse 'Layer | New adjustement layer | Curves...'. Diafilmiin joskus ihastuneena pidän hieman kontrastikkaammista kuvista kuin mitä tavallisesta tunnin värilabrasta yleensä tulee. Nyt kun Levelsillä on laitettu tumma ja vaalea kohdalleen, voidaan kuvan jyrkkyyttä hieman voimistaa Curves-työkalulla. Työkalun oikeassa alanurkassa on neliö, josta klikkaamalla käyrä kasvaa järjellisen kokoiseksi. Klikkaa nyt suoran keskelle kerran, samoin kohtiin yksi neljännes alhaalta päin ja yksi neljännes ylhäältä päin. Suorassa on nyt kolme pistettä (ja se on edelleen suora).

Alareuna kuvaa alkuperäisen kuvan sävyalaa vasemmalta oikealle mustasta valkoiseen ja vasen sivu muokatun kuvan sävyalaa alhaalta ylös mustasta valkoiseen. Huomaa, että skaalat voi laittaa myös valkoisesta mustaan, mutta mielestäni yllä kuvattu on jotenkin helpompi ymmärtää. Tartu nyt alimpaan pisteeseen ja vedä sitä kaakkoon hieman, sitten ylimpään ja vedä sitä luoteeseen hieman. Kun piste on valittuna, sitä voi liikuttaa nuolinäppäimillä. Tee käyrästä tällä tavalla aavistuksen verran S-kirjaimen muotoinen. Kuten huomaat, yksi nuolinäppäimen napautus on paljon. Klikkailemalla preview:tä päälle ja pois voit arvioida että mikä on hyvä määrä. Älä liioittele, sillä LCE vähän myöhemmin lisää sekin kontrastia. Toisaalta voit aina palata taaksepäin ja editoida tätä layeria.

Klikkaa 'OK' ja muutokset tallentuvat layeriksi.

6° Sitten korjaamme väritasapainon. Valitse 'Layer | New adjustment layer | Color balance...'. Kamerasta riippuen kuvilla on yleensä tietty sävyala, itse olen usein "lämmittänyt" kuvia, sillä automaattinen valkobalanssi tekee mielestäni liian kylmia kuvia (juu, kuvasin aikanaan diaa Kodachromelle ja Fujichromelle, edellinen on varsin lämminsävyinen ja jälkimmäinen on lämminsävyinen sekä luontokuvissa syvän vihreä). Laitan yleensä punaista pykälän pari, samoin keltaista. Magenta-vihreä -säätimeen en yleensä koske. Huomaa, että säädöt saa tehdä kolmasti kun haluaa ne niin vaaleille, keskialueen kuin tummillekin sävyille.

Aiemmin käytin ulkona pääasiassa "pilvisen päivän balanssia", joka tekee usein hieman kylmiä kuvia. Toisaalta ulkoilman lämmin tai kylmä sävyala näkyy kuten diafilmilläkin aikanaan. Nyttemmin olen käyttänyt Canonin automaattista valkobalanssia, joka tuntuu toimivan aika kivasti. Lämmittäminen jatkuu kuitenkin toisinaan edelleen...

7° Työversio talletetaan Photoshopin omassa tallennusmuodossa. Tämän version säilyttäminen on tärkeää, sillä seuraavat vaiheet ovat sidonnaisia kuvan kohdeformaattiin (paperikuva, kuva webiin) ja kuvan kokoon. Tästä versiosta on mukava myös tulostaa eri tulostimelle tai eri kokoon. Jos haluaa reippaasti isomman tai pienemmän kuvan, voi tästä versiosta lähteä pienentämään tai kasvattamaan kuvan pikselimäärää. Lisäksi eri tulostimet ja eri tulostuskoot saattavat tarvita eri määrän terävöintiä.

Kuvaa voi myös joutua muokkaamaan lisää mikäli värienhallinta ei toimikaan täydellisesti.

8° Kuvan layerit liiskataan. Varo tallettamasta kuvaa nyt sen äsken talletetun version päälle tai hukkaat layerit kokonaan! Valitse 'Layer | Flatten image'.

9° Kuvan resoluutio ja koko senttimetreinä valitaan.

Jos kuva on menossa painokäyttöön, jätä koon säätö repron ja painon ammattilaisille.

Jos kuva on menossa webiin, sen koko pienennetään nyt. Valitse 'Image | Resize'. Resoluutiolla ei ole väliä, syötä kuvan sivujen pituudet pikseleinä. Esimerkiksi 480 * 720. Valitse suurennossuhteeksi ruudulla 100%, se helpottaa jatkokäsittelyä.

Tulostukseen menevän kuvan tiedostokoon määrää tulostustapa. Selvitä paras resoluutio tulostimellesi ja muuta kuvan koko sopivaksi tulostukseen valitussa koossa. Tulostimen resoluutio ja käytettävä tiedoston tulostusresoluutio ovat eri asiat. Esimerkiksi Epsonin valokuvatulostimille (resoluutiot 1440 - 5760 dpi nimellinen resoluutio) hyvä tiedoston resoluutio on 300 dpi. Tätä pienempi tiedoston resoluutio pehmentää suotta kuvaa ja suurempi resoluutio on ongelma sekin. Liian suuri tiedoston resoluutio tekee kuvan tulostamisesta tarpeettoman hitaan ja raskaan tehtävän ja lisäksi kuvan laatu voi jopa huonontua --tulostimen ajuria ei ole useinkaan suunniteltu vähentämään kuvan sisältämää informaatiota vaan päinvastoin. Ja jos resoluutio on liian iso, ajuri tekee skaalauksen mitään kyselemättä. Kannattaa tehdä asia mieluummin itse ja suunnitellusti.

Valitse siis 'Image | Resize' ja aseta resoluutioksi 300 dpi ja kuvan mitat senttimetreinä. Tiedostokoko kasvaa tai pienenee riippuen tulostimesta ja tulostuskoosta. A3plus-kokoisen kuvan tiedostokoko on reippaat 50 megatavua. Esimerkiksi 10 cm * 15 cm ja 300 dpi resoluutio. Valitse suurennossuhteeksi ruudulla 50%, se helpottaa jatkokäsittelyä.

10° Kuvan kontrastia parannetaan paikallisella kontrastinkorostuksella (Local Contrast Enhancement, LCE). Paikallinen kontrastinkorostus on hieman merkillinen operaatio ja perustuu epäterävän maskin käyttöön. En mene tässä sen enempää maskien toimintaan ja taustoihin, mutta toteanpahan vain että tällä saa kuvaan lisää eräänlaista jyrkkyyttä tai napakkuutta. Kokeile, hämmästyt.

Perun lupaukseni olla hiljaa ja kerron sittenkin anekdootin: Maskeja, myös epäteräviä maskeja, voi valmistaa käsin kemiallisessa valokuvauslabrassa. Eräs tuttavani opiskeli valokuvalaborantiksi ja teki noita nimenomaisia maskeja käsin, minä seurasin sivusta tehdessäni omia kuviani. Maski joka syntyy tarkasti Photoshopissa sekunneissa säätimiä rustaamalla vei tuntien työn aloittelijalta labrassa --eikä jälki ollut järin tarkkaa verrattuna Photariin. Photarilla kuvia rustaillessaan ei aina muista että kuinka paljon digitalisoituminen tätä hommaa helpottikaan, ja toisaalta että moniko apuväline oli käytännössä aivan liian työläs harrastajan (ja ammattilaisenkin) käyttää.

Jos kuva on menossa tulostukseen, säädä suurennussuhde 50%:iin. Siirrä näkyville edustava osa kuvaa. Jos kuva on menossa webiin, ota 100% suurennos.

Valitse 'Filter | Sharpen | Unsharp mask...'. Jos kuva on menossa tulostukseen, amount voisi olla noin 5 ... 15% ja radius noin 30 ... 50 (30 kymppikuvalle, 50 30*40-kuvalle). Jos kuva on menossa webiin, amount voisi olla noin 5 ... 15% ja radius noin 10 ... 20. Threshold nollaan. Efektin voimakkuutta voi säätää amount-säätimellä. Varovaisesti tämänkin tehosteen kanssa, mieluummin liian vähän kuin liikaa!

11° Kuva terävöidään unsharp maskilla (USM).

Kuvaa ei kannata terävöidä itse, jos se on menossa painokäyttöön. Eri filmitulostimille ja eri painomenetelmille tarvitaan erilainen terävöinti, joten terävöinti ja muunnos CMYK-värimalliin kannattaa jättää filmitulostuspalvelun tehtäväksi. Tosi guru voi toki selvittää kaiken painon rasterikulmista lähtien, terävöintitarpeen sekä CMYK-parametrit ja tehdä itsekin muunnokset, mutta turvallisinta on jättää ne asiantuntevan filmitulostuspalvelun tehtäväksi. Heillä on suhteet painoihin ja tarvittavat tiedot muunnosten tekemiseen. Tulostukseen menevä kuva terävöidään.

Unsharp maskin säätäminen on paitsi henkilökohtainen valinta, myös tulostimesta riippuvainen asia. Kokeilemalla pääsee pitkälle...

Jos kuva on menossa Webiin, ota kuvasta 100% suurennos näkyviin jostakin edustavasta kohdasta. Jos taas kuva on menossa tulostukseen, valitse 50% suurennos jostakin edustavasta kohdasta. Preview-täppää klikkailemalla voit kohta valita terävöinnin päälle ja pois ja säätää mielestäsi sopivan terävöinnin kuvalle. Tulostukseen tarvitaan voimakkaampi terävöinti ja pienempi suurennos auttaa tekemään tulostettavaan kuvaan riittävän terävöinnin.

Aluksi kannattaa ehkä laittaa Amount maksimiarvoon 500, Radius lopullisen resoluution puolikkaaseen (1-2) ja säätää Threshold siten, että kuvan raetta tai kohinaa ei terävöidä. Maisemakuvassa Threshold on siten 0-1, normaalisti ehkä 2-3 ja kasvoissa jopa 4-5.

Threshold olisi suotavaa pitää mahdollisimman matalalla tasolla, jotta kuvaan ei tule virhettä, jossa vain osa kuvasta on terävöity.

Kun threshold on säädetty, säädetän radius tasolle, jolla kuva alkaa terävöityä. Aloita nollasta ja klikkaile nuolella ylöspäin kunnes kuva alkaa reippaasti terävöityä, siis klikkaus tai pari sen jälkeen kun terävöitymistä alkaa näkyä.

Kun Radiuskin on säädetty, säädetään Amount tasolle, jolla kuva terävöityy, muttei liiaksi. Tämä voisi olla 80-300. Kuva saa näyttää monitorilla hieman liikaa terävöidyltä, jotta se on paperilla ok. Kannattaa naksutella Preview-täppää päälle ja pois ja verrata lopputulosta.

Tarvittavan terävöinnin määrä riippuu voimakkaasti kamerasta eli siitä millaista jälkeä kamerasta tulee ulos. Omista laitteistani Canon EOS 5D:n (järjestelmäkamera) tiedostot vaativat vähemmän terävöintiä kuin Canon S70 (pokkari) tai Sony (pokkari).

80-130 / 0.7 / 2 voisi olla hyvä lähtökohta A4-tulosteeseen.
100-160 / 0.3 / 1 voisi olla hyvä lähtökohta webiin.

On ehkä parempi terävöidä liian vähän kuin liikaa. Pilalle terävöity kuva on kammottava, liian vähän terävöity kuva vain hieman pehmeä. Terävöinti on hieman henkimaailman hommaa, mutta kokemus opettaa.

Jos kuva on menossa webiin, hyppää kohtaan 16°.

12° Tulostaminen. Jos kuvan haluaa tulostaa, valitaan nyt 'File | Print with preview...'. Sitten rasti ruutuun 'Show More Options' ja sen alta valikosta 'Color Management'. Lähdevärimalliksi (Source Space) valitaan 'Document' ja kohdevärimalliksi (Print Space) tulostimen väriprofiili. Tulostimen asetuksista valitaan none (tulostin ei tee värienhallintaa, se tehdään Photoshopissa).

Jos tulostimelle ei ole käytettävissä väriprofiilia, valitse sRGB tulostusprofiiliksi Photoshopissa ja tulostimen valinnoista myös sRGB. Tulostimen väriprofiili voi olla myös huono (kuten mun vanhassa Epsonissani, jossa on vain yksi profiili tulostusmateriaalista riippumatta), silloin voi saada aikaan parempaa jälkeä sRGB:llä. Itse käytin vanhalla Epsonillani sRGB:tä niin Photoshopin väriavaruutena kuin tulostimenkin väriavaruutena.

Jos näillä asetuksilla ei pääse toivottuun lopputulokseen, on jossakin kohtaa värienhallintaketjua ilmeisesti virhe. Koeta päästä katsomaan kuviasi jollakin oikein kalibroidulla tietokoneella (tai edes jollakin toisella tietokoneella). Jos kuvat näkyvät siellä oikein (samoin kuin omalla monitorillasi), on ongelmasi tulostusasetuksissa ja tulostimessa. Nyt ei "oikea" ratkaisu toiminut, joten voi vielä kokeilla onneaan... Kannattaa kokeilla laittaa Photoshopissa sRGB kohdeprofiiliksi ja sitten kokeilla erilaisia asetuksia tulostimen tulostusasetuksissa, se saattaa auttaa. Vielä voi kokeilla laittaa Photoshopissa tulostuksen värienhallinnan pois päältä 'Printer Color Management' ja sitten koettaa sössiä tulostimen asetuksia siten, että saisi sieltä ulos monitorilla näkyvän kuvan. Ehkä kannattaa kuitenkin harkita kunnon tulostimen hankintaa... Ja onhan sinulla käytössä tulostimeen tarkoitetut (tulostimen valmistajan) värit ja paperit? Onhan tulostimen värikasetti kunnossa? Onhan tulostimessa alkuperäisiä värejä?

13°Tulostin pulauttaa monitorilla näkyvää vastaavan, väreiltään oikean tulosteen. Tulosteen pitää antaa kuivua mielellään vuorokausi, sitten ei muuta ku raameihin ja seinälle!

14°Jos kuva on menossa tulostuspalveluun, vaikkapa Ifi:lle, ota selvää miten palvelussa halutaan vastaanottaa kuviasi (ja miten mahdollinen värienhallinta on toteutettu). Arvaisin, että sRGB-kuva jpg-tiedostomuodossa on oletusarvo, mutta tilanne saattaa vaihdella palveluntarjoajan mukaan.

15°Kuva tallennetaan. Tallenna tulostusvalmis kuva terävöimättömän lisäksi, jotta myöhemmin on helppo tulostaa niitä lisää.

16° Mikäli kuva on menossa webiin, käytä 'File | Save for Web' -toimintoa. Siinä voi esikatsella kuvaa eri pakkausvoimakkuuksilla ja arvioida niin kuvan laatua kuin latausaikaakin.

Tiedostoista

Kuvankäsittelyn jälkeen minulle jää vähintään kolme tiedostoa. Alkuperäinen jpg on "negatiivini" eli se originaali, jonka kamerani tuotti.

Käsitelty versio on Photoshopin omassa tallennusmuodossa, sille on tehty rajaukset ja horisontin oikaisut ja siinä on Levels-layer, Curves-layer sekä Color balance -layer. Kuvaa ei ole terävöity. Tämä tiedosto on hyvä lähtökohta eri koossa tulostamista varten, eri tulostimella tulostamista varten tai eri mediassa julkaisemista varten.

Tulostettu versio on Photoshopin tallennusmuodossa, mutta tästä versiosta layerit on liiskattu, jotta kuva on voitu terävöidä. Vain saman koon uudelleentulostusta varten.

Webiin laitetut kuvat ovat tiedostokooltaan pieniä jpg-kuvia. Web-kuvissa ei ole väriprofiilia, mutta ne ovat oikeasti sRGB-profiilissa (joka oli työskentelyprofiilini). Webissä ei voi koskaan tietää, että miten muut ovat laitteensa kalibroineet. Näinollen kuvat näkyvät hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Mikäli ne näyttävät hyvältä omalla kalibroidulla laitteistolla, ne näkyvät hyvin myös muiden kalibroiduilla laitteistoilla.