www.ristila.com -> VAELLUSTARINAT -> MUOTKA 09

Muotkatunturit 2009

Perinteisiä vaellusmaastoja, tunturinhuiputuksia, uutta elektroniikkaa ja hienoa keliä

Prologi

Muotkalla on tullut käytyä useasti. Lapsuus- ja nuoruusiällä kävin Muotkalla ainakin kolmasti, ja vuonna 2007 hieman epäonnisella vaelluksella. Vaellukseni ovat usein lähteneet Muotkan Ruoktulta, lapin matkailun mittakaavassa iäkkäältä mökkikylältä. Muotkan Ruoktun päärakennus on rakennettu jo 1966, ja yritys on viety kaupparekisteriin vuonna 1967. Kojon "Lapin Retkeilyopas" samalta vuodelta kertoo Muotkasta erämaa-alueena jonka Peldojärvi ja Koarvikodds vetävät vertoja jo tuolloin paremmin tunnetuille Saariselän Luirojärvelle ja Saariselän korkeimmille tunturinhuipuille.

Muotka tarkoittaa saamen kielessä harjannetta tai vedenjakajaa. Muotkan itäpuoliset vedet virtaavatkin itään Inarijärven ja Paatsjoen kautta Kirkkoniemessä Jäämereen ja länsipuoliset länteen Tenoon ja Tanavuonoon ja sitä kautta Jäämereen.

Muotkalla saa edelleen vaeltaa rauhassa. Vaeltajiin ja kalastajiin törmää lähinnä Muotkan Ruoktun ja Lahtisen kämpän välisellä osalla Peltojokea ja Honkavuomilla. Muualla saa olla omassa rauhassaan.

Muotkan maasto on varsin hyväkulkuista, mutta merkittyjen polkujen puute edellyttää hyvää suunnistustaitoa joko GPS:llä tai kartalla ja kompassilla, mielellään molemmilla. Tavanomaiset (GSM) matkapuhelimet toimivat satunnaisesti tien puolen rinteillä ja korkeimmilla tunturinhuipuilla, Iridium-satelliittipuhelin luonnollisesti kaikkialla.

Muotkalla on vain kaksi ylläpidettyä autiotupaa, vuonna 2007 tuli todettua Suorra Avtsin tupa hiljan kunnostetuksi ja hyväkuntoiseksi. Lahtisen kämppä ei ole huollettujen joukossa ja se puuttui jopa Suomi Pro -kartaltani.

Uusia varusteita tällä reissulla olivat Garmin Oregon 400t GPS-navigaattori, Suomi Pro -kartat sekä Iridium-satelliittipuhelin. Vehkeet osoittautuivat hyviksi, kuten blogistani voi lukea.

Kuvat löytyvät myös galleriasta.

Torstai, 25. kesäkuuta 2009

Ensimmäisen vaelluspäivän aamu. Keskiviikopäivänä lähtö meni iltapäivän puolelle ja se tietenkin tarkoitti sitä, että perillä täällä Muotkatuntureitten pohjoispäässä olin sitten vasta torstaina aamuyöllä. Sen verran jo Nokian Navicore-navigaattoria tuntee, että osaa sen kellonajoista arvailla että aika lähelle viittä se menee kun ajaa Lempäälästä pohjoiseen pitkiä pätkiä pitää lyhyitä taukoja. Perinteiset taukopaikat olivat jälleen Alavudella, jossa ostin marketista vähän kokakolaa ja evakoita, sitten seuraava iso tauko olikin Oulun Ouluntullissa, joka kaikessa koomisessa spektaakkelinomaisuudessaan on ollut vakituinen taukopaikkani. Sitten vielä Rovaniemen Reissumies ja sitten satunnaisia pieniä happihyppelyitä tienvarressa. Puolen viiden jälkeen aamuyöllä olin sitten Muotkan Ruoktun pihalla Peltojoen varressa.

Siitä sitten vaatetta päälle ja reppua selkään, Lafuman vaellussauvan kanssa sai vähän taistella että sai sen jumittuneen kierremekanismin toimimaan, mutta kyllä siitä tuollainen pitkä sauva saatiin ainakin tämän kerran vielä. Lekin sauvassa, joka on vääntynyt kieroon muutaman reissun jälkeen, on edelleen terävä kovametallikärki. Tuossa Lafumassa se on kulunut ihan pyöreäksi eikä pidä asfaltilla enää ollenkaan, ei ollut sitten erityisen kovaa se kovametalli. Seuraava sauva on siis Leki.

GPS päälle ja hyvinhän tuosta Oregonista näytti karttoja lukevan. Laitoin lähelle kohdepisteen ja katselin sitten karttaa ja maastoa kävellessäni. Kävelin kuitenkin karttaa tarkkaan lukien vähän kauemmaksi ja kun polku sitten lähestyi jokea ja länsirannalta loppuivat kosteikot, löysin mahtavan oloisia telttapaikkoja polun läheltä. Leiriydyin tällaiselle vanhemmalle asentopaikalle, jossa on useampiakin nuotiorinkejä.

Sinällään muistikuvani Muotkan alueesta ovat suunnilleen oikeita, heti Muotkan Ruoktun kohdalla on saksalaisten rakentamia sodankäyntiin liittyviä härveleitä ja olisikohan siinä edelleen jonkinlainen sillan tukipiste rannan lähellä. Muistini mukaan joessa oli 20 vuotta sitten vielä aika paljon rautaa, mutta palkinromut on sieltä ilmeisesti siivottu kun niitä ei siellä tällä vedenkorkeudella ainakaan näkynyt ollenkaan. Eli aiemmin näytti siltä kuin siinä eteläpuolella olisi ollut joen pohjassa kokonainen silta, joka on räjäytetty tohjoksi sodankäynnin tiimellyksessä.

Matka tuntui eilen etenevän yllättävänkin mukavasti, vaikka punnittua lähtöpainoa oli 33 kiloa. Siihen tuli vielä lisättyä vähän jääkaapista ja muualtakin, ja kokonaispainoa oli varmaan lähemmäs 35 kiloa kun heilautin selkääni repun ja nostin rinnuksilleni kameralaukun. Tällä kerralla varmaan auttaa tuo työmaan vaihto konttorissa istumisesta fyysisempiin hommiin. Lisäksi on tullut käveltyä jonkun verran vapaa-ajallakin ja erityisesti reissua edeltävällä viikolla. Ainakin satakunta kilometriä olen kävellyt reissua edeltävän kuukauden aikana. En kuitenkaan reppu selässä, mutta kävellyt kuitenkin.

Maastot ovat sen mukaisia kuin lapsuudesta muistan, eli hyvää teltanpaikkaa löytyy ja maasto on kuivaa ja hyväkulkuista. Polut ovat jälleen kerran isompia kuin lapsuusaikana kun täällä on väännetty mönkijällläkin. Ei tuota maastoa oltu kuitenkaan rikottu tuossa ensimmäisten kilometrien aikana eli hienosti on ajettu ja luontoarvot säästetty.

Viiden jälkeen aamulla, valvotun ja ajetun yön jälkeen, oli vähän erikoinen väsymyksen tunne. Siinä väsymyksessä sitten kävelin tänne ensimmäiselle leiripaikalle ja päätin vielä kokkailla nuo hernekeitot ja muut ekan illan jutut. Ja hyvältähän tuo soppa maistui ja piristi väsynyttä kulkijaa. Toisaalta taas tajusi väsymyksensä. Keittelin kuitenkin vielä teet päälle ja kilautin satelliittipuhelimella vaimolle, joka heräili kotopuolessa koiria ulkoiluttamaan. Olihan se mukava kuulla vaimon ääntä täällä näreessä.

En sitten lähtenyt raijjaamaan mukanani mitään muuta puhelinta kun on tuo satelliittikalikka, joten en myöskään tee mitään GSM-kuuluvuustestiä tällä vaelluksella. Kyllä se GSM saattaa jonkun matkaa kuulua kun tuossa on melkoinen masto hieman Muotkan Ruoktulta itään tien varressa. Näkyy ainakin tähän vielä hienosti. Sitten kun päästään tuon Peldoaivin taakse niin siellä ei sitten mikään enää kuulukaan. Oma arvaus on, että tuo satelliittipuhelin kuuluu täällä missä vaan, koska puusto on harvaa ja maasto on kuitenkin niin väljämuotoista eli syviä kuruja ei tässä montaakaan ole. Pari äytsiä tuossa kyllä on tuolla Koarvikodsin liepeillä.

Keli on ollut hieno. Tälle päivälle lupailtiin heikkoja sadekuuroja, ja kun tässä on nyt hiljalleen heräillyt niin vähän onkin tuohon teltan kattoon ropissut. Sellainen aurinkoinen ja lämmin yleistunnelma tässä kyllä on. Seuraavat neljä päivää pitäisi olla sitten kuivaa ja pilvipoutaa ja mikäs se sen parempaa vaellussäätä onkaan.

---

Keittelen tässä aamukahvia. Ensimmäisen illan kilometrit olivat 2,4 ja tänään olisi sitten tarkoitus jatkaa tuonne Peldojärvelle asti. Katsotaan miten matka taittuu, kiirehän tässä ei ole mihinkään. Fiilis on hyvä ja vähän hämmästyttää että matka menee näinkin mukavasti. Tämä ensimmäinen kunnon vaelluspäivähän se sitten näyttää totuuden, alkuvaiheen rankkuuden. Nyt tuntuu kuitenkin hyvältä. Sade rupesi pikkuisen ripsimään ja tulin tähän teltan suojaan, pelastin kamatkin suojaan. Eihän tässä oikeasti sada, mutta kun ei kuivana ja retken alussa haluaisi vähääkään kastua kun on kerran teltta pystyssä.

---

Ensimmäisen vaelluspäivän ilta. Eipä siinä viime yönä nyt niin hirveästi saanut enää aamuyöstä nukuttua, joten kuten torkuin puolille päivin, vielä huonommin yhteen ja sitten aloin hiljalleen heräillä. Eli jotkut neljän tunnin yöunet nukuin ja siitä varmaan johtuukin että on vähän päivät sekaisin. On aika erikoista kun samana päivänä on tullut tänne, aamuyöstä syönyt päivällisen, nukkunut, syönyt aamupalan, kävellyt vähän lounaalle ja nyt syönyt vielä myöhäisen päivällisen ja kello alkaa olla nyt puoltayötä.

Siitä edellisestä leiristä oli hiippaillut parikin porukkaa ohitseni minua herättämättä. Reilu viiskymppiset mies ja nainen tulivat iltapäivällä vastaan ja kertoivat nähneensä telttani. Mukana oli virveli ja perhokela, ja pari sinttia oli kuulemma tullut, mutta olivat heittäneet kymmensenttiset kalat takaisin kasvamaan. Lahtisen kämpällä tapasin miehen, joka oli tullut Saariselälle yöpymään ja siitä Muotkalle ja hänkin oli kävellyt telttani ohitse Lahtisen kämpälle. Oli siihen sitten jäänyt ja meni keskustelumme jälkeen kalastelemaan. En tullut kysyneeksi miten on kalaa tullut. Kyllä tuossa kalapaikkoja varmaan on, en sitten tiedä miten sieltä sitä evästä tulee. Varmaan aika kehnosti kun on niin kovasti heittelijöitä. Kalastettuja vesiä taitavat olla.

Polut ovat isoja ja sillä lailla kivoja ettei niitä ole pilattu mönkijöillä ajelemalla. Kalastajia ja muita varten täällä on oikein roskapönttöjäkin.

Lahtisen kämpällä kävin ensimmäistä kertaa. Lapsena kämppä tuli ohitettua kun isäni ei meitä oikein halunnut kämpille viedä, vaan yövyimme miltei aina teltoissa. Isälläni taisi olla sellainen käsitys että Lahtisen kämppä oli nimensä mukaisesti yksityisomistuksessa, vaikka 70-luvulla se oli ollut Metsähallituksen omistuksessa jo pitkään. Lahtisen kämpän historia olikin aika mielenkiintoinen, rakennusvaihe oli pitkä ja työläs, materiaalien kuljettaminen erikoisen hankalaa ja loppujen lopuksi Metsähallitus otti kämpän hallintaansa unohtuneiden vuokramaksujen vuoksi. Hongat on kerätty kilometrin säteeltä ja ensimmäinen kamiina pihistetty ylempänä mainitsemani saksalaisleirin romuista. Koko tarina löytyy täältä Muotkan Ruoktun sivuilta. Pienihän se kämppä on, ei siellä oikein meikäläisen mittainen mies voi millään nukkua.

Juttelin sen yhden kaverin kanssa joka siihen kämpän viereen oli majoittautunut ja samanlaisia suunnitelmia meillä molemmilla oli: Koarvikoddsin suuntaan ja siitä hän ajatteli jatkaa Karigasniemen suuntaan. Polkua ei kuitenkaan ollut hänen kartallaan ja kerroin että siitä se kyllä löytyy Koarvikoddsin rinteeltä se polku. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin kai voinut kertoa tarkemminkin mutta kun ei sitten tullut puheeksi.

Menin siitä Lahtisen kämpältä sitten vielä eteenpäin ja siinä kämpän lähellä oli aika upeita leiripaikkoja. Sitten maasto kuitenkin muuttui koivuvaltaiseksi pöpeliköksi Peldoaivia lähestyttäessä. Päädyin leiriytymään harjanteelle pöpelikköön sieltä löytämälleni asentopaikalle. Sama koivikko näyttäisi jatkuvan Peltojärven rannassa (enempi arvaus kun eihän tästä kovin kauas näe), joten taidan sitten huomenna rykäistä tuosta nousun Peldoaivin rinteelle ja huipulle käytännössä ja siitä sitten Vuomajoen laaksoon. Sieltä voi olla toivoa löytää nuoruusajan vaellusten "meitin menty" ja siitä voisi sitten kolmantena päivänä käydä Koarvikoddsin huipulla. Huomenna tulee sitten vissiin käytyä tuolla Peldoaivin huipulla jos kerran ihan viereen kapuan reppuineni.

Ensimmäinen vaelluspäivä on ollut pilvisen kostean nihkeä. Lämmintäkin kyllä oli ja illalla sitten viileämpää. Välillä on tullut tihkusateita, muttei tässä ole vielä oikeasti kastunut ja sadevaatteitakaan en ole kaivanut esille. Suht rankkaa, parisen tuhatta kilokaloria meni sykemittarin mukaan ja aika väsynyt on olo nyt puolilta öin. Ehkä nyt saa jo nukuttuakin.

Satelliittipuhelin on eri vänkä vehje. Aluksi mietin että gesmi kuuluisi kun sen verkon masto on tuossa Muotkan Ruoktulla, mutta olen nyt jo eri aatoksissa, tuossa on kaikenlaista mäennyppylää jo välissä. Eipä se viimeksikään kuulunut kuin pohjoisrinteiltä tuolla läntisemmällä Muotkalla, paikoista joista näkee kauas pohjoiseen eli maantien suuntaan. On tuo tekokuupuhelin semmoinen varma vehje, sen kun vaan laittaa virrat päälle ja soittaa. Täällä Ylälapissa kun ei ole kuin tuota koivikkoa niin tästä se nyt ainakin sai täydet tolpat. Täällä ei jyrkkiä kuruja olekaan kuin muutama ja toivottavasti ei niitten pohjalta tarvitse yrittää hätäpuhelua.

Ihan mukavasti matka meni, aika rankka päivä mutta nämä ekat kaksi nyt tuppaavat olemaan tällaisia rankempia ennen kuin tottuu taas repun kantamiseen. Huomennakin on varmaan noiden nousujen jälkeen aikas lailla kuitti. Toivottavasti mänty löytyy ja Vuomajoesta päästään yli. Onhan siitä ennenkin menty ja helpostikin, en muista sitä minään erikoisena ylityksenä. Eiköhän siitä yli tälläkin kerralla mennä. Joitain soita tuohon Vuomajoelle on merkitty ja niitä pitää vielä katsella tuosta Garminin kartalta tarkemmin.

Perjantai, 26. kesäkuuta, toinen vaelluspäivä

Perjantaiaamu ja olen lähdössä. Katsotaan toimiiko tämä tallennin tässä kesäisessä lämpöisessä tuulessa paremmin kun tämän mikrofonia suojaa hyväntuoksuisella sukalla. Viime vuonna kun oli vaikeuksia purkaa joitakin höpötyksiä heikon äänenlaadun vuoksi. (Toimi.)

Nukuin sitten komiasti. Kun puolen yön jälkeen nukahti niin yhdeksän maissa raotin ensi kerran silmiäni, kymmeneltä soi kello ja yhdentoista maissa aloin sitten koota itseäni ja nousta ylös. Tämä on sitten tuplayö kun edellinen jäi niin kovin lyhyeksi. Oli kyllä aamulla kaikki paikat aika kankeana. Varmaankin syvät vatsalihakset, mitkälie, olivat kipeänä kun tuntui siltä että on maha kipeä, vaikka se sitten osoittautui kyllä lihaskivuksi. Monenlaista pientä venyttelyä kun tein niin kyllähän se siitä lähti.

Aamu on kuin morsian. Jo eilen illalla aurinko alkoi paistaa. En oikein tiedä mistä tuulee, pohjoisesta vai etelästä, tuuli tuntuu pyörivän tässä Peldojoen laaksossa Peldoaivin kupeessa. Tunturissa sen sitten huomaa. Taivaalla on ihan ohutta yläpilveä, sininen vanha taivas näkyy, on siis pilvipoutaa ja aika lämmintäkin. Lämpömittari unohtui kotiin, mutta kyllä tässä varmaan sellainen 16-20 astetta on puolilta päivin auringossa. Ihan hikinen päivä tulee. Päätin sitten että hinaan itseni ylös tuosta jyrkästä kohdasta, siellä ylhäällä on oikein joku hietikkokin kartan mukaan. Tuosta kun tuota rinnetta katselee niin aika nopeasti tuo koivupöpelikkö loppuu. Pöpelikkö mikä pöpelikkö, mutta kyllä tuosta hyvin pääsee ja aika harvaahan tuo on tässä miltei 400 metrissä. Ei ole sellaista loputtoman tiheätä ja läpipääsemätöntä. Tuosta siis ylös ja korkeuseroa taitaa tulla 300 metriä. Peldoaivin huipulle on vain 50 metriä enemmän, joten saatanpa käydä siellä repun kanssa mutta katsotaan sitä sitten siellä ylempänä.

Ihan hyväksi tämä leiripaikka osoittautui. Kun lämpeni niin ei ole noita sääskiäkään enää niin hirveästi ja ihan Offilla pärjää. Mukavaan tässä on ollut aamupuuroa keitellä. On se mahtavaa kun ei ole vielä kastunut ollenkaan ja jos sääennustukset pitävät niin saa mennä vielä monta päivää kastumatta.

Nyt on tosiaan kamat kasalla ja sitten olis tarkoitus lähteä tästä tuohon jyrkkään nousuun. Äkkiä se reppu pienenee, nyt on jo helppo pakata vaikka vasta toinen vaelluspäivä on lähdössä käyntiin.

Näkkärin määrä on jälleen liiallinen, ei sitä mene kuin 200g kolmessa päivässä eli 400g riittää koko reissuun. Meetvurstissa riittää 200g koko reissuun ja sulatejuuston kanssa yksi paketti. Sulatejuustoa pitää kohta heitellä klimppeinä soppaan, ei tuota muuten saa menemään reilua 300 grammaa millään. Se on määränsä mitä pystyy syömään vaikka kulutus onkin kova. Semmoinen tunne tässä on että koko ajan saa vyötä lyhentää. Se voi olla että toinen puoli lähtee rasvana pois ja toinen puoli energiantarpeesta katetaan sitten noilla syötävillä.

Satelliittipuhelin on hieno laite. Kyllä se vaan oli mukavaa taas eilen illalla soittaa kotiin.

Hyvillä mielin, kamat kuivina, nyt lähdetään.

---

Ilta on koittanut ja kello lähestyy puolta yötä. Se oli semmoinen rankka, muttei kuitenkaan liian rankka nousu Peltojoelta Peldoaiville koivikoisen rinteen halki. Ja siellä ylhäällä oli tosiaan hietikkoa, sellaista kauniin keltaista soraa mitä täällä paikka paikoin löytyy. En tiedä mikä eroosio tai porot sen maaston on sellaiseksi kalvanut, mutta karttaankin se on jo merkitty. Siitä jatkui sitten loivempaa nousua pidemmän aikaa. Peldoaivin kohdalle kun pääsin tunturinhuippujen väliin niin kävin siitä ensimmäistä kertaa Peldoaivin huipulla. Vaikka Muotkalla on useasti käyty ei Peldoaiville ole tullut aiemmin vielä kavuttua.

Tunturi on nimensä mukaisest oaivi, eli hyvin tasalakinen tunturi. Peldojärven puolelta rinne on kyllä varsin jyrkkä ja siihen suuntaan olikin hienot näkymät. Ilmeisesti Muddusjärvikin näkyi kauempana kun keli oli erinomaisen selkeä. Vanha kolmiomittaustorni oli käyty tempaisemassa nurin moottorisahalla, varmaankin turvallisuussyistä. Puu oli aika vanhaa, mutta erinomaisella huolellisuudella siellä oli aikanaan hakattu kallioon riittävän kokoiset maanaulat ja kiinnitetty se rakennelma peruskallioon. Kyllä se siinä olisi vielä varmaan pysynyt vielä vuositolkulla. Eiväthän nuo tornit ole enää olleet vuosikymmeniin käytössä, joten kai ne sitten kaatavat noita hiljalleen kunnostamisen sijaan. Kivoja näköalapaikkoja nuo olivat aikanaan, näki oaivinkin laelta hienosti joka suuntaan.

Kuvailin Muotkan Ruoktulle päin Peltojoen laaksoa, Peldojärvelle ja Muddusrjärvelle sekä myös Koarvikoddsille päin. Maisemat kulkusuuntaani ovat aika tasaista tunturiylänköä. Kyllähän se kävellessä paikoin aika pöykkyistä oli, toisaalta taas osin erittäin hyväkulkuista ja suhteellisen hyväkulkuista kokonaisuutena. Kiertelin kosteikkoja ja söin viiden aikaan lounasta pikku purolla. Aamu oli mennyt vähän pitkäksi ja aikataulut olivat sen mukaiset. Paria pikku lampea väistäen aloin jo laskeutua alaspäin.

Vuomajoen laaksoon laskeuduttuani saatoin todeta muistini pitävän Vuomajoen suhteen: ei se Vuomajoki mikään erityinen vuoma ole kesäaikaan. Suomi Pro -kartassa se olikin merkitty puroksi ja esimerkiksi Peltojoki puolestaan leveäksi (Peltojoen ylitys vaatisi huolellisuutta ja tarkkaa ylityspaikan valintaa, mutta kyllä siitä olisi arvioni mukaan päässyt yli siitäkin tällä veden korkeudella). Retkeilykartalla puolestaan Vuomajoki oli merkitty (virheellisesti) leveäksi. Kai Vuomajoesta olisi päässyt vaelluskengilläkin yli, mutta etsin sellaisen vähän kohisevamman kohdan ja tulin siitä yli coverbootseilla. Kartan lukeminen auttoi jälleen ja en juuri talsinut suolla etsittyäni mahdollisimman kapean suokohdan läheltä töyrästä jonka olin valinnut leiripaikaksi. Tuokin suo oli enempi kosteikkoa tähän aikaan vuodesta. Löysin siis hyvän ylityspaikan ja nousin tähän töyräälle, jonka olin kartalta katsonut hyväksi leiripaikaksi, hieman puroa ylempänä, tasaisempaa ja ei ihan suota. Kauempaa näin että siinä on yksi mäntykin ja tulin sitten tähän männyn viereen pitämään leiriä. Saattaa olla vanhakin asentopaikka, tuossa on ihan purnun näköinen kuoppa. Voi olla toki karhunkin kaivama, vanha kuoppa kuitenkin. Tulisijakin löytyy eli kyllä täällä joku muukin on ainakin pysähtynyt ellei peräti yöpynyt. Puitakin tuossa on eli tämä saattaa olla jonkun kulkijan vakiopaikkakin.

Huomenna on tarkoitus käydä Koarvikoddsilla ja kääntää vähän päivärytmiäkin kun päivästä tulee kulkemisen puolesta lyhyempi. Ei siinä nyt ihan mahdottomasti mene aikaa kun siellä Koarvikoddsilla käy. Pari kolme tuntia toki, mutta ihmeen mukavasti tuo matka taittuu pelkällä kameralaukulla. Peldoaivillä kävin pelkän kameralaukun kanssa, ja kulkiessa piti oikein tarkistaa että laukussa on kamerakin sisällä kun kantamus oli yht'äkkiä miltei 30 kiloa kevyempi. Peldoaivin huiputus oli helppo, Koarvikodds on toki kauempana ja nousut sinne haastavampia. Katselin jo kartalta että aika viivasuoraan sinne saa tästä mennä, katselee sitten karttaa ja maastoa tarkemmin kulkiessaan. Sään pitäisi olla hyvä, jos nyt sääennuste ei ole muuttunut. Taivaalle katsellen ja tarvittaessa takaisin palaten huomenna mennään. Ajattelin syödä lounasta ja lähteä sitten päiväretkelle kevyillä pakkauksilla. Paluureittiäkin tuossa jo hieman katselin, huomenna ja ylihuomenna voi sitten katsoa sitä tarkkaan.

Nyt vaan nukkumaan, hyvää yötä!

---

Mainitaan nyt sekin sitten vielä että lämmintä oli, lämpömittari ei ole kyllä mukana mutta varsin lämmintä oli alkumatkasta. Sitten ilma alkoi viilentyä ja leiripaikalla oli jo kylmäkin kun olin täällä yhdeksän jälkeen. Sääskiä on tässä jonkun verran kun tämä on koko lailla suojainen koivikkoinen paikka tuollaisen rutakon vieressä, suota on kahdella sivulla ja Vuomajoki kolmannella sivulla. Kun tuulikin on nyt vähäistä niin sääskissä löytyy. Mutta Ohvilla pärjää, vielä ei tartte hyttyshattua kaivaa!

Lauantai 27. kesäkuuta, kolmas vaelluspäivä

On lauantai ja kello on 11. Kello soitti kahdeksalta aamulla ja yhdeksän jälkeen rupesin nousemaan ylös. Eipä tässä nyt niin kiire ole minnekään. Nyt on jo vähän parempi päivärytmi. Pikkuisen pelästyin sadekuuroa että tällaiseksiko tämä nyt muuttui kun taivaskin oli tumma. Ilmeisesti keli voi vaihtua nopeastikin, tuulee reippaasti lännen ja luoteen väliltä. Ilma on kyllä lämmintä nyt ennen puolta päivää. Eilinen kilometrilukema oli 11,2 km ja tästä on GPS:n mukaan 5,2 kilometriä linnuntietä Koarvikoddsille. Se on pikkuisen enemmän kuin muistelin, mutta aion mennä sinne kevyillä pakkauksilla. Kameralaukkuun vettä mukaan sekä energiapatukoita ja suklaata ja "hyttysmyrkyksi" annettu viiden senttilitran konjakkipullo. Lounaan syön kahdeltatoista vaikka väkisin ja lähden sitten menemään. Ihan on hyvä fiilis, kaikki kamat ovat aika kuivia, kengätkin kuivuvat tuulessa ja auringossa.

Yksi äkäinen paarma pyörii tuolla teltassa ja telttojen välissä, sen riesan tämä lämpö tuo.

Semmoinen huomio, että tuohon GPS:ään kannattaa varmaan ottaa litiumparistot ensi kerralla, nyt on akkuja varmaan puoli kiloa mukana. Se on kyllä jo ihan järjetöntä. Litiumparistot ovat kevyitä ja niissä on paljon virtaa, hinta vaan on hirveä. Pari kolme pakettia voi toki hankkia. Yhdet minulla onkin ollut jo vuosia varalla, pitää testata etelässä että kuinka kauan ne kestävät.

Iridium-puhelin on toiminut hyvin. Sen nyt sitten näkee miten akku kestää kun ei tiedä sen akkumittarin toiminnasta vielä mitään. Kolmen illan jälkeen on puolet jäljellä, olen pitänyt sitä aamuin illoin tunnin päällä siltä varalta että jollakulla on oikeasti asiaa, mutta eipä siihen ole kukaan uskaltanut soittaa. (Akkumittari kertoi loppujen lopuksi aika luotettavasti latauksen, ja kun se akku sitten lopulta loppui niin se loppui kuin seinään. Kymmenisen minuuttia sillä puhui kun akkumittari näytti tyhjää.)

Mukaan siis vain sadelahkeet, pikkujalusta omakuvaa varten, juomapullo, muki roikkumaan iskuhaalla kameralaukkuun, energiapatukoita, energiajuomaa, ja takki vyötärölle. Päiväreppu voisi olla hyvä, muttei pakollinen, sillä olisi saanut menemään tuon sadeviitankin. Jos on niin huono säkä että kastuu totaalisesti niin sitten kastuu totaaalisesti ja sen kanssa pitää sitten elää. Periaatteessahan on kuitenkin luvattu maanantaille asti kaunista keliä. Täällähän ei kyllä koskaan tiedä, täällä vaihtuvat kelit niin nopeasti.

Leiripaikka on aika hieno, tämä on tämmöisellä töyräällä ja tässä tuuleekin. Pysyvät nuo sääsket vähän loitolla kun tässä köpöttelee ristiin rastiin. Mänty löytyi, ei kuitenkaan se lapsuusajan "meitin menty". Minulla on sellainen muistikuva että se lapsuusajan leiripaikka olisi ollut ihan tasaista kuivaa aluetta ja sellaista ei tässä olekaan näköpiirissä. Se on varmaan lännempänä tuossa tunturin takana. Jonkun verran tästä on väkeä mennyt tuonne Koarvikoddsin suuntaan kun tästä näyttää lähtevän ihan tuollaisia ihmisten polkuja, ne ovat niin leveitä. Tai sitten on kierrelty tuota suoaluetta tästä kohdin.

---

Lauantaipäivän ilta. Laitanpa tuosta kameralaukun pielukseksi.

Koarvikodds on sitten huiputettu. Karttaa tarkkaan seuraten lähdin kohti lähintä tunturia. Päädyin melkoiseen pöykkypöpelikköön hetkeksi aikaa, kunnes tuli vastaan kartallekin merkitty jyrkänne ja ymmärsin mennä aukeavan kurun itäpuolelle. Tasaisempi itäpuoli osoittautuikin erittäin hyväkulkuiseksi maastoksi. Kuru puolestaan kasvoi melkoisenkin jyrkäksi äytsiksi. Vaikka tuota ei olekaan erikseen merkattu tai nimetty niin se on ihan mahdottoman jyrkkäseinäinen kuru. Palatessa huomasin että siellä pohjallakin menee polku, tuo voisi olla melkoinen viidakkoreitti mennnä sieltä alhaalta. En tiedä miten kuljettavaa se on koko matkalta, mutta kohdalta jolta alas kurkistin meni tasaisella pohjalla polku ja molemmin puolin oli yli kymmenen metrin nousut, toisella puolen ihan pystysuoraa. Täytyy pitää mielessä.

Kulkiessani hyväkulkuisia maastoja tuli jonkun verran kiertoa, ja vähän leikkasin myös tunturinrinnettä oikaistakseni Koarvikoddsin huippua kohti. Se oli sitten taas aika pöpelöä.

Koarvikoddsille nousu pohjoisen suunnalta oli melkoisen jyrkkää ja tuli ihan Ruotsin maastot mieleen. Siinä sai pitää taukoa tauon perään vaikka reppu oli pieni. Nousu oli jyrkkä ja välillä sai mennä neliveto päällä kunnes juuri ennen huippua rinne loiveni. Sitten alkoi jo se ennestään voimakas tuuli olla hyvinkin navakkaa. Huipulla on sellainen hauska töpäs, joka sieltä ihan ylhäältä on jälleen aika tasainen. Otin ennen viimeistä nousua vähän urheilujuomaa ja energiapatukan ja nousin huipulle. Huipulla tuulikin sitten niin että oli lähteä tukka päästä. Korkeimman huipun suojan puolella lepäilin hetken tuuletellen kenkiä ja katsellen maisemia. Maisemat ovat upeat, olo on kuin taivaan kannen päällä. Kyllä suomalaisista tuntureista ehkä juuri tämä on sellainen missä tuntee olevansa taivaan kannen päällä ja huipulla. Useimmitenhan suomalaiset tunturit ovat varsin tasalakisia eikä sieltä välttämättä kovin ihmeellisesti maisemia näe. Koarvikoddsin huipulta oli joka suuntaan upeat maisemat. Nautin vielä sisäisesti sen "hyttysmyrkyn" jonka sain puhelinkauppiaalta juuri ennen vaellusta ja aloin ottaa valokuvia.

Kuvailin joka suuntaan ja otin jo lakin päästä ja laitoin hupun tilalle, en yksinkertaisesti uskonut että lakki pysyisi kauaa päässä, niin kova oli tuuli huipulla.

Näytti vähän siltä kuin joku olisi työntänyt alas tunturin huipun kivikasan. Lapsuudesta on sellainen muisto että kivikasa olisi ollut väärässä kohdassa, ei ihan siinä kaikkein korkeimmassa kohdassa. Lieneekö joku korjannut virheen...

Siitä sitten alaspäin. Pikkuisen keveämpää on toki alastulo, mutta saa siinä varoa jyrkkiä rinteitä laskeutuessaankin. Otin paluureitin vähän etelämpää ja katselin mukavia kulkumaastoja seuraillen äytsin reunaa. Palasin vähän eri reittiä pahimpia pöpelikköjä vältellen. Leiri löytyi hyvin, mänty näkyy muutaman sata metriä. Ei sitä sen kauempaa erota kun näitä mäntyjä on täällä kyllä jonkun verran. Illalla soittelin Matti Näsälle ja vaimolle, isääni en saanut kiinni, missä lienee kulussa (löytyi myöhemmin moottoripyöräkokoontumisesta). Päivälliseksi nautin lihapullat ja perunamuusin ja oli kyllä hyvää, kerta kaikkiaan. Reissu on nyt sitten puolessa. 2 täyttä päivää jäljellä, kolmas on lyhyempi että pääsee rauhassa ruumiin pesulle. Illalla kun Satulle soitin niin alkoi sataa ja juoksin telttaan ja suojailin kamojani. Ei mitään isoa sadetta vieläkään, mutta ei sitä nyt viitsi erikseen kastella kamoja kun kaikki on niin hienosti kuivana. Onneksi oli kamat aika lailla kasalla, on hyvä periaate pitää aina kamat kasalla ja rinkka sateelta suojassa niin tulee vähemmän ongelmia sadekuurojen kanssa.

Paluureittiäkin olen jo katsellut: jos menisi tuosta Peldoaivin ja muitten tunturien länsipuolta Alempaa Honkavuomaa seuraillen, siinä olisi hyvän näköisiä kulkumaastoja ja paikkoja joissa en ennen ole ollutkaan. Ja sieltä sitten kohti Muotkan Ruoktua. Jos nyt keli menee huonommaksi niin sitten palailen samoja reittejä että pääsen varmasti perille ajoissa. Vaimo kyllä kertoi että huomenna saattaa tulla tihkusateita ja sitten on taas parempaa keliä, mutta suhtaudun taas terveellä varauksella tuohonkin ennusteeseen.

Sunnuntai 28. kesäkuuta, neljäs vaelluspäivä

Takaisin kohti pohjoista. Vuomajokea ylittäessäni sain pikkuisen enemmän etsiä ylityspaikkaa. Yksin pitää aina olla varovainen ja halusin varmistaa etten suotta kastele mitään. Vuomajoelta alkoi reipas nousu tunturiylängölle. Maasto oli jälleen paikoin huonokulkuisempaa, mutta pääosin varsin hyväkulkuista. Välillä oli pieniä sulamiskuruja ja ylös ja alas menemistä. Päivämatkana tulin sellaisen helpomman 10 km pätkän. Kuljin ylempänä tunturissa mistä näkee kauemmas ja missä tuuli vie sääsket. Lounasta söin pienen puron äärellä, niitä on siellä täällä tunturin rinteellä ylempänäkin.

Olin katsonut leiripaikan järven rannasta pikku puron laskukohdasta, mutta toisaalta tuntui siltä että voisin vielä jatkaa vähän kauemmas. Tuli kuitenkin semmoinen olo, että kyllä mun nyt pitää mennä sinne ojalle jota olin kartalta katsonut. Jokin alkoi vaan sinne vetää, vaisto sanoi että sinne pitää mennä. Alkoi jo huvittaa koko juttu, mutta laskeuduin järven rantaan kun ei sitä korkeuseroa niin hirveästi ollut. Leiripaikka osoittautui upeaksi. Tässä on ainakin kolme isoa tulisijaa ja teltanpaikkoja vaikka kuinka. Hieno paikka, kirkkaana järveen laskeva pikku puro, vieressä on järvi, ranta on tasainen, ehdottomasti maailman parhaita leiripaikkoja. Puutakin olisi, tuohon on joku tuonut kelopöllejä joiden päällä on lähinnä istuttu nuotion ympärillä. Yhden sain halki puodottamalla sen kiveä vasten, mutta kirves pitäisi olla että saisi nuo mukavasti poltettaviksi palasiksi.

Illalla katselin että vastarannalta pölähtelee savuja, ilmeisesti siellä vähän hassussa paikassa ylempänä rinteessä joku porukka viritteli nuotiota. Ei tainnut oikein syttyä kun tuli semmoisia savumerkkejä. (En sitten nähnyt mistä tulivat tai minne menivät, aamulla oliva savut laantuneet. Menin ajoissa nukkumaan ja nukuin pitkään.)

Mukavasti meni päivän taival ja keli oli suosiollinen. Huomenna pääsee jo lähelle sivistystä, tämä saattaa olla viimeinen yö omassa rauhassa.

Ilta oli aika viileä, mutta telttaan päästyäni aurinko tuli esiin pilvien takaa ja lämmitti asumusta mukavasti.

Maanantai 29. kesäkuuta, viides vaelluspäivä

Kello on nyt vähän vaille puolen päivän ja on tarkoitus lähteä eteenpäin. Menen pienelle lammelle Jägeloaivin rinteelle. Kuljen Alemman Honkavuoman laaksoa maastoa seuraillen ja karttaa tutkien. Joku 12 km sinne lammelle on matkaa, osin polkua jo lopuksi. Siellä saattaa kyllä jonkun nähdäkin, mutta epäilenpä että ihmiset pysyvät enempi siellä Peltojokilaaksossa kalastelleen ja käyden morjestamassa Lahtisen kämppää ja kävelevät sitten takaisin Muotkan Ruoktulle. Ketään en ole nähnyt tässä reissussa Lahtisen kämpän jälkeen. Mutta tänään voi johonkuhun jo törmätä.

Sää suosii. Nyt aamulla on jo T-paitakeli. Näkyy sääennuste pitävän kutinsa. Päivä on pilvipoutainen, voi tuolta taivaalta vähän ripsaistakin, osa pilvistä on vähän tummia. Ihan on kyllä mahdollista sekin, että tästä reissusta selviää kastumatta vielä tämänkin päivän ajan. Hyvä fiilis, mitään kolotuksia ei ole. Ihmeenkin hyvin on matka taittunut tähän asti.

Ei muuta ku aurinkoiseen isänmaan aamunkoihin ja liikkeelle, sommoro!

---

Se on sitten viimeistä iltaa, maanantaina 29:ntenä päivänä kesäkuuta. Pienen lammen rannalla aurinko paistaa siniseltä taivaalta, jossa ei juuri pilviä näy. Lämmintä on varmaan läpi yön ja ilmeisesti huomenna myös kun kävelee nuo viimeiset kilometrit.

Lähdin siis keskipäivällä ja seurailin Alemman Honkavuoman joenuomaa. Siinä kulki varsin hyvä polku. Kuutisen kilometriä kuljettuani tein sapuskat. Sen verran ramaisi että melkein torkahdin ja kun kuulin ääniä ehdin nähdä kaksi selkää. En tiedä huomasivatko minut. Ilmeisesti eivät, sillä vaikka minulla oli siinä joen rannassa keittiö levällään niin makasin maassa ja he jatkoivat pulinaansa siinä ohi mennessään. Kalavehkeet näytti mukana olevan, mutten tiedä mimmoisia kaloja siellä joessa on. Semmoisia kymmensenttisiä siinä näykki ihan rannassa.

Joen rannasta lähdin sitten nousemaan. Polun pään kohdalla oli rinteessä kota, josta lähdin vahingossa väärään suuntaan kun en heti huomannut että kodaltahan lähti kaksi polkua. Palasin vähän takaisin ja oikaisin tunturinrinnettä samalla korkeudella kulkien polulle jolle minun piti alkujaankin mennä. Olihan siinä sitten aika väsynyt ja nälkäinen olo kun lopulta pääsin tähän lammelle.

Paikka on jälleen hieno, tuohon on ilmeisesti Muotkan Ruoktun väki tehnyt tulisijan ja nuotioringinkin. Pystytin teltan nättiin paikkaan rantatörmälle ja nyt on tyyntä ja varmasti lämmintä kun alan kohta pötkötellä. Rapumiesten rahti on kohta nautittu ihan viimeistä pisaraa myöten ja viimeistä iltaa vietän. Pitkästä aikaa reissu, jolla en ole yhtään kastunut. Viimeksi taisi olla täysin kuiva reissu vuonna 2004 Paistuntureilla kun Etelä-Suomessa satoi. Lapissa oli helteet ja kuiva kesä kun Etelä-Suomi kärvisteli kaikkien aikojen sateisimmassa kesässä. Viitisen päivää kuljin yöttömässä yössä ja helteessä Kevolla ja Paistuntureilla.

Huomenna sitten sivistyksen pariin. Reissun päätöspäivän rituaalit ovat vähän auki kun katsoin tuossa kartalta että Muotkan Ruoktulta ei välttämättä saa ruokaa (veitsihaarukkasymboli puuttui), joten voi olla että pitää lähteä jonnekin muualle syömään. Asia selviää sitten huomenna (kyllä sieltä poronkäristystä ja keppanaa sai). Voihan sitä lähteä ajamaan kotiokin, on sitä niinkin tehty, ainakin viime Muotkan reissun jälkeen, sehän reissu meni vähän mönkään. Nyt on mennyt hienosti ja kuviakin on tullut.

Nyt taidan vielä hetken tuijotella yöttömän yön aurinkoa ja mennä sitten nukkumaan.

Tiistai, 30. kesäkuuta, kuudes päivä ja takaisin sivistyksen pariin

Viimeisen päivän lyhyt taival meni kevyesti. Aamulla en oikein jaksanut odotella riittävää nälkää lounasta syödäkseni, joten pakkasin kamat ja lähdin kulkemaan. Ensimmäisen yön leiripaikalla pidin pikku tauon ja päätin kävellä Muotkan Ruoktulle lounaan toivossa. Lapin poika oli saanut Broadcastersin "Suomen Paras" -tittelin poron käristämisessä. Aika äijäannos se olikin, muussi oli hyvää ja käristys täyttävää. Puolukkasurvostakin oli jälkiruokakipollinen. Enpä tiedä kuuluiko sitä kuivaa leipää edes syödä, ainakin se kevytlevitenappi oli hieman koominen rasvaprosentiltaan erinomaisen käristyksen seurana. Hyvää ja täyttävää sapuskaa, ei kuitenkaan mitään kulinaristista herkkua vaikka olikin "Suomen Parasta". Ja pari pulloa Lapin Kultaa kruunasi evään.

Muotkan Ruoktun sauna oli aika elähtäneen oloinen, mutta löylyt irtosivat komeasti pienestä kiukaasta. Sauna tuntuu aina yhtä hyvältä vaelluksen jälkeen.

Muotkan Ruoktulla olisi ollut monenlaista mökkiäkin tarjolla, mutta suuntasin kuitenkin kohti etelää saunan jälkeen. Kai sitä on tullut vanhaksi ja mukavuudenhaluiseksi kun olisi halunnut hotellimaisemmat puitteet ja kulinaristisemmat sapuskat vaelluksensa päätteeksi. Toki helteinen päiväkin laittoi harkitsemaan yöllä ajamista kun Mersunrohjossani ei ole ollut enää vuosiin ilmastointia. Tuuletus täysillä, kattoluukku auki ja takaikkunat rakosellaan lämpö pysyi illalla ihan aisoissa.

Paluumatkalla pistäydyin vielä saamelaismuseo Siidassa, sieltä löytyi gourmet-poroa ja aina yhtä kiinnostava näyttely. Vaihtuvista näyttelyistä leukunäyttely oli kyllä vähintäänkin erikoinen, monenlaiset muotoilijat olivat ihan vakavissaan mukailleet perinteisestä lapinleu'usta omia leukujaan joista ei kyllä oikein näyttänyt olevan alkuperäisen lapinleu'un korvaajiksi. Siidan ulkomuseo puolestaan on mielestäni erityisen mielenkiintoinen.