Retrospektio - miten tähän on tultu

Opintojen sijaan videotuotantoa

Aloitettuani opintoni Tampereen Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä Tampereen Teknillisen Korkeakoulun Tietotekniikan koulutusohjelmassa katosi opinnoilta suunta joksikin aikaa. Päädyin jo samana syksynä Viinikan Filmi Oy -nimiseen pieneen mutta vikkelään lähinnä ääni- ja videoalan tuotantoja tekevään yritykseen.

Tekemällä oppii. Minä opettelin kuvaamista, äänittämistä, kuvan ja äänen leikkaamista sekä saliääneen liittyviä yksityiskohtia. Tuotantoja tehtiin silloiselle kolmoskanavalle sekä TV2:lle Tampereelle. Mainonnan lisäksi syntyi pikku pätkiä Pikku Kakkoseen, radio-ohjelmaa paikallisradioihin ja yksi pitkä lastenelokuvakin.

Sitten kohtalo heitti minut Veikko Sinisalon miksaajaksi hänen viimeiselle suurelle kiertueelleen. Kiersimme yli sata suomalaista kirkkoa ja salia, muutaman kirkon Ruotsissakin. Opettavainen kokemus. Ja Veikko oli hieno ihminen.

Valokuvausharrastus vakavoituu

Valokuvausharrastukseni alkoi jo varsin nuorena, taisin saada ensimmäisen kamerani joskus alta kouluikäisenä. Palasin kuitenkin kuvauksen pariin vakavammin vasta lukioaikana. Kun tuota vakavammin harrastin, päädyin puheenjohtajaksi Tampereen Kameraseuraan ja tein monenlaisia puoliammattilaiskeikkoja --eli kaverin kaverit kyselivät kuvaamaan häitään ja muita tapahtumiaan.

Mietin jo valokuvauksen valitsemista elämänurakseni, kun tuo edellämainittu videohomma vei mukanaan. Valokuvaus jäi pikku hiljaa pois. Ei ollut aikaa... Mustavalkokuvien tekeminen kun on varsin aikaavievää puuhaa.

Teatteriin tekniikkaa hoitamaan

Filmiyhtiön poijjaat päättivät perustaa teatterin. Yritys sai nimekseen Tampereen Komediateatteri. Teknisesti orientoituneena olin firman itseoikeutettu teatteritekniikan asiantuntija, tai sellainen minusta piti nyt ainakin tulla. Ja tulikin. Tekemällä oppi jälleen... Tampereen Komediateatteri aloitti Tampereen Yliopiston juhlasalissa, mutta ennen pitkää teatterille löytyi ihan ikiomat tilatkin Tampellan Juhlatalosta. Talo nimettiin myöhemmin Tampellan kadottua Tampereen Komediateatterin Juhlataloksi. Siellä se teatteri edelleenkin toimii.

Ensimmäiset tuotannot eivät olleet teknisesti kovinkaan vaativia. Jännitin oikein kunnolla ensimmäisen näytelmän arvosteluja --huomasin kuitenkin muutaman tuotannon jälkeen, että tekniikka selviää kritiikistä kunhan näyttelijät näkyvät ja ääni kuuluu. "Pitää muistaa laittaa valot päälle ennen esitystä", kuten silloinen teatterinjohtaja kertoi eräästäkin valomiehestä.

Tuotantojen vaativuusaste kasvoi ja tuotantoihin alkoi ilmestyä valosuunnitteluapua. Parhaana valosuunnittelunani pidän Kulkurin Valssia. Tuossa vaiheessa aloin oppia jo alkeet. Jälleen piti miettiä, jotta sijoittuisikohan sitä tälle alalle. Miettiessäni ajauduin eteenpäin, oli ilmeisesti aika vaihtaa alaa.

Installaatioita, opetusta, lähiverkko ja mikrotukea

Päädyin Tampereen Taiteen ja Viestinnän Oppilaitokseen sekalaisiin tukitoimintoihin. Pääasiassa pidin talon lähiverkkoa ja verkon palveluita toiminnassa, mutta siinä sivussa opetin hieman ja olin mukana opiskelijoiden erilaisissa projekteissa.

Media- ja taidekoulun projektit olivatkin villejä! Ideat olivat varsin haastavia toteuttaa, mutta selvisin niin tulevaisuuden työtä symboloivien paineilmalla liikkuvien kumihanskojen ohjauksesta valo-ohjauskalustolla kuin valo-ohjauksen, äänen, miksauksen, videolevylaitteiden yhdistämisestä itesenäisesti toimivaksi vuorovaikutteiseksi ympäristöksi.

Erityisosaamisekseni kehittyi erilaisten esitysteknisten järjestelmien yhdistäminen. Tuon alueen tekijöitä ei tuolloin oikeastaan ollut, tarvetta taas näytti olevan ainakin koulun projekteissa. Projekteja tehtiin ihan vain taiteena, mutta myös tilauksesta.

Aloin asettua aloilleni TTVO:lle, mutta samalla alkoi alan muodollisen pätevyyden puute kalvaa. Työllisyysnäkymät koulusta valmistuneilla olivat paremmat kuin minulla... Tarttis tehdä jotakin. Päädyin aloittamaan opintoni TTKK:lla, olihan pääasiallinen työtehtäväni ollut viimeaikoina tietokoneisiin liittyvää.

Opintojen sijaan LumiLinnan rakennusta

Jotenkin vain onnistuin opintojen sijaan keksimään jälleen jotakin muuta hauskaa tekemistä. Nyt pari TTVO:lta valmistunutta nuorta miestä palkkasivat minut tekemään Kemiin Maailman Suurimpaan LumiLinnaan lasten seikkailumaan teknistä toteutusta. Tuolloin kemiläiset rakensivat ensimmäistä lumilinnaansa. Homma tietenkin turposi sellaisiin mittasuhteisiin, että Kemissä meni koko sydäntalvi.

Linnassa oli erilaisin tunnistimin toteutettuja vuorovaikutteisia tehtäviä lapsille, liikkuvia ovia, valoa, savua, ääntä ja sen sellaista. Koko lailla sitä, mitä olin TTVO:llakin tehnyt, mutta suuremmassa mittakaavassa kuin useimmat koulun projektit. Homma toki onnistui, mutta vakuutuin vain enemmän opintojen tarpeellisuudesta. Keikkahomman jälkeen ei muuta tehtävää hetkeen ilmaantunut.

Korkeakouluun ja oikeisiin töihin

Lopulta alkoi löytyä vauhtia niihin opintoihin. Kiinnostuksen kohteet löytyivät ohjelmistotuotannosta ja tietoliikennetekniikasta. Ja parin opiskeluvuoden jälkeen päädyin taas töihin, tällä kertaa Nokialle. Viime aikoina ovat muun muassa Nokian kommunikaattorit ja surffilauta 770 tulleet tutuiksi. Harjoittelijasta (trainee) titteli on kasvanut hiljalleen päällikkötasolle (Senior Engineering Manager).

Oikeiden töiden ohella

Töiden ohella harrastuksiksi ovat vakiintuneet valokuvaus ja vaeltaminen. Kameraksi tuli hankittua digitaalikamera, joten nyt on helpompi löytää aikaa kuvien valmistamiseen. Pimiöön kun täytyy mennä tunneiksi saadakseen jotakin aikaan. Synkän pimiön sijasta kuvia voi nyt vääntää myös päivänvalossa. Ja värikuvienkaan käsittely ja vedostaminen itse ei ole enää ollenkaan mahdotonta.

Vaeltaminen on sekin lapsena aloitettu ja nyttemmin uudelleen löytynyt harrastukseni. Innostusta tundralla kävelyyn löytyy taas vuosien tauon jälkeen. Kesä 2001 meni vielä mönkään, mutta kesällä 2002 talsittiin jo monessa paikassa. Kesällä 2003 vaelluskavereiden aikataulut eivät sopineet omieni kanssa yksiin ja tein ensimmäisen pitkän vaellukseni yksin. Kokemus oli niin väkevä, että luulenpa kulkevani tästä lähtien yksin. Vaellusohjeiden vastaisesti, kyllä, mutta ohjeet onkin kirjoitettu niille jotka eivät ole kasvaneet kulkemaan erämaassa. Minä menin ensin lappiin ja sitten vasta kouluun.

Suunta vaihtuu

Loppusyksystä 2008 päätin aloittaa kolmannen urani. Esitystekniikkatöiden ja tietotekniikkatöiden jälkeen lähdin perheyritykseemme Satu-Kotiin vastaamaan henkilöstöasioista ja tekemään töitä kehitysvammaisten ohjaajana.