Intiassa toista kertaa

Tällä sivulla myös:
Bannerghatta National Park
Mysore, myyttinen Mahisuru
Vappu Intiassa
Epilogi

Helmikuu on vaihtunut huhtikuuksi ja olen jälleen Intiassa. Lyhyt on miesmuisti kun ei tässä vielä montaa tervettä viikkoa ole nähty ensimmäisesta reissusta toipumisen jälkeen. Ensimmäisen reissun tarina löytyy täältä. Tämän reissun agenda näyttää lupaavalta: tällä kertaa kolme päivää seitsemästä saa tutustua paikkoihin turistina. Ja viettää vapun Intiassa.

Lufthansalla on paras tähän mennessä löytämämme yhteys Helsingistä Bangaloreen. Aamulla kun yhdeksän maissa lähtee Helsingistä on samana iltana puolilta öin perillä Bangaloressa. Ei öitä lentokentillä, ei pitkiä vaihtoja. Hyvä.

Siis kohti Intiaa jälleen!

Bannerghatta National Park

Lähdimme perjantaina Suomesta joten aikaeroon ja lennosta toipumiseen olisi sitten kaksi päivää perillä. Ainakin yhden siihen tarvitsee kun on lähtenyt aamukuudelta Lempäälästä ja viettänyt miltei vuorokauden kentillä ja koneissa.

Minulla oli mielessäni kaksi kohdetta tällä matkalla: Jokin lähellä sijaitseva luonnonpuisto, nimeltä tiesin Bannerghatta National Parkin sekä Mysore, josta edellisellä reissulla oli mainittu monen monituista kertaa.

Aamulla sitten respaan kyselemään luonnonpuistoista. Luonnonpuiston käsite ei ollut aivan yhtäläinen vaeltamista harrastavalla suomipojalla ja intialaisella respan tiskin takana. Tiesin kuitenkin suunnilleen mitä olin etsimässä. Vältettyämme pari imperialistien puutarhaa kaupunkialueella saimme järjestettyä autokyydin Bannerghattan luonnonpuistoon, eläintarhaan ja safarille. Mielenkiintoista, mutta pikku epäilys eli takaraivossa... mitähän tämäkin olisi.

Perillä näki että kansan parissa ollaan. "Grand Safari" maksoi reilun satasen paikallista rahaa kameran kanssa (2 EUR). Safari ajettaisiin bussinrähjällä jossa on kalterit ikkunoissa. Jonossa näki seinään maalatun tekstin "vähintään 30 henkeä ja paikkaa ei saa valita". No jaa, katsotaan sitten että mitä kuvia sitä saa. Imperialistien peruina tai jostakin muusta syystä länsimaalaiset saivat kuitenkin parhaat paikat, istuin kuskin vieressä etupenkissä ja kollegat ensimmäisellä matkustamon penkkirivillä. Omalla kohdallani repsikan paikalla oli kaltereissa pyöreä kuvausaukko ja tuhruinen ikkunalasi oli liu'utettu auki, joten lupaavalta näytti. Kalterit pitäisivät pedot puiston puolella. Polvitilaa ei tietenkään ollut paikallisessa kulkuneuvossa ihmeemmin mutta kuvausasemat korvasivat paljon.

Mustakarhu, leijona ja tiikeri tuli sitten kuvattua. Krokotiili oli aika kaukana järvessä kellumassa. Valkoinen tiikeri oli pienessä häkissä, ja samalla tavalla kaltereiden takana oli pantterikin. Reissun lopuksi syy hyviin paikkoihin selvisi: "Tip, Sir?"

Eläintarha oli ulkoisilta puitteiltaan vaatimaton, mutta asukit olivat mielenkiintoisia. Lisäksi oli hauskaa olla siellä ihan tavallisen kansan parissa, puistossa oli paljon lapsiperheitä vapaapäivän vietossa. Nyt on sitten nähty imetysikäinen virtahepovauvakin (semmoinen emakkosian kokoinen söpö pullero). Parhaiten jäi kuitenkin mieleen seinää vastaan pystyyn noussut valtava virtahepo.

Mysore, myyttinen Mahisuru

Edellisellä reissulla Bangaloren Palatsi oli kova juttu ja sitä mainostettiin meille vähän joka käänteessä. Sitten kun Bangaloren Palatsi oli nähty niin kova juttu olikin Mysore. Edellisellä reissulla ei Mysoreen ollut aikaa lähteä, mutta tällä kerralla siitä oli puhuttu jo etukäteen.

No ei kun järkkäilemään. Hotellin congierge olisi järjestänyt auton vajaalla 9000 rupialla, mutta tuttujen kautta kuljettaja ja auto löytyi 5500 rupialla. Ei mitään aivan halpaa, mutta olisipahan kuljettaja ajeluttamassa paikasta toiseen.

Lähtö vähän viivästyi ja alkoi jo arveluttaa että mitä siellä ehttäisiinkään nähdä, mutta kuski olikin paikallisen maantieliikennekulttuurin kasvatti: nopeusrajoituksia ei juuri valvota, joten matka taittui käsittämätöntä vauhtia. Paikallinen autobahn alkaa kun tien varressa on saksalaistyylinen "nopeusrajoitus loppuu" -merkki. Saksasta poiketen Intiassa on kattonopeus, muistaakseni 70 tai 90 km/h. Tätä ei kuitenkaan valvota, joten kuski painoi 130 lasissa aina kun tiellä ei ollut isoa tuketta. Liikennemerkkejä oli välillä erilaisia eri puolilla tietä, siinä sitä sitten ihmetteli että mikä on nopeusrajoitus kun toisella puolella tietä on 50 lätkä ja toisella puolella 70 tikkari. Kuski taisi laskea numerot yhteen ja painoi härkävetoisen heinäkuorman ohi sataakahtakymppiä. Lopulta oltiin kaupunkialueella ja pahin paniikki alkoi lievittää takapenkilläkin.

Melkoista vauhtia kierrellen nähtiin Mysoren katedraali (hieman korni betoninen 1900-luvun intialaismuunnelma eurooppalaisesta katedraalista), eläintarha (yksi maailman vanhimmista 1800-luvun puolelta), temppeli Chamundi-kukkulan laella (paikassa jossa jumalatar Chamundi löi demoni Mahishasuran) ja tietenkin Mysoren palatsi nimenomaan yövalaistuksessa.

Edellisessä elaintarhassa tuli pohdittua sitä ettei kukaan ollut nähnyt sarvikuonoa. Mysoren eläintarhassa tämäkin aukko sivistyksessä tuli paikattua. Siellä se sarvikuono makasi iltapäivälevollaan sarvi pystyssä. Sarvikuonoaitauksen vieressä eräs paikallinen jungsteri tuli kysymään jotta saako otattaa kuvan kanssani. Hieman hämmästyneenä sanoin että joo. Kuvan oton jälkeen mietin tapahtunutta: Intialaispojat olivat maksaneet pääsymaksun ja tulleet eläintarhaan --kuvatakseen minut. Minut on kuvattu mielenkiintoisena kohteena eläintarhassa. Kollegoilla oli vilpittömän hauskaa. Noo, toisille nyt vaan sattuu enemmän kuin toisille.

Temppelin parkkipaikalla minulle ja kollegalle annettiin kivat kukkaseppeleet "lahjoitus", jotka kuitenkin maksoivat "anna sinäkin lahjoitus". Temppelillä sitten kyseltiin että aiommeko mennä sisälle (karmea jono). Kun sanoin että en, poika tarjoutui viemään kukat temppeliin "anna lahjoitus". Toista lahjoitusta ei tullut, sillä bisnes aivan selkeästi oli myydä kukat turistille ja ottaa vielä toinen rahasumma kukkien palautuksesta kiertoon myytäväksi uudelleen. Temppelillä oli järjetön tungos ja päätimme poistua päivällistä kohden, nälkä oli jo aivan järjetön.

Ennen päivällistä piti vielä nähdä Mysoren palatsi iltavalaistuksessa. Näky oli käsittämätön. Maassa jossa sähköntuotanto kattaa 90% sähköntarpeesta voidaan valaista palatsin jokainen kaari, kulma ja yksityiskohta käsittämättömällä määrällä hehkulamppuja. Valaistus oli epätodellinen, kuin jostakin Disneyn satuelokuvasta, mutta samalla vielä enemmän. Edes animaatioon ei kukaan piirrä tämmöistä!

Päivällispaikaksi paljastui Little Palace, joka oli imperialistien rakennuttama valtava hotelliksi muunnettu palatsi. Valkoinen rakennus oli valaistu ulkoa intialaisittain laventelinvärisin kalvoin. Vielä ei ollut ihan ruoka-aikakaan, joten siirryimme yläluokkaiseen tyyliimme baarin puolelle syömään ilmaisia naksuja ja tasaamaan nestevajaustamme. Baarimikolla taisi olla hauskaa kun naksut katosivat salamana kurniviin vatsoihimme, kippo toisensa jälkeen. Meiltä reppanoilta oli jäänyt lounas väliin tätä reissua järjestellessä ja nälkä oli illalla melkoinen. Ruokasalin puolella oli paikallinen kahden miehen perinneorkesteri ja ruoka oli todella hyvää.

Paluumatka menikin sitten kaahaavien kuorma-autojen välissä pilkkopimeässä pujotellen, Lonely Planet -retkioppaan varoituksista huolimatta.

Vappu Intiassa

Intialaiset eivät oikein juhli vappua. Se on yleinen vapaapäivä, olkoonkin että poolin rakennustyömaalla hommat jatkuivat myös "Worker's Day:na" eli työläisen päivänä. Kilkutus kuuluu tätäkin kirjoitellessa.

Lähdimme kylille kuljeskelemaan. Vapaapäivä näkyi hieman aggressiivesempina rikshakuskeina ja hieman runsaampana väenpaljoutena, muttei juuri muuten. Eksyimme mattokauppaan ja näin sitten sen unelmieni maton. Kertakaikkiaan upea: Kashmirvillaa, 9 kertaa 12 jalkaa ja 1700 euroa. Pystyisivät pakkaamaan sen tiukkaan säkkikangaspakettiin, johon voi päälle kirjoittaa "Flying Carpets". Matkalaukun kokoisena sen saisi lentokoneeseen. Seuraavan kerran sitten kun on liikaa rahaa. Onneksi tänne joutuu tulemaan vielä uudestaan. Mattokaupoilla tutustuttiin mattojen tekemiseen, juotiin kollegan vatsaa rauhoittavaa sahrami-inkivääri-kardemummateetä ja katseltiin lukemattomia mattoja. Tähän aiheeseen palataan vielä aivan varmasti.

Kun kerran hotellimme pooli oli remontissa, käytimme mahdollisuuden ajaa taksilla lähimmän ketjuhotellin poolille. Uinnin jälkeen seurasimme pulujen ja varisten juomista klooratusta altaasta ja odotimme loputtoman kauan pizzoja ja oluita. Intialaisen vivahteen italialaiseen ruokaan antoi chili, jota oli ripoteltu koko pizzan pinta punaiseksi. Sinällään kyllä ihan hyvää.

Intialaisille vappu on ulkoa tuotu juhla, jonka juhlimiseen ei näytä liittyvän minkäänlaisia perinteitä. Vappua ilmeisesti vietetään perheen parissa ylimääräisenä lomapäivänä, mutta mitään työläisten tai muidenkaan ryhmien marsseja tai politiikkaa päivään ei näytä liittyvän.

Epilogi

Tällä kerralla säästyin mahataudeilta, mutta yksi kollega koki jotakin samankaltaista kuin minä edellisellä reissullamme. Näyttää olevan tuurista kiinni, toisaalta tällä kerralla en syönyt laisinkaan tuoreita vihanneksia ja olin muutenkin entistäkin paranoidisempi ruoan ja hygienian suhteen. Ehkä se auttoi, ehkä olin vain onnekas.

Niin ja ne työt työmatkalla... Loistavastihan kaikki sujui kuten aina ennenkin!